Vaa'an viisari tuntuu kohoavan kerta toisensa jälkeen samoille tutuille luvuille: eilen, toissapäivänä ja sitä edellisenä. Viisari värähtää hädin tuskin viime viikon lukemista. Tulokset ruokkivat motivaatiota ja juuri se koettelee elämäntapamuutosten tekijää, sillä ne eivät näy heti, vaan ehkä kuukausien päästä. Vika on harvoin vaaka-asteikolla. Sen sijaan se voi löytyä aika-asteikolta, jolle tavoitteet on asetettu. Sen asteikon on oltava riittävän pitkä.
Kova laihdutuskuuri saattaisi näkyä peilissä aikaisemmin, mutta vuoden tai parin päästä oltaisiin todennäköisesti samoissa mitoissa kuin ennen laihduttamista. Peilin sijaan kannattaa katsoa eteenpäin. Aidot elämänmuutokset, pienetkin päätökset, näkyvät hitaammin, mutta tärkeintä on se, että tulokset ovat pysyviä. Vaa�alla voi käydä harvemmin. Silloin yllätyksetkin ovat isompia. Lyhyen aikavälin tavoitteeksi riittää parempi olo ja parempi mieli onnistuneista pienistä muutoksista arjen pyörteissä.
Myös liian korkeat tavoitteet ovat omiaan viemään motivaatiota. Tarvitaan realismia. Ei kannata tähdätä suoraan maratonille, jos liikunta ei ole kuulunut elämään vuosikausiin. On turha tavoitella nuoruuden ihannepainoa, jos kilot ovat kertyneet vuosikymmenien aikana. Vähempikin riittää. Jo 5-10 prosentin painonpudotus pienentää merkittävästi sairastumisriskiä, eikä missään ole määrätty, että jokaisen täytyisi olla hoikka.
Pohdi
- mitä pientä muutosta voisit toteuttaa koko loppuelämäsi?
< Takaisin
Seuraava >