Suomen Sydänliitto ry

Tervetuloa tosielämään

2013-04-11T13:02:35Z

Vastaanottovastaava Mira Nieminen-Virtanen silmäili valtakuntaansa. Näppäimistöt kiilsivät, näytöt välkehtivät, silmälasien sangat kimalsivat - mutta ilmassa leijui käry. Ahaa!

– Potilas ei ole ilmoittautunut, vinkaisi uusi Määräaikainen.

Nieminen-Virtanen kohotti kulmiaan, vilkaisi ajanvarauksia ja murahti: - Soita sille! Tällä ei myöhästellä!

Määräaikainen nielaisi. – Jos se on jo portaikossa.

Nieminen-Virtasen katse riitti vastaukseksi. Määräaikainen soitti, peitti mikrofonin ja supisi: - Rouva on juuttunut sovituskoppiin, mutta pääsee kohta irti.

– Tulkoon toiste. Lääkärin tehtävä on pelastaa ihmishenkiä eikä odotella, että joku mahtuu liiveihinsä.
Kun Määräaikainen avasi suunsa, Nieminen-Virtanen läheni häntä sotaisa rintavarustus uhkaavasti kohoillen ja tivasi: - Vai oletko eri mieltä?

Samaan aikaan kulman takana valvontakamerat tallensivat draamaa, jota henkilökunta ei ennättänyt seurata. Jälkeenpäin katsottuna nauha näyttää tämmöiseltä:

Käytävälle luikahtaa tikkijakkuun ja YSL-laukkuun ahtautunut daami. Hän imaisee poskiaan havaitessaan salskean hoitajan, pälyää ympärilleen, heittäytyy tämän leveätä rintakehää vasten ja sysää hänet huoneeseen, jonka ovessa lukee ”Näytteenotto”.

Siivooja, lääk.kand. Ibrahim Said erottaa hätääntyneen miesäänen lukitun oven takaa.

– Ei kiitos! torjuu hoitaja. – Enhän minä... työajalla...

– Ihan vähän vain, daami maanittelee.

– Tämä ei kerta kaikkiaan sovi. Saan potkut.

– Ei toki, minä olen yksi osakkaista.

– Minä en tahdo! parahtaa hoitaja.

Said rientää vastaanottoon, tempaisee Nieminen-Virtasen tuekseen ja lykkää oven eteen. Tämä on välittömästi toiminta-asemissa, vetäisee linkkuveitsen taskustaan ja tiirikoi lukon auki.

Daami kellahtaa käytävälle, pudottaa taskumattinsa ja tuijottaa äimistyneenä yhä laajenevaa konjakkilampea. Hoitaja pyyhkäisee miehistä otsaansa, puristaa kiitollisena pelastajiensa kättä ja harppaisee daamin ylitse anteeksipyyntöjä mumisten.

Päivän päätyttyä hoitaja ja Said purkivat kokemaansa Nieminen-Virtasen kriisiterapiassa.

– Mitä hän tarjosi sinulle?

– Asuntoa Kaivopuistossa, autoa, avecin tehtäviä ulkomaanmatkoilla ja kulttuuritilaisuuksissa, luetteli hoitaja. – Seuralaisen virkaa.

Said hymähti: - Minulle se viimeviikkoinen rouva lupasi huoneiston omansa vierestä, muuten samat ehdot. Ja vaatturin palvelut.

Väitöskirjansa kolmatta versiota puurtava ortopedi huokaisi sen kuullessaan: – Mikä minussa on vikana, kun kukaan ei tarjoa minulle elämänmuutosta?

Takaraivossa kaikui korvatulehdusta potevan esikoisen kitinä ja vaimon nalkutus.

– Eikö teitä kaduta, jos kuulette aamulla, että daami on menehtynyt ja jättänyt omaisuutensa teddyboylleen?

Nieminen-Virtanen pärskahti. – Toyboylleen, oikaisi hän ankarasti, rykäisi ja julisti: - Ota vihdoin opiksesi ja muista, että sinä itse muutat elämäsi. Itse.

Hän rypisti otsaansa. Pitäisiköhän noille kahdelle vielä muistuttaa, että joka elämänvaiheeseen kätkeytyy ainakin henkisen rikastumisen mahdollisuus?

Ruusuke

Savustettuja muistoja

2013-04-10T07:09:02Z

Muistumia 50-luvulta: Köröttelen linja-autossa Helsinkiin ensimmäiseen työpaikkaani. Ystävällinen kuljettaja malttaa odottaa meitä pysäkille juoksevia ja noukkia mattimyöhäisiä väliltäkin, vakiomatkustajat asettuvat tutuille paikoilleen, rahastaja käy keräämässä maksut nahkaiseen olkalaukkuun, hyvät huomenet ja kiitokset kaikuvat, kuulumisia vaihdetaan…

Linja-autossa oli tuolloin tunnelmaa. Mutta oli myös paljon savua, koska busseissa oli lupa tupakoida. 60-luvulla tuli kaino suositus, että tupruteltaisiin vain auton perällä. Se ei kuitenkaan estänyt sauhuttelua etuosassakin ilman, että siihen kukaan puuttui. Sitten tupakoitsijoille tuli lasiseinäkkeellä erotettu tila auton takaosaan. Se oli lähinnä symbolinen, sillä savu liiteli seinäkkeestä piittaamatta tupakkasalongista muualle linja-autoon.

Tupakointi oli sallittua lähes kaikkialla, kunnes ensimmäinen tupakkalaki tuli voimaan 70-luvun lopulla. Tupakansavun haitoista kärsivät nekin, jotka eivät itse tupakoineet. Työpaikat saattoivat olla varsinaisia savustamoja. Vanhat televisio-ohjelmat kertovat tupakoinnin yleisyydestä. Ei ollut keskusteluohjelmaa ilman savuttelua. Eräs suosittu meteorologikin ennusti säitä piippu vakituisena kaverinaan. Savukkeita markkinoitiin suosittujen iskelmätähtien ja näyttelijöiden vetovoimalla kaupallisen kanavan mainoksissa. Tupakkamainoksia löytyi jopa Sydän-lehden sivuilta!

Kodissaan jokainen sai tuolloinkin kieltää kyläilijöiltä polttamisen, mutta asenteet olivat tupakoinnille niin myönteiset, ettei sitä useinkaan tohdittu tehdä.

Kirjoittaessani aikoinaan puhtaaksi erään lääkärin lehtijuttua tupakoinnin haitoista, kummastelin ilmaisua raskaat tupakoitsijat. Tarkoittiko se lihavia tupakoitsijoita vai odottavia äitejä? Ei kumpaakaan, vaan paljon tupakoivia. Raskas tupakoitsija oli epäonnistunut käännös englannin ilmaisusta heavy smoker.

Olen itsekin tupakoinut, mutta en ollut ”raskas tupakoitsija". Siksi sauhuttelun lopettaminen 1974 kävi melko helposti. Sittemmin en ole tohtinut pistää savuketta suuhuni edes leikinpäiten. Mutta etenkin vanhojen elokuvien elegantisti tupakoivat naistähdet saavat kaiholla muistelemaan tupakointiin liittyvää pientä puuhaa ja vuorosanoja – glamouria. Savuke saattaa olla ujolle ja epävarmalle tukea antava kumppani. Onneksi iän myötä saa varmuutta ja savuaville tukikepeille voi sanoa hyvästit.

Mitä mahtaa kuulua tuhkakuppien, savukekoteloiden, tupakkapöytien, tupakkatakkien ja monien muiden tupakointitavaroiden valmistajille? Toinen toistaan hienompia tuhkakuppeja oli joka kodissa ainakin vieraita varten. Ravintolat ja yritykset olivat niiden suurkäyttäjiä. Hienoimmat tupakkapöydät olivat kaiverruksin koristeltua messinkiä. Herrojen tyylikkäät tupakkatakit tehtiin paksusta sametista tai pehmeästä villasta, hopeiset ja kultaiset savukekotelot varustettiin monogrammeilla. Kaikki nuo olivat suosittuja lahjoja merkkipäivinä.

Tupakointi on kuin rahan polttamista savuna ilmaan. Mutta siihen käytetyn rahan lailla tupakka ei häviä kokonaan. Tumpeista kertyy maapallolle vuosittain miljoonia tonneja jätettä, jossa on ympäristölle vahingollisia aineita.

Tupakointimme on muisto Kolumbuksen löytöretkistä. Hän toi tupakan Etelä-Amerikan intiaaneilta Eurooppaan yli viisisataa vuotta sitten. Eipä arvannut minkä mokan teki. Olisi vain tyytynyt tomaatteihin ja muihin syötäviin tuliaisiin, joita eurooppalaiset alkoivat löytöretkien ansiosta menestyksellisesti viljellä.

Vihjaisuja vanhuudesta

2013-01-30T13:56:31Z

Äitini ystävätärtä kiinnosti, minkä ikäisenä häntä pidin. Punnittuani hetken asiaa ilmoitin arviokseni kaksikymmentä vuotta. Neljää kymppiä lähentelevä täti ilahtui kovin, kun pidin häntä niin nuorena. Sain kiitokseksi Ruotsista tuotua ihmeellistä valkoista suklaata. Hämmästelin hänen riemuaan, koska minun, viisivuotiaan, mielestä parikymppinen oli vanha.

Ajan saatossa vanhuus näyttää loittenevan aina vain tuonnemmaksi. Viisivuotiaana parikymppiset ovat vanhoja, parikymppisenä nelikymppiset ja nelikymppisenä kuusikymppiset. Itselleni tuli seitsemänkymmentä äskettäin mittariin, mutta en osaa pitää itseäni vanhuksena, vaikka olen ollut jo vuosia vanhuuseläkkeelläkin. Pitkin matkaa on kyllä tullut vihjaisuja vuosikymmenten kertymisestä.

Hämmennyin, kun minulle alettiin luovuttaa paikka ruuhkabusseissa. Ensimmäisillä kerroilla kieltäydyin kohteliaasti. Vastahan minä olin se, joka antoi paikan vanhuksille. Yhtäkkiä kuuluinkin itse paikansaajien kastiin. Siihen täytyi vähän totutella.

Jo kauan sitten koitti päivä, jolloin kasvovoiteiden myyjä ei enää puhunut ryppyjen ehkäisystä, vaan kuvaili laveasti, miten tehokkaasti voide mataloittaa ja pyöristää ryppyjen harjanteita. Eli naamani alkoi olla yhtä laaksoa ja kukkulaa.

Eikä aikaakaan, kun huulia ympäröivät juonteet olivat niin syviä, että huulipuna karkasi niitä pitkin suun ympäristöön. Näytti siltä, kuin olisin ollut hillovarkaissa tai kiihkeässä suutelossa. Onneksi punan aitaamiseen löytyi niksit: ennen punaamista huulet pohjustetaan alusvoiteella, rajataan huulikynällä ja puuteroidaan. Tulos on kevyen suudelmankin kestävä.

Kaupungilla odottamatta eteen tupsahtavista peileistä minua on jo vuosia katsonut muukalainen, joka muistuttaa minua mutta näyttää paljon vanhemmalta ja äkäisemmältä kuin kotikuvastimesta heijastuva hahmo. Kummallista. Tai ei ehkä sittenkään. Kotipeilin katselmukseen ehdin näet valmistautua ja häivyttää ikääntymisen merkkejä. Asettelen leukani suotuisasti, kohotan kulmakarvani, leväytän silmäni mahdollisimman suuriksi ja valaisen kasvoni hienoisella hymyllä. Hymyllä onkin ihmeen nuorentava vaikutus.

Yllättäen vanhat mutta hyväkuntoiset ja mukavat kengät eivät enää kivistämättä mahdukaan. Vuosikymmenet ovat tuoneet jalkoihini lisää pituutta ja leveyttä parin numeron verran. Jos kengännumero suureneekin, niin pituuslukema on pienenemään päin. Silmäilen maailmaa jo sentin pari alempaa kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Saa nähdä kuinka alas ehdin vajota.

Sinne tänne leukaan ilmaantuneita partajouhia leikatessa hiipii mieleen, että alan olla vanhuuden partaalla. Siitä kielivät myös kasvoihin ja käsien selkämyksiin ilmestyneet rusehtavat maksaläiskät. Ja vihjeitä ikääntymisestä riittää. Kypsän iän ilmiöihin lukeutuu silmien muuttuminen suihkulähteiksi vähänkin tuulisella tai kylmällä säällä. Siinä suihkussa silmämeikki on vaarassa muuttua sirkuspellen maskiksi. Vanhenemisesta viestii nostalgiakin, taaksepäin katsominen. Muistelen mielelläni vuosikymmenten takaisia asioita ikätovereitteni kanssa.

Ärsyynnyn jo valmiiksi ajatellessani ilmojen lämpenemistä ja moottoripyörien ja mopojen ilmaantumista raitille pärisemään. Iän myötä korviini on näköjään tullut jotain vikaa, sillä aikoinaan kevään ihanimmat ja romanttisimmat äänet lähtivät kylän pärinäpoikien motskareista.

Rypyistä, partakarvoista, alleista ja muusta rapistumisesta huolimatta minussa pitää majaansa myös se pikku tyttö, jonka mielestä kaksikymppinen on vanha. Olen saanut elää ja kokea monenikäisen tytön ja naisen elämää. Se on vanhan etuoikeus.

Jouluista kehupuhetta

2012-12-11T14:21:15Z

Joulun alla kiire ja suorittaminen huipentuvat itsen kunkin arjessa ennen joulupyhien tuomaa kaivattua katkoa. Tässä tohinassa törmäsin pieneen keltaiseen kirjaseen, jonka haluan nostaa esille vuoden viimeisessä kehupuhe- blogissa. Kirja on oheismateriaalia Elämä pelissä - TV- sarjaan, jonka verkkosivuilla voi itse kukin käydä tekemässä oman onnellisuustestin. Pienet eriväriset kirjasethan ovat kautta historian toimineet yllykkeinä isoille yhteiskunnallisille muutoksille ja toivon, että tästä tulisi samanlainen best- selleri. Kyseessä on Antti Mattilan ja Pekka Aarnisalon tänä vuonna julkaisema pieni pehmeäkantinen pokkari: Onnentaidot, kohti hyvää elämää (Kustannus Oy Duodecim, 2012).

Se sisältää pieneen muotoon pakattuna paljon painavaa tutkimustietoa onnellisuudesta ja tarjoaa tervetulleen vastapainon julkisuuden valokeilassa paistatteleville muka-valmentajien onnellisuusopeille. Siinä esitellään tieteellisiä tutkimuksia ns. positiivisen psykologian saralta, mikä on täydentänyt perinteisen psykologian usein vähemmän positiivisia tutkimuskohteita 2000-luvulla. On arvioitu, että tätä ennen psykologian julkaisuissa käsiteltiin 14 kertaa enemmän negatiivisia tunteita eli näkökulman muutos on ehkä ollut paikallaan.

Mieleenpainuvinta positiivisen psykologian tutkimuksissa on kiistaton näyttö siitä, ettei onnellisuus ole yksinomaan geenien tai hyvän tuurin sanelemaa, vaan sitä voi itse lisätä ja opetella samoin kuin mitä vain taitoa. Onnellisuus on vain puoliksi perittyä eli noin 50 % siitä on ns. geneettisesti määrittynyttä ja vain 10 % liittyy ulkoisiin olosuhteisiin, kuten ikään, terveyteen, varallisuuteen jne. Peräti 40 % onnen kokemuksesta on muutettavissa, koska se riippuu omasta elämän asenteestamme. Miksi tämä onnen taito sitten kiinnostaa terveydenhuollon ammattilaisia? Koska tehtyjen seurantatutkimusten perusteella, positiivinen elämänasenne vaikuttaa elämän pituuteen jopa 10 vuotta ja sen hyviksi todetut terveysvaikutukset ovat samaa luokkaa kuin tupakoinnin lopettamisen.

Erityisen mielenkiintoisia ovat kirjassa esitetyt kuvaukset siitä, miten onnelliset ihmiset elävät ja kokevat asioita. On todettu, että erittäin onnelliset muistavat elämästään enemmän hyviä tapahtumia kuin todellisuudessa on oikeasti tapahtunut ja vastaavasti he unohtavat tehokkaasti suurimman osan huonoista hetkistään. Toinen oleellinen ero onnellisten ja vähiten onnellisten ryhmissä liittyi muiden ihmisten onnistumisiin. Erittäin onnellisina itseään pitävät osaavat iloita toisten ihmisten menestyksestä ja jakaa heidän huoliaan epäonnistumisien kohdalla. Sen sijaan vähiten onnellisina itseään pitävät eivät osaa iloita toisten onnistumisista ja he ovat jopa helpottuneita toisten epäonnistuessa!

Kirjassa ei kuitenkaan sorruta positiivisuuden naiiviin ylistykseen vaan kuvataan kiihkottomalla tavalla sitä, mitkä tekijät liittyvät tutkitusti onnellisuuden kokemukseen ja mitkä eivät. Negatiivisten tunteiden tarpeellisuutta ei myöskään torjuta, asianmukainen negatiivisuus pitää tarvittaessa jalat maassa ja liiallisesta positiivisuudestakin varoitellaan. Lukija voi kokeilla myös erilaisia kirjasessa esiteltyjä harjoituksia, joiden vaikuttavuudesta on olemassa tieteellistä näyttöä. Vaatii aika paljon panostusta lähteä tekemään tämäntyyppisiä henkisiä harjoitteita säännöllisesti, mutta toisaalta on lohdullista tietää, että paras apu on tarvittaessa hyvinkin lähellä, eikä vaadi paksua lompakkoa, jopa päinvastoin.

On kieltämättä vaikuttavaa herätä kirjan myötä huomaamaan, miten omalla vatvomisella ohjaamme kokemusmaailmaamme paljon ulkoisia realiteetteja enemmän. Suosittelen kirjaan tutustumista kaikille lämpimästi, varsinkin siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä, että joulukiireet kaatuvat päälle ja kaikki olisi paremmin, jos vain …

Matka hyvään elämään alkaa omasta mielestä. Muistellaan siis hartaasti kuluneen vuoden huippuhetkiä niitä vähän liioitellen ja odotetaan ensi vuonna tapahtuvaksi jotain vähintään yhtä hyvää: mitä se voisikaan omalla kohdalla olla?

Syksyistä kehupuhetta

2012-11-07T10:10:19Z

Syksyn pimetessä mietin seuraavan kehupuheen kohdetta ja se tulikin vastaan kuin tarjottimella, joskin päivittäinen d-vitamiiniannos meni melkein väärään kurkkuun. Iso kumarrus siis Itä-Suomen yliopiston suuntaan, jossa tutkimusryhmä on tutkinut kaupoista löytyvien d-vitamiinien pitoisuuksia. Mediassa uutisoitiin näyttävästi tuloksia, joiden mukaan vain noin kolmasosa tutkituista tuotteista sisälsi luvatun määrän d-vitamiinia. Kansa on voinut seurata hämmentyneenä siitä seurannutta debattia puolesta ja vastaan. Tuotteiden maahantuojat ja valmistajat ovat kyseenalaistaneet käytetyt analysointimenetelmät tuoden julkisuuteen omat vastakkaiset tuloksensa. Itä-Suomen yliopiston työryhmä ei ole tästä hätkähtänyt, vaan tarkentaa omia jatkotutkimuksiaan eli keskustelu jatkuu.

Juuri tämä tutkimuksen herättämä keskustelu on mielestäni hatun noston arvoinen. Suomessa on myynnissä jopa 4000 erilaista ravintolisäksi luokiteltua tuotetta, joita ihmiset ostavat hyväuskoisesti tietämättä, ettei kukaan valvo niiden sisältöä ennen markkinoille tuloa. Kuka vain voi perustaa yrityksen ja alkaa myydä vaikkapa kurkkupastilleja laihdutuspillereinä. Tämä edellyttää vain ilmoituksen tekoa Eviralle (Elintarviketurvallisuusvirasto) sekä oman kunnan elintarvikeviranomaisille. Kunnilla ei ole resursseja valvoa tuotteiden sisältöjä ja Evira puuttuu asiaan vasta, jos ongelmia ilmenee. Tällöin tuote saatetaan vetää pois markkinoilta, kuten säännöllisin väliajoin käykin, mutta ilman sen suurempaa kohua mediassa. Viimeksi kesällä löytyi voimailun harrastajille suunnatusta lisäravinteesta keskushermostoa stimuloivaa ainetta, jonka turvallisuutta ihmiskäytössä ei ole todettu. Nettikaupan kautta tätäkin valmistetta varmasti edelleen myydään, vaikka sen on todettu aiheuttavan vakavan terveysriskin käyttäjälle.

Ainoa keino kuluttajan varmistua tuotteen terveellisyydestä on hankkia itsehoitolääkkeiksi rekisteröityjä valmisteita. Esimerkiksi lasten d-tipoista itsehoitolääkkeiksi on rekisteröity kaksi myynnissä olevaa tuotetta. Valmistajat voivat halutessaan päättää rekisteröidäänkö esimerkiksi vitamiinivalmiste ravintolisäksi vai lääkkeeksi. Jälkimmäinen vaihtoehto on huomattavasti kalliimpi, koska se edellyttää myyntiluvan saantia ja tämä taas edellyttää vuosien tutkimusnäyttöjä. Myyntiluvan jälkeenkin on lääkkeiden valvonta aivan eri luokkaa kuin ravintolisien. Ravintolisän vaikuttavan aineen pitoisuus voi olla +- 20 % ilmoitetusta, kun lääkkeessä tämä vaihtelu saa olla ainoastaan +- 5 %. Näiden faktojen muistuttamisesta pitäisi Itä-Suomen yliopiston tutkijoille luovuttaa jonkinlainen palkinto, koska Suomessa on esimerkiksi noin 700 000 erilaisten urheiluravinteiden käyttäjää.

Asiantuntijoiden mukaan tavallisella arkiliikkujalla ei ole tarvetta lisäravinteisiin ja huippu-urheilussakin niiden lisähyödyistä ollaan montaa mieltä. Suomessa on perinteisesti korostettu monipuolisen koti- ja kouluruoan merkitystä erityisesti lasten ja nuorten energiaravintoaineiden, mineraalien ja vitamiinien riittävänä lähteenä. Tehdyt seurantatutkimukset antavat tilanteesta kuitenkin toisenlaisen kuvan. 12-vuotiasta tytöistä lisäravinteita oli käyttänyt 40 % ja pojista 36 %. 18-vuotiailla tytöillä ja pojilla vastaavat luvut olivat 57 % ja 44 %. Vitamiinit ja luontaistuotteet olivat yleisimmin käytettyjä lisäravinteita ja niiden käyttö siis lisääntyi iän myötä.

Tutkijat ovat huolissaan liiallisesta lisäravinteiden ja vitamiinien käytöstä, koska esimerkiksi urheiluvalmisteiden käyttö koskettaa laajalti paitsi kilpaurheilijoita myös liikuntaa harrastavia kuntourheilijoita. Lähes kaikkien urheiluvalmisteiden osalta näyttö niiden suorituskykyä parantavasta vaikutuksesta on kiistanalainen; tieteellisiä tutkimustuloksia on sekä puolesta että vastaan. Monien ravintolisien osalta ei ole myöskään suoritettu kattavia selvityksiä niiden haitattomuudesta, joten väite ”ei ole todettu haitallisia vaikutuksia ihmiseen” on osin harhaanjohtava.

Jos unohdetaan terveysnäkökulma, jää jäljelle taloudellinen hyväksikäyttö ja ihmisten ”höynäyttäminen” muka -tieteellisillä mainoslupauksilla. Netti on erilaisten ihmelääkkeiden luvattu maa ja niiden markkinointia seuratessa voi vain ihmetellä, miten häikäilemättömästi ihmisten muutoshalulla rahastetaan. Laihdutusvalmisteet ovat perinteinen tuoteryhmä, rasvanpolttajista ruokahalun hillitsijöihin. Paras tulos saavutetaan tietenkin nämä kaksi valmistetta yhdistämällä, kuten ko. valmistajien sivuilla meille kerrotaan.

Ehkäpä viime viikkojen keskustelu avaa ihmisten silmiä sen suhteen, mistä lisäravinteissa pahimmillaan on kyse. D-vitamiini on tärkeä lisä näillä leveysasteilla ja saattaa olla, että muitakin valmisteita halutaan käyttää oman hyvinvoinnin turvaamiseksi. Olkaamme kuitenkin kriittisiä ennen kuin avaamme uuden purkin, minkä sisällöstä ei kenelläkään ole täyttä varmuutta. Mielikuviaan voi ruokkia muillakin tavoilla ja ihan ilmaiseksi!

Jäähyväiset Sydänmaalle

2012-11-06T10:24:57Z

Koko Sydänmaan kunta järähteli. Kuntauudistuksen tuulet puhalsivat päin ikiaikaista harmaakivikirkkoa, keltatiilistä kunnantaloa, käyttövaroja tahkoavaa terveyskeskusta, jokaista kuntovaalimoa, joulukuusikasvattamoa, luomutilaa, kalansavustamoa...

Vastavalittu kunnanjohtaja – jolla oli seeveessään esittää vakuuttava syöksyura sisältötuotanto- ja virtuaalipelialalla, lennokkaita visioita kunnan elinvoiman vahvistamisesta ja kauppakorkeasta ennätysajassa hankittu tutkinto – luonnosteli pitäjän johtavassa mediassa kunnalle eloonjäämisstrategiaa, joka pisti karaistuneimpienkin valtuutettujen tekohampaat putoamaan.

”Sydänmaa tarvitsee tietty globaalia näkyvyyttä, mutta ennen muuta interaktiivikontakteja sinne, missä valtakunnan hallinnollinen ydinalue sijaitsee, eli Helsinkiin. Siksi sanon, ja sanon painokkaasti, että kunnan hallinto pitää keskittää Eira-Töölö-akselille. Olen henkilökohtaisesti valmis uhrautumaan kunnan parhaan vuoksi: lupaan jäädä asumaan kantakaupunkiin. Toisaalta vaimoni ja lapseni toivovat sitä, enkä pysty tekemään parastani ilman perheen tukea. Ratkaisu siis hyödyttää sekä kuntaa että perhettäni.

Päätös saa lisäarvoa siitä, että myös lähikuntien vastavalitut johtajat ovat päätyneet samaan. Näin he kaikki voivat keskittää voimansa alueen puolesta.

– On oikeasti merkityksellistä, että palvelemme kuntalaisia asettumalla konkreettisestikin päättäjien lähelle. Tavoittelemme myös entistä suurempaa kustannustehokkuutta ja samalla synergiaetuja yhdistämällä voimamme lähikuntien kanssa. Siksi olemme laskeneet, että terveyspalvelut kannattaa siirtää Helsinkiin. Siellä voidaan toteuttaa kokonaisvaltainen yksilön huomioiminen korkeatasoisen erikoissairaanhoidon laadusta tinkimättä. Moottoritien rakentamisen jälkeen matkakin lyhenee.

Toisaalta nuorta polvea edustavat kunnanjohtajat ovat yksimielisesti ekologisen elämäntavan puolestapuhujia, joten yksityisautoilun haitat herättävät heissä vahvoja tunteita.

– Koska meidän pitää tuntea vastuuta tulevista polvista, eettisesti ja moraalisesti, mutta myös ekologisesti kestävin ratkaisu olisi siirtyminen asumismuotoon, jossa välimatkat olisivat lyhyitä ja ihmiset niin lähellä toisiaan, että vertaistuki ja naapuriapu palaisivat jälleen luontevaksi osaksi arkea. Sen vuoksi ehdotamme yksimielisesti Sydänmaan ja lähikuntien asukkaiden muuttoa kerrostaloon pääkaupunkiseudun suurten kauppakeskusten ja kehäteiden väliselle alueelle.

Käytännössä muutto toteutetaan fuusion ja yritysmyynnin yhdistelmällä. Kunnanjohtajatroikka käy neuvotteluja projektista, johon myös yksityisten kiinteistönomistajien on mahdollista osallistua. Toistaiseksi nimettömänä pysyttelevä taho on halukas ostamaan koko kuntakolmikon alueen rakennuskantoineen. Yksi tahon tavoitteista on säilyttää maaseutu jälkipolvelle. Vielä toimivilla maatiloilla asuisi ja työskentelisi tahon palkkaamia moniosaajia, jotka käytännön työtehtävien ohessa kertoisivat matkailijoille suomalaisesta elämäntavasta ja perinteistä. Etenkin korkeasesongin aikaan alueen alkuperäistoimijoiden toivotaan erillistä korvausta vastaan antavan paikallistuntemuksensa ja olosuhdeosaamisensa projektin käyttöön esim. asumalla ja elämällä entisissä kodeissaan matkailijoiden seuratessa heitä eri toimintapisteisiin, kuten marjastus- tai sienestyskohteisiin.

Projektin mahdollistaa paitsi kohtuukuntoinen infrastruktuuri myös lento- ja helikopterikentän rakentaminen hautausmaan viereen, jossa mahdolliset meluhaitat eivät häiritsisi kenenkään unta. Majoituskapasiteetti varmistettaisiin rakentamalla kirkonkylän uimarannalle hotellikompleksi ja huvikylpylä.

Ketään ei tietenkään pakoteta mukaan tähän Vastuullinen maaseutukunta -projektiin. Jäljelle jäävien kuntalaisten kannalta keskeiset toiminnot hoitaa kunnantalolla jatkossakin Irmasiiri Hoikkalainen.”

Syrjäläinen

Bruno

2012-12-03T14:32:43Z

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun Bruno pikku brunukka, nöpönassu nappisilmä, luppakorva huiskuhäntä tuli nelikuisena pojantyttäreni Julian koiraksi syksyllä 2009.

Taannoin kerroin perheen aiemmasta lemmikistä ja ensimmäisestä koiraystävästäni, 2006 kuolleesta Demistä. Sen menetystä suri erityisesti silloin kuusivuotias Julia. Hän alkoi kaivata ihan ikiomaa koiraa rakkaan Demin tilalle. Lemmikin kaipuu kasvoi entisestään, kun koulun iltapäiväkerho hänen osaltaan loppui. Oli ikävä tulla koulusta tyhjään kotiin.

Tuin koiran hankintaa ja lupasin tarvittaessa toimia hoitajana. Aloimme Julian kanssa etsiä koiratietoja kirjoista ja netistä. Perehdyttyään erilaisiin pieniin koirarotuihin Julia laati yhteenvedon neljästä pääehdokkaasta. Lopulta valituksi tuli yorkshirenterrieri eli jorkki, suloinen Bruno.

Bruno on persoonallinen jorkki. Sen korvia ei ole teipein kasvatettu pystyyn, ne ovat saaneet kasvaa vapaasti luppakorviksi. Turkkikin pidetään melko lyhyenä, ei maata viistävän pitkänä kuten herraskaisemmilla yksilöillä. Näyttelykoiraksi Brunosta ei siis ole.

Minulla oli ensimmäistä kertaa ilo seurata koiran kehitystä pennusta alkaen. Bruno on ollut parinkin viikon jaksoja mummilassa muun perheen lomaillessa. Sisäsiistiksi oppiminen vei aikaa ja sanomalehtiä. Bruno ei heti ymmärtänyt tai ei ollut ymmärtävinään lehden ideaa lattialla. Siitä oli kivempaa tehdä pisut ja kakit itse valitsemiinsa paikkoihin. Tarpeet tehtyään se pörräsi kovaa vauhtia sinne tänne. Silloin tiesin etsiä sen pikku tuotoksia.

Alkuun Bruno pissi tyttökoirien lailla, mutta eräänä kauniina päivänä Bruno äkkäsi olevansa uros ja alkoi nostaa takajalkaa. Me olimme ylpeitä siitä.

Koiranpennulle maailma saattaa näyttäytyä vaarallisena. Ensimmäisenä talvena lumi oli pelottava ihmetyksen aihe, mutta pian se rohkeni kaivaa lumeen piilotettuja koiranamuja. Suojatie valkoisine raitoineen oli pikku pennulle ylittämätön paikka, mutta sekin pelko karisi aikaa myöten.

Koirapuiston hajut saivat uroshauvamme jo pentuna tekemään diskotanssia muistuttavia paritteluliikkeitä, kuivaharjoittelua tulevaisuutta varten. Pian se sai huvittuneelta yleisöltään lempinimen Travolta 70-luvun suositun diskoelokuvan tähden John Travoltan mukaan.

Bruno ei hauku juuri koskaan. Mutta villi haukunta alkaa, kun se näkee lasiseinäiseltä parvekkeeltani viehkeän Minttu-koiran tepastelevan pihalla. Bruno haluaa kiihkeästi herättää ihastuksensa huomion.

Minulla oli ensin tiukkoja periaatteita hauvelin suhteen. Esimerkiksi sänkyyni se ei saisi tulla. Vaan kuinka kävikään: pian tyynyni vieressä nukkui hellyttävä karvakerä. Aamuisin iloisen energinen Bruno herättää minut suukkosin. Jos käännän kylkeäni ja yritän jatkaa uniani, se läpsii päätäni pikku tassullaan. On siis aamulenkin aika. Lenkin jälkeistä aamupalaa syödessäni Bruno odottaa hievahtamatta tuolini vieressä. Kun siirrän aamiaisastiat sivuun, se alkaa riemastuneena hyppiä, koska tietää pääsevänsä syliini lukemaan päivän lehteä.

Brunon kanssa kaupungilla liikkuessamme kohtaamme hyväntahtoisesti hymyileviä ihmisiä. Monien kanssa viriää myös keskustelu Brunosta ja koirista yleensä. Minullekin tulee hymy huulille ja sydämeen aina, kun vain ajattelen pikku Brunoa.

Parinurina

2012-11-04T16:37:53Z

- No nyt se bussi just meni!

- Ei auta kuin odottaa.

- Käveltäiskö seuraavalle pysäkille, pysyis lämpimänä?

- Ei jaksa, tässä pysäkillä on valoisampaa.

- No seistään tässä sitten.

Sekaisin terveysväitteistä

2012-10-23T10:42:37Z

Elintarvikkeiden pakkauksissa ja markkinoinnissa käytetään väitteitä ja mainoslauseita, jotka sekaantuvat hyväksyttyihin terveysväitteisiin. Lisäksi hyväksyttyjäkin väitteitä voidaan käyttää sekoittavalla tavalla.

Toukokuussa 2012 EU:ssa hyväksyttiin tuhansien terveysväitteiden joukosta 222 väitettä, joilla katsottiin olevan riittävä tieteellinen tutkimusnäyttö. Perusteettomat väitteet hylättiin, ja ne on poistettava pakkauksista vuoden 2012 loppuun mennessä.

Elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, esillepanossa tai mainonnassa käytettäviä ravitsemus- ja terveysväitteitä säätelee Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus terveysväitteistä (= väiteasetus). Sen mukaan väitteiden käytölle on oltava katetta eli riittävän pätevä tieteellinen tutkimusnäyttö, joka elintarvikkeen tuottajan tai valmistajan on näytettävä toteen. Väitteiden käyttöoikeutta haetaan EU:n asiantuntijapaneelilta. Säädösten noudattaminen perustuu pitkälti elintarviketoimijoiden omavalvontaan, jota paikallinen elintarvikevalvonta puolestaan valvoo. Väiteasetus siis luo yhteiset pelisäännöt ja hyväksymiskäytännöt koko EU:n alueelle.

Vaikuttaa selvältä ja pätevältä. Miksi ruokakaupassa on kuitenkin vaikea tehdä valintoja? Yksi syy voi olla se, että elintarvikkeiden markkinoinnissa käytetään ravitsemus- ja terveysväitteiden kaltaista kuvailua ja myös maun kuvailua, mikä luo meille kuluttajille positiivista mielikuvaa elintarvikkeista ja niiden terveellisyydestä.

Ravitsemusväitteet ja terveysväitteet – mitä eroa?

Ravitsemusväitteet kuvaavat hyödyllisiä ravitsemuksellisia ominaisuuksia, esimerkiksi: ”Sisältää kalsiumia”. Terveysväitteet kertovat tai antavat ymmärtää, että elintarvikkeen tai sen ainesosan ja terveyden välillä on yhteys, esimerkiksi: ”Kalsium on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle”.

Markkinointiväitteitä on miltei mahdotonta erottaa hyväksytyistä terveysväitteistä. Maija tai Matti Meikäläinen ei voi tietää, onko tuotteen mainonnassa käytetty positiivinen luonnehdinta oikea terveysväittämä vai terveysväittämän kaltainen väittämä.

Lisäaineeton- ja säilöntäaineeton-sanat eivät ole hyväksyttyjä terveysväittämiä. Niiden käytöllä hyödynnetään ihmisten lisäainepelkoa. Lisäaineeton yhdistetään terveellisyyteen, ja lisäaineita sisältävä ruoka epäterveellisyyteen. Kuitenkin esimerkiksi lisäaineettomissa leivissä voi olla haitallisen runsaasti suolaa, joka ennen luettiin lisäaineisiin. Toisaalta vitamiineilla voi olla myös E-koodi, ja niitä voidaan käyttää lisäaineina.

Säilöntäaineiden järkevä käyttö pelastaa meidät ruuan pilaantumiselta. Pilaantuneen ruuan syöminen voi olla todella epäterveellistä.

Luonnollinen, luomu

Luonnollinen mielletään yleensä terveelliseksi, vaikka luonnollisissa ruoka-aineissa, esimerkiksi sienissä, voi esiintyä myrkyllisiä aineita. Luomu-merkintä yhdistetään terveellisyyteen, vaikka luomutuotteiden ravintosisältö ja terveellisyys voivat vaihdella yhtä lailla kuin muidenkin elintarvikkeiden. Makuun viittaavat sanonnat voivat painaa paljonkin valintatilanteessa. Esimerkiksi täyteläiseksi mainitut elintarvikkeet sisältävät yleensä runsaasti kovaa rasvaa.

Hyväksyttyjen väitteiden harhaanjohtava käyttö

Hyväksyttyjä terveysväitteitäkin käytetään kyseenalaisella tavalla. Esimerkiksi joistain jogurteista voidaan kertoa, että ne ”sisältävät runsaasti kuitua ja kalsiumia, joka ylläpitää ruuansulatuksen normaalia toimintaa”. EU:n komission hyväksymien terveysväittämien listalta tosiaan löytyy väite, että ”kalsium edistää ruuansulatusentsyymien normaalia toimintaa”. Tällä perusteella kaikki jogurtit ja maitotuotteet edistävät ruuansulatusta, koska niissä on kalsiumia.

Miksi vain joihinkin maitotuotteisiin on haluttu liittää tämä maininta? Ehkä siksi, että niitä halutaan markkinoida erityistuotteina, vaikka ne eivät sellaisia ole. Eräskin jogurtti on varsinainen sokeripommi, joka sisältää peräti 13-14g sokeria/100g. Lasillinen jogurttia sisältää siis noin 10 sokeripalaa. Kun liiallisesta makeudesta valitettiin, valmistaja lisäsi tuoteperheeseen ”sokeria vähennetty”-vaihtoehdon. Vähennys on nimellinen, 1-2g/100g. Mitä tästä terveysväitteellä markkinoinnista pitäisi ajatella?

Mikä avuksi?

Toivottavasti hyväksyttyjä terveysväittämiä käytetään jatkossa vastuullisesti. Huolestuttavaa on, että hyväksyttyjen väittämien joukossa on paljon yksittäisiin kivennäis- ja ravintoaineisiin liittyviä väittämiä, joiden käyttö saattaa entisestään sirpaloittaa kuluttajien käsitystä terveellisen ruoan kokonaisuudesta.

Kun haluaa varmistaa elintarvikevalintojen terveellisyyden, täytyy perehtyä ravintosisältöihin. Avuksi tähän on kehitetty hyödyllinen työkalu: ”Lue pakkausmerkinnöistä” -kortti, jota voi pitää mukana lompakossa. Kortti kertoo ”viitearvot” merkityksellisille ravintoarvoille elintarvikeryhmittäin. Kortin voi tulostaa paperiversiona tai tilata Diabetesliiton verkkokaupasta.

Myös Sydänmerkkiä tarvitaan tässä viidakossa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sydänmerkin käytölle on asetettu selkeät kriteerit, joita valvotaan. Sydänliiton ja Diabetesliiton Sydänmerkki on EU:ssa hyväksytty terveysväite, joka esitetään symbolin muodossa. Sydänmerkki elintarvikkeiden pakkauksissa ohjaa terveellisiin valintoihin rasvan laadun ja määrän sekä suolamäärän suhteen.

Liisa Heinonen
Ravitsemusterapeutti
Suomen Diabetesliitto

Sekaisin terveysväitteistä

2012-11-27T12:57:38Z

Ravitsemusväitteet ja terveysväitteet – mitä eroa?

Säilöntäaineiden järkevä käyttö pelastaa meidät ruuan pilaantumiselta. Pilaantuneen ruuan syöminen voi olla todella epäterveellistä.

Luonnollinen, luomu

Hyväksyttyjen väitteiden harhaanjohtava käyttö

Mikä avuksi?

Myös Sydänmerkkiä tarvitaan tässä viidakossa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sydänmerkin käytölle on asetettu selkeät kriteerit, joita valvotaan. Sydänliiton ja Diabetesliiton Sydänmerkki on EU:ssa viranomaisen hyväksymä ravitsemusväite, joka esitetään symbolin muodossa. Sydänmerkki elintarvikkeiden pakkauksissa ohjaa terveellisiin valintoihin rasvan laadun ja määrän sekä suolamäärän suhteen.

Liisa Heinonen
Ravitsemusterapeutti
Suomen Diabetesliitto

Valtimoiden katkera kalkki

2012-09-24T08:20:05Z

Ennen vanhaan puhuttiin verisuonten kalkkiutumisesta synonyyminä valtimotaudille, joka johtaa sairauksiin kuten angina pectoris, sydäninfarkti ja aivohalvaus. Iäkästä muistisairasta ihmistä kutsuttiin hienotunteisesti kalkkiutuneeksi tai skleroottiseksi, ellei suorasukaisesti vanhuudenhöppänäksi.

Nykyään tiedetään, että kalkkiutuminen kyllä liittyy verisuonitauteihin, mutta ei ole koko tarina.

Patologian oppikirja luettelee kolme arterioskleroosin eli valtimonkovettumistaudin muotoa. Pienten valtimoiden skleroosi liittyy kohonneeseen verenpaineeseen; siitä ei tässä sen enempää.

Mönckebergin mediaskleroosi on tauti, jossa valtimoiden keskikerrokseen saostuu kalkkikertymiä. Se on siis todella kalkkiutumista. Tauti ei ahtauta valtimoita, mutta tekee niistä jäykkiä putkia, mikä johtaa verenpaineen nousuun seurauksineen. Mediaskleroosi on tyypillistä munuaisten vaikealle vajaatoiminnalle, jossa kalsiumin ja fosforin aiheenvaihdunta on poikkeavaa. Sitä esiintyy jopa dialyysihoidossa olevilla lapsipotilailla, vaikka se muuten on yleensä iäkkäämpien vaiva. Myös diabetes on altistava tekijä. Mediaskleroosi ei ole kolesterolitauti.

Kolmas, tavallisin ja tärkein arterioskleroosin muoto on kansantauti, ateroskleroosi. Oppikirja käsittelee ateroskleroosia toistakymmentä sivua, kun muille mainituille valtimotaudeille riittää muutama rivi. Mediaskleroosi ja ateroskleroosi voivat esiintyä yhdessä, usein esiintyvätkin.

Ateroskleroosi ei ala kalkkiutumisella vaan valtimon sisäpinnan vauriolla, joka tekee sen läpäisevämmäksi kolesterolia sisältäville hiukkasille. Erityiset tulehdussolut (syöjäsolut eli makrofagit) siivoavat ärsyttävän kolesterolin sisäänsä. Jos urakka on ylivoimainen, näiden pölynimurien pölypussit räjähtävät ja imurisolut kuolevat. Kuollut kudos muodostaa valtimoplakin eli aterooman keskiosan, jota kutsutaan nekroottiseksi ytimeksi. Vasta tässä vaiheessa kalkkiutuminen alkaa tulla kuvaan mukaan.

Kalkkiutumisen keskiössä ovat kemiallisten viestien paikalle houkuttamat sileät lihassolut. Ne voivat muuntua rustosolujen kaltaiseksi, jotka vastaavat kalkin saostumisesta luuhun. Prosessia edistäviä ja jarruttavia tekijöitä on monia. Tutkimustyö jatkuu kiivaana.

Kalkkiutuminen on myöhäinen tapahtuma valtimotaudin kehityksessä. Seurausilmiöiden kannalta se on kuitenkin varhainen, koska ihminen on todennäköisesti edelleen oireeton ja terveiden kirjoissa. Tietokonekerroskuvauksella voidaan todeta kalkkikertymät ja mitata niiden laajuus. Mitä enemmän kalkkia, sitä laaja-alaisempi tauti ja suurempi sydäninfarktin riski. Kalkki on kuitenkin vain kuvauksessa näkyvä jäävuoren huippu. Pinnan alla oleva pehmeä, kolesterolipitoinen plakki on todellinen vaaran aiheuttaja.

Suonensisäisellä ultraäänikuvauksella voidaan analysoida sepelvaltimoplakkien koostumusta elävillä ihmisillä. Valtaosa plakista, vajaa 70 %, on sidekudosta. Noin 10 % on kolesterolia ja 20 % kolesterolin ja sidekudoksen yhdistelmää. Vain yksi prosentti on kalkkia. Väitteet, joiden mukaan valtimotauti koostuu melkein pelkästä kalkista eikä kolesterolilla ole asian kanssa mitään tekemistä, ovat siis tietämätöntä tai vääristelevää pötypuhetta.

Edellä mainitut prosenttiluvut ovat keskiarvoja. Niiden takana on laaja kirjo – yhtäällä pehmeät, runsaasti kolesterolia sisältävät plakit, toisaalla kovat, melkein pelkästä sidekudoksesta ja kalkista koostuvat. Edelliset ovat vaarallisia, koska niiden pinta repeää herkästi aiheuttaen sydäninfarktin. Jälkimäiset ovat kuin kipsattuja eivätkä herkästi hajoa, vaikka ahtauttaisivatkin suonta.

Ilmiö todettiin eläinkokeissa vuosikymmeniä sitten. Kun apinoille ensin aiheutettiin ateroskleroosi rasvaa ja kolesterolia syöttämällä ja sitten palattiin niiden luontaiseen ravintoon, plakit pienenivät vaikka eivät kokonaan hävinneet. Kolesteroli väheni, kalkki ja sidekudos jopa lisääntyivät. Nyt plakkien muuttuminen vakaammiksi ja vähemmän vaarallisiksi on todistettu ihmisilläkin, erityisesti statiinihoidon aikana.

Taide muistuttaa

2012-09-11T07:24:28Z

”Ei tarvitse omistaa kaikkea. Ei tarvitse kerätä taidekokoelmia vaan kerätä mieleensä muistikuvia taiteesta. Ne elävät muistoissamme eivätkä maksa mitään”, taiteilija Rafael Wardi sanoi 80-vuotispäivähaastattelussaan 2008. Minä kuulun muistikuvien keräilijöihin.

Onneksemme on niitäkin, jotka keräävät taidetta ja lahjoittavat teoksia museoihin meidän muiden nautittavaksi. Moni museo on saanut alkunsa yksityisen lahjoittajan taidekokoelmasta.

Voimme kokea taiteen monin tavoin. Useimmiten kai haemme mielihyvää taideteosten kauneudesta. Mutta joskus meidät saattaa yllättää teos, jota ei voi sanoa kauniiksi mutta joka herättää kauniita ajatuksia. Puhuttelee meitä ja muistuttaa tärkeistä asioista.

Sveitsiläisen Niele Toronin (s. 1937) täpliä ihmettelin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Neliömäiset 5 x 5 sentin täplät täyttivät suurten näyttelyhuoneiden valkoiset seinät. Taiteilija oli tehnyt täplät siveltimen painalluksella suoraan seinäpintaan, ja niitä oli suurempina ja pienempinä alueina. Kullakin alueella oli oma värinsä: vihreä, punainen, keltainen tai sininen.

Ensi silmäyksellä ja kauempaa katsottuna nuo tuhannet täplät näyttivät täysin samanlaisilta, yhdestä täplästä kloonatuilta. Mutta katsoessani täpliä tarkemmin huomasin erilaisuuden. Ne olivat yksilöllisiä kuin ihmisen sormenjäljet, joita ei ole kahta aivan samanlaista.

Mitä taiteilija Toroni ajaa takaa päällisin puolin yksitoikkoisilla teoksillaan, joita hän on tehnyt jo vuodesta 1967? Ehkä hän haluaa meidän hiljentyvän ja katsovan tarkasti, pintaa syvemmälle. Minua nuo täpläteokset muistuttivat, että on opittava näkemään ihmiset ainutlaatuisina yksilöinä, ei vain rodun, kansallisuuden tai muun ryhmän yleistäen tyypiteltyinä edustajina.

Italialainen Giovanni Anselmo (s. 1934) puolestaan hämmästytti samana vuonna erikoisella veistoksellaan. Harmaaseen seitsemänkymmenen senttiä korkeaan graniittipaateen oli kuparilangalla sidottu pienempi paasi. Niiden välistä pursui rehevä vihreä salaatinkerä. Itse asiassa tuo hento salaatinkerä oli kivisen veistoksen koossapitävä voima. Jos salaatti pääsee kuivumaan, kuparilanka löystyy ja pienempi graniittipaasi putoaa. Vuodelta 1968 oleva nimetön veistos on saanut lempinimen Salaatinsyöjä, koska teoksen ollessa näyttelyssä salaatinkerä on vaihdettava päivittäin.

Taiteilija Anselmo on kiinnostunut painovoimaan liittyvistä asioista. Ehkä se on ollut teoksen innoittajana. Minulle teos toi mieleen, että elämässä pärjätäkseen vahvuus ei riitä, tarvitaan myös herkkyyttä. Siinä piilee voimamme.

Närästystä

2012-09-10T11:11:03Z

Naapurini, sisätautien erikoislääkäri evp., puhkui ja puhisi aidan raosta. – Auta! hän hönkäisi tavalla, jota ei voinut jättää huomiotta. Potkaisin pari lautaa syrjään ja vaihdoin puolta. Hätä olikin suuri. Tohtorinna kähisi kädet puuskassa, että ambulanssia tarvitaan, keskussairaalaan on kiire.

- Minä suostun vain Tohtorin puheille, läähätti naapuri.

- Vien hänet terveyskeskukseen, lupasin, - kunhan haen mopon.

Silloin tohtorinna tallasi liikavarpaalleni ja tivahti: – Tarakalleko Syrjäläinen aikoo hänet sulloa? Minä tilaan taksin!

Ja taksilla me menimme. Naapuri ei jaksanut edes änkyttää. Aulaan hän konttasi. Kuski, Siivous-Sylvin esikoinen, avasi auliisti ovet ja antoi samalla tapausselostusta paikalle kertyneelle yleisölle.

- Ei se ole humalassa, vaan kipeä, hän vakuutti. – Sappikohtaus tai umpisuoli. Tai molemmat. Tohtorinna sanoi. Kyllä se tietää.

Aiheesta virisi vilkas näkemysten vaihto, joka taukosi Ruusukkeen rientäessä paikalle. – Haen paperit. Saatte apua ihan heti, hän lupasi. Naapuri hengitti vapautuneemmin. Hän odotti Tohtoria silminnähden helpottuneena, asettui potilasvuoteeseen ja salli meidän kyyditä itsensä sivuhuoneeseen.

Hento, enkelinkiharainen tyttönen ilmestyi vuoteen viereen. – Vai vatsavaivoja, hän lausahti heleällä lapsenäänellään.

- Minä tahdon Tohtorin paikalle! vaati naapuri.

- Minä olen tohtori, tyttönen väitti, - ja nyt teidän pitäisi kertoa, mikä teitä vaivaa.

- Ettekö te tiedä, kuka minä olen, naapuri kivahti silmät pullistuen. – Ruusuke, hän parkaisi, - hommaa Tohtori paikalle!

Silloin tyttönen keikautti hänet takaisin makuulle julistaen tiukasti: - Minä olen tohtori, ja nyt te rauhoitutte. En voi auttaa teitä, jollette kerro, mikä teitä...

- Närästys, voi palanut pullapitko, ankara närästys! Osaan minä sentään diagnoosin tehdä! Mutta emäntä toivoo sappikiviä.

Tyttönen piteli häntä paikallaan yllättävän topakasti ottaen huomioon lähes sadan kilon paino- ja kokoeron. Ruusunen kiirehti huoneeseen, kuiskutteli tyttöselle ja asettui naapurin vierelle.

- Jos nyt lähtisitte keskussairaalaan, hän maanitteli. – Syrjäläinen joutaa seuraksi matkalle. Tämä sijaisemme on väitellyt yleislääketieteestä, hän karttelee näitä sisätautitapauksia... Ja jos joudutaan leikkaamaan.

Monissa taistoissa harjaantuneena älysin pitää pumpulitukot korvissani, kunnes huojahtelimme ambulanssissa. Ensihoitaja, tolkun mies, haasteli harjoitusraveista ja tikanheitosta, kunnes huomautti, että närästyksen ja sappivaivojen ero on hiuksen hieno.

- Tiedän! keskeytti naapuri. – Mutta join kahvia. Söin paprikaa. Pistin kurkkua leivän päälle. Vähemmästäkin närästää!

Tovin kuluttua hän makasi sekaosaston käytävälle sysätyssä vuoteessa vaaleanpunainen pyjama yllään. – Vain pitsimyssy puuttuu, hän valitti. Vastapäinen mummo kuuli sen ja virkkoi, että semmoista hän ei ollut huomannut pyytää. Antaisivatkohan hänellekin?

- Jo on aikoihin eletty, noitui naapuri. – Tänne on koottu suu- ja hammaskirurgiset, hengityselinleikatut ja päivystyksen kautta leikkuriin menevät. Sukupuolesta riippumatta! Ei yksityisyyttä, ei hetken rauhaa! Mikä hallintojohtajaa vaivaa? Ei tässä iässä henno esitellä muotojaan tuntemattomille naisille kuin pimeässä!

Hän mulkaisi vierailijaa, joka tirkisteli leikkauspotilaan paljasta selkäpuolta. - Tämä on yksityisyyden loukkaamista ja ihmisten nöyryyttämistä, naapuri mumisi.

- Jos te nyt rauhoittuisitte, älähti hoitaja ohi juostessaan. – Yritetäänpä käyttäytyä asiallisesti. Kohta saatte esilääkityksen.
Hillitsin kasvonilmeeni. – Sappi vai umpisuoli, kysyin.

- Molemmat, huoahti sisätautilääkäri evp. – Olen sentään ehtinyt kouluttaa tulevasta leskestäni pätevän diagnostikon. Vihjannet tämän laitoksen johdolle, että palkkaavat hänet, jos menehdyn hoitovirheeseen.

Syrjäläinen

Parinurina

2012-09-10T10:57:36Z

– Äääh, kato nyt taas näitä meidän ostoskärryjä! Kaikenlaista moskaa. Pitäiskö ruveta tekemään vähän terveellisempiä valintoja?
– Älä nyt jaksa, mietitään sitä vaikka viikonlopun jälkeen. Sitäpaitsi, mehän asutaan Suomessa – kyllä nää kaikki tuotteet on tutkittu ja hyvää ravintoa.

Kolesteroli ja rattijuopot

2012-09-06T07:04:13Z

Kesä 2012 on elettyä elämää. Hyvää alkusyksyä kaikille!

Kesän lopuksi julkisuuden henkilö sairasti sydäninfarktin ja raportoi siitä Facebookissa. Koska kyseessä on nuorehko, hoikka ja hyväkuntoisen oloinen mies, lehdet innostuivat kyselemään, miten siinä niin pääsi käymään. Ottamatta tietenkään yksittäiseen tapaukseen kantaa mainitsin muun muassa Helsingin Sanomille, että sepelvaltimotaudin kolme klassista riskitekijää ovat kolesteroli, verenpaine ja tupakointi. Tämähän on vakiintunutta oppikirjatietoa.

Väärin, paheksui muuan tunnettu kolesterolikriitikko sähköpostissaan. Hänen mielestään ajatuksen kolesterolin osuudesta valtimotautien taustatekijänä kumoaa itsestään selvästi jo se, että yksi henkilö, jonka kolesteroli on vaikkapa 5,8 mmol/l sairastuu, toinen taas ei.

Entä 20 savuketta päivässä polttavat tupakoitsijat? Yksi sairastuu sepelvaltimotautiin, toinen ei. Todistaako se, ettei tupakointi ole sepelvaltimotaudin riskitekijä? Minusta ei todista.

Mennään toiselle alueelle, liikenneturvallisuuteen ja rattijuoppouteen. Yksi ajaa kolarin kahden promillen maistissa, toinen harrastaa sitä toistuvasti eikä silti törmäile. Onko rattijuoppous siis yhdentekevää liikenneturvallisuuden kannalta?

Asiat ovat usein monisyisiä. Rattijuopon tapauksessa tulokseen – onnettomuus vai ei – vaikuttavat keli ja muut olosuhteet, liikenteen vilkkaus, ajajan tottuneisuus alkoholiin, ajoneuvon kunto sekä silkka sattuma. Mutta myös humalatila. Siksi useimmat pitävät rattijuoppoutta vastuuttomana, tuli sillä kertaa onnettomuus tai ei.

Myös ionisoiva säteily kuuluu tähän niin sanotun stokastisen riskin piiriin. Massiivinen säteilyannos (ydinpommi tai voimalaonnettomuus) tappaa varmasti. Tätä kutsutaan – stokastisen vastakohtana – deterministiseksi riskiksi. Sitä vastoin vähäisempi säteily, jota saamme avaruudesta, maaperän radonista, Tšernobylin laskeuman jäämistä ja röntgenkuvauksista, vaikuttaa tilastollisesti. Mitä enemmän säteilyä, sitä enemmän syöpää väestössä. Mutta kenelle syöpä tulee, sen ratkaisevat muut altistavat ja suojaavat tekijät.

Valtimotaudin tavallisin muoto, ateroskleroosi, on monen syytekijän summa. Kaikkia tekijöitä emme edelleenkään tunne. Valtateorian mukaan oleellista on kolesterolin tunkeutuminen ja takertuminen valtimoseinämän sisäkerrokseen kantajahiukkasten mukana, joista tärkein on LDL. Tämä käynnistää monipolvisen tapahtuman, jonka lopputulos on epäsuotuisassa tapauksessa valtimon ahtautuminen.

Kertyykö kolesterolia elinaikana valtimoon niin paljon, että syntyy oireita aiheuttava tauti, riippuu LDL:n (ja eräiden muiden hiukkasten) pitoisuudesta veressä. Ääripäät ovat selvät. Harvinaisessa perinnöllisessä häiriössä, jossa LDL-reseptorit puuttuvat kokonaan, kokonaiskolesteroli on 20 mmol/l. Useimmat sairastuvat lapsina tai nuorina ilman muita haittatekijöitä. Kun kolesteroli on 3 mmol/l, sairastumista ei käytännössä tapahdu, kuten perinteistä ruokavaliota noudattavilla aasialaisilla tai kaikilla luonnon nisäkkäillä.

Meidän kulttuurissamme ääripäiden edustajia on hyvin vähän. Väliin jäävät ovat vaarassa, jonka realisoituminen riippuu kolesterolin lisäksi muista tekijöistä. Keskeinen on valtimoa verhoavan solukerroksen (endoteelin) kunto. Kun se vaurioituu esimerkiksi tupakan myrkkyjen ja korkean verenpaineen vaikutuksesta, sen läpäisevyys LDL:lle lisääntyy, ja kolesteroli pääsee kertymään valtimonseinämään. Mitä huonompi endoteeli, sitä vähempi kolesteroli riittää. On myös suojatekijöitä, kuten HDL, joka kuljettaa kolesterolia pois valtimonseinämästä.

Jos tasapaino on epäedullinen ja kolesterolia kertyy, tämän haitallisuus riippuu edelleen lisätekijöistä. Oireita antavan taudin synty vaatii jatkotapahtumia, kuten LDL:n hapettumista ja mutkikasta tulehdusreaktiota. Tuoreiden tutkimusten mukaan tulehduksen voimakkuuteen vaikuttavat geenit ovat mukana määräämässä, syntyykö tauti ja kuinka nopeasti. Näissä mekanismeissa on edelleen paljon tutkittavaa, erityisesti siksi, että niihin kohdistuvia täsmähoitoja ei toistaiseksi ole onnistuttu kehittämään.

Kolesteroli ei selitä kaikkea, mutta ei sen osuutta voi kieltääkään.

Kesäistä kehupuhetta

2012-11-04T16:01:52Z

Keskikesän paahtavan auringon innoittamana käyn jälleen armotta kehumaan eri tahoja, laittakaa siis hyvää sanaa kiertämään ja hyödyntäkää edelleen mahdollisuutta tehdä itsekin positiivisia kehupuhe- ilmoituksia Muutosagentin kautta.

Aloitan tällä kertaa kehumalla Lääkäriseura Duodecimin ylläpitämää Käypä hoito- suositusten perinnettä ja erityisesti sen kaikille avoimia verkkoversioita. Käypä hoito -suositukset ovat tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia, joissa käsitellään eri sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä. Suosituksia voivat hyödyntää niin ammattilaiset kuin maallikotkin etsiessään tietoa siitä, miten tiettyä sairautta olisi hyvä hoitaa tämänhetkisen tutkimustiedon sekä parhaan kliinisen kokemuksen valossa.

Niitä laatimassa ovat olleet kunkin sairauden parhaat kotimaiset asiantuntijat ja kyseisiltä verkkosivuilta löytää helposti itseä kiinnostavan suosituksen uusimman päivityksen. En tiedä paljonko ”ei – ammattilaiset” käyttävät näitä suosituksia tietoa hakiessaan, mutta suosittelen lämpimästi, jos haluaa luotettavaa ja tutkimuspohjaista tietoa oman sairautensa hoidon perusperiaatteista.

Itse poimin sieltä viimeksi lasten lihavuuden ehkäisy- ja hoitosuosituksen, mikä on päivitetty nyt tänä kesänä. Vaikka ei työssään kohtaisikaan tämän aihepiirin kysymyksiä, sitä voi pitää jokaisen vanhemman peruslukemistona perheen yhteistä toimintaa suunnitellessa. Siinä korostuu perheen merkitys paitsi perimän osalta myös lasten elintapojen tärkeimpänä muokkaajana. Asian esiin nostaminen ei ole vain sitä pelättyä terveysterroria vaan selkeästi lasten parempaan tulevaisuuteen panostamista. Jokainen haluaa turvata lapsensa jatkoelämän mahdollisimman hyvin ja perheen elintavoilla on jälkikasvun hyvinvointiin pitkäaikainen vaikutus, halusi tai ei.

Suosituksesta selviää mielenkiintoisia asioita mm. siitä, miten ylipainoisten lasten osuus 12 - 18-vuotiaiden joukossa on kolminkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana! Vauhti on siis hurja ja ennaltaehkäisyn on lähdettävä kotoa käsin, muuten mikään terveydenhuollon systeemi ei riitä paikkaamaan tästä johtuvia aikuisiän seurauksia. Toisaalta on rohkaisevaa, että pieniltä ja arkisilta tuntuvilla teoilla on merkitystä eli esim. säännöllinen aamiainen ja perheiden yhteiset ateriat vähentävät ylipainon riskiä lapsuudessa.

Suosituksesta voi käydä lukemassa selkeitä ohjeita vanhemmille siitä, miten ohjata lasten syömiskäyttäytymistä oikeaan suuntaan. Nyt on korkea aika hylätä tuo ”lautanen puhtaaksi” – kasvatusoppi, mihin meidän sukupolvemme kasvatettiin. Lasten ruokamieltymysten suotuisaa kehitystä voi ohjata yksinkertaisesti antamalla lapsen päättää itse annoksen koosta. Ravinnon laadusta vastaa toki vanhempi, mutta ruoan määrän suhteen suositus on toinen.

Myös kouluruokailu mainitaan osana lasten lihavuuden ehkäisytalkoita ja siitä voisi suomalaista kouluruokailua myös kiittää julkisesti. Tämäkään ei ole itsestäänselvyys maailmalla, mistä hyvä esimerkki on paljon julkisuutta saanut skotlantilaistyttö Marthan ruokablogi, jossa hän kuvaa perusannoksia sikäläisessä kouluruokalassa. Marthan blogissa on havainnollisia valokuvia siitä ruoasta, mitä heidän koulussaan tarjotaan päivittäin ja tämä teollinen valmisruoka maksaa jopa 2.5 euroa annokselta.

Blogin maailmanlaajuinen suosio ja vastaavien kuvien lähettäminen eri maista on saanut tytön ihastelemaan suomalaiskoululaisten ruokatarjontaa, mikä on vieläpä ilmaista! Jos lapset purnaavat ensi syksynä koulun puuropäivistä, käykää Marthan sivuilla ja näyttäkää pari otosta maksullisesta ruokatarjonnasta, sen jälkeen voi oman koulun ruokakin näyttää ihan kelvolliselta!

Entä onko suutarin lapsilla kenkiä? On ja ei – säännöllinen ateriarytmi on omassa perheessä asia, mihin panostetaan. Myös ruokavalion laadullinen puoli on kohdillaan, mutta mm. siitä, onko vesi riittävä janojuoma, väännetään teinien kanssa lähes päivittäin, varsinkin näin kesäkuumalla. Onneksi kevytmehujen ja – limujen valikoima on laaja…

Zimzägä! - helteillä sattuu ja tapahtuu

2012-07-05T10:34:12Z

Taikuripoika

Hellepäivä. Uimaranta on täynnä iloisesti polskivia lapsia ja vilteillä lepäileviä aikuisia. Kevyt tuuli puhaltelee pilvenhattaroita ja jäätelö käy kaupaksi. Lahdenpoukamassa äiti ja poika kahlailevat rantavedessä. Vanhoiksi kasvaneet puut tarjoavat suojaa porottavalta auringolta. Poika etsii kaloja. Äidin otsalla on ryppyjä, huoliryppyjäkö? Onneksi hänellä on taikuripoika.
- Äiti, älä sure! Säkin voit olla hauki - tsimzagä! poika huudahtaa ja heilauttaa puukarahkalta näyttävää taikasauvaa.
Äitihauki ui huojentuneena viileissä virtauksissa. Mitähän isähauki tähän sanoo?

Ruusuja ja jäätelöä

Lasten piirustuksissa taivas on sininen ja aurinko keltainen. Puut ovat vihreitä ja talo punainen. Taivaalla on yksi valkoinen pilvi. Juuri sellaisena kesäpäivänä äiti ja kaksi lasta ovat lähteneet siitä punaisesta talosta ja kuljeskelevat ruusutarhassa. Äiti työntää pienempää lasta rattaissa, isompi kulkee vierellä.
- Äiti, pureeko noi kukat? kysyy isompi.
- Ei ne pure, mutta niiden piikit voi pistää, äiti vastaa.
- Kuoleeko siihen? poika kysyy ääni väristen.
- Ei kuole, äiti vastaa.
- Onko sulla niin paljon rahaa, että voidaan ostaa jäätelöä? poika kysyy piristyneenä.
- Kyllä mulla on, vastaa äiti.
- Hyvä juttu!
Elämä jatkuu ja sitä kannattaa juhlia!

Kukittajat

Viisivuotias tytöntyllerö ja kolmevuotias pojanviikari soittavat naapurin ovikelloa.
Tyttö ojentaa pientä itse poimimaansa kukkakimppua.
- Haluatteko kukkia? tyttö kysyy.
- Haluaisitteko te niistä rahaa? naapuri kysyy epäillen.
- Halutaan, vastaa tyttö epäröimättä.
Naapuri miettii.
- En nyt taida ostaa.
- Haluatteko kukkia? Ei tarvi maksaa! tyttö tokaisee ja ojentaa kukkakimppua.
- Kiitos! sanoo naapuri ja hymyilee.
Poika kuiskuttaa jotakin tytölle. Aikuinen sulkee oven ja ihmettelee, tuliko toimittua viisaasti.
Pian soi toisen naapurin ovikello. Ja kolmannen. Lapset kukittavat koko talon.

Riikka Haavisto

Poliittisia totuuksia

2012-07-05T08:27:46Z

Jos käypäläinen viilettäisi perjantai-iltapäivänä Sydänmaan kirkonmäkeä pyöräpotkurillaan, roiskauttaisi hautuumaan muuriin lokarimpsut ja jarruttaisi apteekin edustalla, hän saattaisi hyvinkin tömähtää päin Sydän-Kullan toimitusjohtajattaren Marilyn Komulaisen kumpuilevaa masua, jollei sitten pyllähtäisi ympäristöviihtyisyyden erikoisasiatuntija Siivous-Sylvin syliin.

Mikäli käypäläinen kykenisi muuhun kuin sopertamaan oho! ja pyyhältämään hädissään takaisin raitille, hän ehtisi havainnoida uusneitien säikähdyksen. Mutta olkoot uusneidit levollisia! Kukaan ei levittele valintamyymälässä - saati hommaa foorumeihin - uutista heidän kuiskuttelustaan ja ohukaisen pikkupaketin vilahduksesta sen siirtyessä taskusta toiseen.

Syytä kyllä olisi. Sillä: kyseisen päivän ehtoolla, kirjakaupan mainosvalon sammuttua ja Ärrän sulkeuduttua, alkoi tummanpuhuvia hahmoja norua kohti seuraintaloa. Kas kummaa! Naamio sujahti paketista kasvoille, kellarinovi narahti, valoa läikähti sateen liejustamalle pihalle. Sitten vallitsi täydellinen hiljaisuus.

Kellarissa, roikkalampun ympärillä, kokoontui kaapuihin kääriytynyt seurue. - Saitko ne, suhahti joku. Naamioitu henkilö nyökkäsi, vetäisi poimujen kätköistä pinon ja levitti sen pukkipöydälle.

- Nämä ovat kopioita, hän selitti. Ruusuke tunnisti äänestä rouvan, joka elätti koti-isäavopuolisonsa ja allergikkolapsensa lähikaupungin johtavan viestintätoimiston bränditietäjänä, jonka vastuulla oli poliittisten ryhmittymien julkisuuskuvan vaaliminen.
- Saan potkut, jos joku joskus... laulaa...
Silloin kädet kohosivat kohti kattoa, ja läsnäolijat vannoivat: - Me vaikenemme tästä iäksi!

Valan jälkeen mustakaapuiset tarttuivat ahnaasti siihen, mitä oli tarjolla. Joku vaimoihminen puhkesi lukemaan ääneen: - "Isoja tekoja pienen ihmisen puolesta".
- Kehtaakin, hän kivahti. - Tulkaa meille, niin näette, ettei se viitsi edes laskea vessanpytyn kantta alas!
Seurue tyrmistyi. Tovin toivuttuaan joku ehdotti korjausta "Pieni ihminen, suuret puheet".
- Mikään ei voisi osua paremmin kohdalleen, ärähti vaimo.

Seuraavaksi muuan muori veti esiin julisteen, jota koristi lause "Vaalikaamme tervehenkisyyttä ja terveitä elämäntapoja!".
- Appi voimailee nostamalla kaljatölkkiä lattialta, hihitti miniä.
- Ja juomalla sen, muori täydensi tuohtuneena. Silloin Siivous-Sylvi kajautti: - No silloin sopii "Vaalikaa te tervehenkisyyttä ja terveitä elämäntapoja!"

Vastuuhenkilö korjasi tekstin ennen kuin ryhmä siirtyi seuraavaan.
- En olisi ikinä uskonut, että minun mieheni, änkytti puoliso alahuuli väpättäen, - sortuisi tällaiseen.
Muut kurkottelivat, ja mitä he näkivätkään? "Anna äänesi perinteitten ja ainoitten oikeitten arvojen puolustajalle!"

Kukaan ei ehättänyt huomauttamaan, että kyllä ne venakkoviinojen välitykset ja rajan bensanhakurallit olivat vakiintuneet paikallisperinteeksi ilman kunnanvaltuutettujen tukeakin, sillä lehtori Jenni Tannisen äänekäs nyyhkäisy särki hiljaisuuden.
- Ne arvot, hän nieleskeli. - Lapset huutelevat, että iskä käski häiriköimään koko rahalla, kun kerran syydetään veroja kouluun.
- Jos minun mieheni saisi päättää, parahti puoliso, - netissä olisi tarjolla kiertokoulu halukkaille ja vaihtoehtona onnenpyörä. Mies ei soisi edes lastensa pääsevän elämässä eteenpäin.

Ruusuke pyyhkäisi hupun kasvoiltaan, tarttui tussiin ja kirjoitti suu viivotinsuorana: "Älä anna ääntäsi suomalaisten perinteitten ja todellisten arvojen puolustajalle - anna se minulle!"

Silloin Irmasiiri Hoikkalainen aisti hilpeän taisteluhalun uhkaavan kääntyä synkeyden puolelle, ja kiirehti julistamaan kunnallisvaalistrategian kehittämistoimet päättyneeksi kuluvalta keväältä. Sitten hän tempaisi kaavun liepeen kasvojensa suojaksi aikoessaan poistua kellarista, mutta erehtyi pimeässä reitistä ja juuttui ikkunaan. Siitä minä, satunnainen ohikulkija, avitin hänet vapauteen. - Sankarini! hän kiljahti langeten kaulaani.

Entä mitä sen jälkeen tapahtui? Se peittyköön iäksi Sydänmaan poliittisen historian hämärään...

Syrjäläinen

Parinurina

2012-05-23T08:01:54Z

– Tänä kesänä me kyllä downsihftataan – ei kun löhötään rannalla, luetaan dekkareita… No tietty pakolliset lintsit ja puuhamaat lasten kanssa ja ehkä joku kotimaan kesätapahtuma, mutta ei siis mitään ulkomaan matkaa. Ehkä nyt joku risteily kuitenkin… Mitens teillä?

– Kuule, me on nyt päätetty, että tää uus juttu sopii just meille, tää middleshiftaus… Mitä se nyt on suomeksi, oisko kohtuullistamista? Kato, voi tehdä tai olla tekemättä, kaikki käy!

Naisen sydän – vaikeaselkoinen?

2012-05-14T06:12:32Z

Sydänliiton naisjäsen soitti. Hän oli ollut sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa. Lääkäri sanoi, että sydän on terve, ei tarvitse syödä nitroja.

Soittaja ihmetteli, kuinka sydän voi olla terve, kun aiemmin oli todettu sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöitä. Ja miten niin ei tarvitse syödä nitroja, kun on rintakipuja, joihin nitro selvästi ja nopeasti auttaa. Ihmettely oli oikeutettua.

Sydänlihakseen verta vievät sydämen pinnalla kiertävät suonet, sepelvaltimot. Varjoainekuvaus kertoo, onko näissä suonissa ahtaumia tai tukoksia. Sellaiset aiheuttavat rasitustilanteissa hapenpuutetta, joka tuntuu rintakipuna, angina pectoriksena.

Kuvauksessa näkyvät sepelvaltimot (läpimitta noin 1-5 mm) haarautuvat ja kapenevat pikkuvaltimoiksi (20–100 mikrometriä), jotka puolestaan haarautuvat sydänlihaskudosta suoraan ruokkiviksi hiussuoniksi (vajaa 10 mikrometriä). Pikkusuonet ovat liian kapeita näkyäkseen varjoainekuvauksessa.

Pikkuvaltimot (arteriolit) ovat verenkierron säätelyn kannalta avainasemassa, koska niiden supistuminen ja laajeneminen ohjaa kudostasolle tilanteeseen nähden tarpeellisen määrän verta. Säätely on voimaton, jos isommat putket eivät päästä verta lävitseen. Mutta vika voi olla myös pikkusuonissa itsessään, liiallisessa supistumisherkkyydessä. Nitro auttaa siihenkin.
Sepelvaltimotautikohtauksen yhteydessä tehdyssä varjoainekuvauksessa 10–25 prosentilla naisista ja 6

10 %:lla miehistä on avoimet sepelvaltimot. Näillä ihmisillä sydänperäisen rintakivun yleisin syy on pikkuvaltimoissa. Tällä tavoin syntyneen sydäninfarktin jälkeinen ennuste ei välttämättä ole parempi kuin ahtauttavassa sepelvaltimotaudissa, ja keinot uusiutumisen estämiseksi ovat samat.

Naisten sepelvaltimo-oireiden on sanottu olevan vaikeaselkoisia. Oireet kuitenkin aiheuttaa sydänlihaksen hapenpuute, eikä ole kovinkaan ratkaisevaa, johtuuko hapenpuute isojen vai pienten putkien ahtautumisesta. Sepelvaltimotaudissa 80–90 % niin naisista kuin miehistä kärsii niin sanotusta tyypillisestä angina pectoriksesta – kivusta tai painon tunteesta rinnassa, joka säteilee hartioihin tai käsivarsiin. Naisilla on kuitenkin jossain määrin enemmän ”epätyypillisiä” oireita: pahoinvointia, uupumusta ja hengenahdistusta sekä pitkään kestävää epämiellyttävää tunnetta rinnassa. Näitä ei siis pidä väheksyä.

Toisaalta käsitys ”naisten oireista ei saa mitään tolkkua” voi olla kahdellakin tavalla haitallinen. Ensinnäkin jos naiset odottavat epätyypillisiä oireita, he eivät ehkä reagoi tyypillisiin – helpoin diagnoosi jää tekemättä! Toiseksi tulee turhaa ahdistusta, jos nainen epäilee aivan mitä tahansa tuntemusta sydänperäiseksi.

Sepelvaltimotaudin vaaratekijät ovat pitkälti yhteiset kummallakin sukupuolella. Noin 90 % sydäninfarktin riskistä selittyy yhdeksällä perusmuuttujalla. Naisilla ja miehillä yhtä tärkeitä ovat rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, keskivartalolihavuus, ruokavalio, stressi ja tupakka, joissain tutkimuksissa tupakointi on naisilla vielä vahingollisempaa kuin miehillä. Kohonnut verenpaine, diabetes ja vähäinen liikunta korostuvat naisilla enemmän kuin miehillä.

Naisten keskimäärin kymmenen vuotta myöhäisempää sepelvaltimotautiin sairastumisikää on yritetty selittää estrogeenilla. Onkin niin, että luonnollinen estrogeeni on suojaava, tablettimuotoinen ei. Kuten alan yksi johtava asiantuntija, C. Noel Bairey Merz totesi: ”Estrogeenillä näyttää olevan osuutta valtimotaudin synnyssä. Onko se iso, merkittävä osuus? Ei ole.”