Usein kysytyt kysymykset

Öljyjä voi usein käyttää leivonnassa voin tai margariinin tilalla. Öljy sopii esimerkiksi hyvin pulla- ja piirakkataikinoihin korvaamaan sulatettua rasvaa. Tällöin noin 3/4 dl öljyä vastaa 100 g margariinia tai voita sulatettuna. Parasta öljyä leivontaan on rypsiöljy, sillä sen maku on neutraali.

Öljy ei sovi murotaikinaleivonnaisiin, joissa sokeri ja rasva vaahdotetaan. Näihin voi useimmiten käyttää leivontaan soveltuvia (joissa rasvaa 60–80 %) rasiamargariineja, joiden rasvan laatu on perinteistä leivontamargariinia ja voita parempi. Ns. murokakkuihin (esim. tiikerikakku) kannattaa rakenteen vuoksi käyttää kuitenkin kääremargariineja. Voitaikinoihin öljy tai rasiamargariinit eivät sovellu.

Ruokavaliossamme on luonnostaan transrasvahappoja, koska niitä syntyy lehmän pötsissä. Transrasvahappoja on maidon, voin ja naudanlihan rasvassa 3–5 prosenttia. Transrasvahappoja voi muodostua myös kasvirasvoja kovetettaessa. Suomessa myytävissä margariineissa (myös kevytversiot) transrasvahappoja ei ole käytetyn kovetusmenetelmän vuoksi, teollisuuden käyttämissä paisto- ja leivontarasvoissa niitä voi olla 6–16 prosenttia. Transrasvahappoja löytyy yleisimmin pitkään säilyvistä leivonnaisista, kekseistä ja mikropopcorneista.

Elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä tulee mainita kasvirasvan kovettaminen. Käytetty kasvirasva ei välttämättä selviä tuotteen ainesosaluettelosta. Sana ”kasvirasvoja” tarkoittaa kuitenkin yleensä palmuöljyä ja/tai kookosrasvaa. ”Osa kovetettu” –maininta kasvirasvan tai –öljyn perässä tarkoittaa useimmissa tapauksissa, että osa tuotteen rasvasta on kokonaan kovetettua, jolloin transrasvahappoja ei synny. ”Osittain kovetettu kasvirasva” tarkoittaa sitä, että rasvaa ei ole kovetettu loppuun asti ja tuote voi sisältää transrasvahappoja.

Finravinto 2002 - tutkimuksen mukaan suomalaisessa ruokavaliossa transrasvojen saanti on varsin vähäistä (noin 1 g/vrk), minkä vuoksi niiden merkitys terveydelle on paljon pienempi kuin kovien tyydyttyneiden rasvahappojen, joita suomalaiset saavat noin 30 g.

Vaikka suolan eli natriumkloridin sisältämä natrium on haitallista runsaasti saatuna, se on myös elimistölle välttämätön kivennäisaine. Natriumilla on tärkeitä tehtäviä elimistössä muun muassa nestetasapainon säätelyssä sekä lihasten ja hermoston toiminnassa. Maapallolla on edelleen yhteisöjä, joissa ei käytetä suolaa. Näissä yhteisöissä elävien verenpaine on iästä riippumatta 100/60-70 mmHg, joka vastannee ihmisen ihanteellista ja lajityypillistä tasoa. Elimistö saa tarvitsemansa natriumin ruoka-aineiden (esim. liha, maito) luonnostaan sisältämästä natriumista.
Natriumin puutetta ei normaalisti esiinny, ellei eritys ole lisääntynyt merkittävästi. Hyponatremia on tila, jossa veren natriumpitoisuus on liian alhaisella tasolla. Hyponatremian oireina ilmenee ruokahaluttomuutta, väsymystä, pahoinvointia tai jopa sekavuutta. Yleensä hyponatremian syy on jokin muu kuin liian vähäinen suolan saanti. Taustalla saattaa olla liiallinen antidiureettisen hormonin eritys, jonka voi aiheuttaa muun muassa pneumonia eli keuhkokuume, kasvaimet tai jotkut lääkkeet. Lievän hyponatremian yleisin syy on nesteenpoistolääkitys (diureetit). Myös tietyt epilepsialääkkeet (karbamatsepiini) ja masennuslääkkeet (SSRI-lääkkeet) voivat olla hyponatremian syynä. Lisäksi eräät krooniset sairaudet kuten sydämen vajaatoiminta, maksakirroosi sekä erilaisiin munuaistauteihin liittyvä nefroottinen oireyhtymä voivat altistaa hyponatremialle. Myös runsas ripuli ja oksentelu saattavat johtaa natriumin liialliseen menetykseen.
Vaikka hikoilu poistaa elimistöstä natriumia, Suomen ilmastossa hikoilun takia ei normaalitilanteessa tarvitse käyttää lisäsuolaa. Pitkäkestoisissa ja kovatehoisissa urheilusuorituksissa suositellaan käyttämään natriumpitoisia urheilujuomia.
Vaikka suomalaisten suolan saanti on vähentynyt vuosien myötä, sitä saadaan yhä liikaa. Suolan liikasaanti näkyy kohonneena verenpaineena, joka puolestaan altistaa sydän-ja verisuonisairauksille. Yleensä ottaen suolan vähentäminen tekee hyvää kaikille. Liian vähäinen saanti liittyy lähinnä erikoistapauksiin.

Lisäaineilla tarkoitetaan aineita, joita lisätään tarkoituksella elintarvikkeisiin. Tarkoitus on mm. parantaa säilyvyyttä, rakennetta, makua, väriä tai muuta ominaisuutta. E-koodien taakse kätkeytyy usein varsin tavallisia, luonnosta löytyviä aineita. Suuri osa lisäaineina käytetyistä yhdisteistä on alun perin keksitty luonnosta, vaikka ne nykyisin valmistetaankin useimmiten teollisesti. Esimerkiksi punaisen värin antajana käytetty betalaiini (E162) on punajuuren väriaine. Elintarviketurvallisuusviraston nettisivuilta (www.evira.fi) voi tilata tai tulostaa E-koodiavaimen, josta löytyvät lisäaineiden koodit ja nimet.

Lisäaineiden käyttöä ohjataan elintarvikelainsäädännöllä ja ennen käyttöönottoa uusien elintarvikelisäaineiden turvallisuudesta tehdään perusteellisia tutkimuksia. Niille lisäaineille, joiden käyttöön voi liittyä terveysriskejä, on annettu kansainvälinen hyväksyttävän päivittäisen saannin ns. ADI-arvo (Acceptable Daily Intake). ADI-arvo kuvaa lisäaineen määrää ihmisen painokiloa kohti, jonka voi syödä koko ikänsä kyseistä lisäainetta ilman terveyshaittoja, esim. 60-kiloinen voi juoda päivittäin 4 litraa kevytlimsaa. Yleensä lisäaineita ei saada liikaa. Pienet lapset saattavat joskus saada muutamia lisäaineita runsaasti saantisuosituksiin nähden. Tällaisia lisäaineita ovat mm. nitriitti, nitraatti (esim. makkaroissa) ja bentsoehappo (esim. mehuissa). Lisäaineiden aiheuttamat yliherkkyydet ovat harvinaisia, allergiaa tai astmaa sairastavat henkilöt saavat lisäaineista oireita muita ihmisiä useammin.

Eräissä tutkimuksissa tumman suklaan on havaittu vaikuttavan positiivisesti veren rasva-arvoihin ja laskevan verenpainetta. Suklaan terveysvaikutuksia arvioitaessa tulee kuitenkin huomioida myös sen suuri energiapitoisuus. Sata grammaa tummaa suklaata tuo ruokavalioon noin 500 ylimääräistä kilokaloria, joka kuittaa monella jo neljänneksen päivittäisestä energiantarpeesta. Päivittäinen suklaansyönti lisää energiansaantia ja ylimääräinen energia johtaa lihavuuteen. Suklaan sisältämiä flavonoideja löytyy mm. myös omenasta tai teestä. Suklaata voi nauttia ihan vain siitäkin syystä, että se maistuu hyvälle eikä perustella syömistä sen kummemmin. Tärkeintä on pitää määrät ja kerrat kohtuullisina ja muistaa ruokavalion olevan kokonaisuus, jota mikään yksittäinen elintarvike ei tee autuaaksi.

Jos syödyn suklaan määrä on sama viikkotasolla, niin painonhallinnan kannalta ajankohdalla ei ole periaatteessa merkitystä. Kannattaa miettiä kumpi tapa itselle sopivampi ja vaikuttaako tapa muuhun syömiseen. Esimerkiksi korvaatko viikon aikana tuntemaasi makeanhimoa jollain muulla makealla naposteltavalla vai pystytkö rajoittamaan suklaan syömisen helposti yhdelle päivälle? Vai riittääkö sinulle joka tapauksessa pari palaa suklaata kerrallaan, mutta et voisi kuvitella olevasi kuutta päivää ilman suklaata?

Syyt siihen, että paino ei laske, voivat olla perusaineenvaihduntaan tai energiansaantiin liittyviä. Perusaineenvaihduntaa vaikuttavia tekijöitä ovat jotkut mm. sairaudet, esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja jotkut lääkkeet mm. tietyt psyyken- ja epilepsialääkkeet, kortikoidit.

Elimistö pyrkii vastustamaan painonlaskua erilaisilla mekanismeilla, samoin kuin painonnousua. Ns. säästöliekki on päällä aina, kun laihdutaan. Painonpudotuksessa on tasannevaiheita ja toisaalta joskus paino voi pudota nopeastikin. Pitkällä aikavälillä laihtuu, jos todella saa vähemmän energiaa ruoasta kuin kuluttaa. Aina ei ehkä huomaa itsekään syövänsä tai ohimennen napattuja suupaloja ei tule laskettua syömiseksi. Toisaalta syödyt ruoat voivat olla hyvinkin energiapitoisia, vaikka määrät ovat vähäisiä. Jos ruokatottumuksistaan ei löydä korjattavaa, ainoa vaihtoehto on lisätä liikkumista. Pitämällä ruokapäiväkirjaa kaikista syömisistä ja juomisista voit seurata mitä todella syöt ja juot ja ehkä löytää asioita, joihin olisi hyvä kiinnittää huomiota.

Huomion kiinnittäminen pelkästään painoon voi masentaa, jos vaa’assa ei tapahdu mitään. Esimerkiksi ympärysmittojen seuraaminen voi olla joskus mielekkäämpää. Vartalo voi kiinteytyä liikkumalla, vaikka paino ei putoaisikaan. Palkitsevaa on kiinnittää huomiota käyttäytymisen muutokseen eli liikkumisen tai ruokatottumusten kohentumiseen ja onnistumiseen pienissäkin muutoksissa. Kannattaa keskittyä asioiden positiivisiin puoliin: mitä elämäntavoissa jo on hyvää.

Tutkimusten mukaan vyötärönympäryksen kasvaessa vaara sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen lisääntyy. Naisilla sairastumisvaara nousee lievästi, jos vyötärönympärys on yli 80 cm ja huomattavasti jos vyötärönympärys on yli 88 cm. Miehillä vastaavat luvut ovat 94 cm ja 102 cm. Vyötärönympärys on kuitenkin vain yksi monista vaaratekijöistä, joten sairastumisvaaraa arvioitaessa huomioidaan myös mm. ylipaino, tupakointi, kohonnut kolesteroli ja verenpaine.

Vyötärön kaventamiseen ei ole täsmäaseita, sillä rasvaa ei voi kuluttaa juuri tietystä paikasta. Perimä määrää mihin rasva kertyy helpoimmin ja missä se pysyy sitkeimmin. Toisille rasvaa kertyy enemmän vatsan alueelle, toisille taas reisiin ja lantiolle. Rasvakudos vähenee energiankulutuksen ollessa energiansaantia pienempi eli huomio kannattaa kiinnittää terveelliseen ruokavalioon ja riittävään liikkumiseen. Varsinaista ”rasvanpolttoliikuntaa” ei ole olemassa, sillä kaikki liikkuminen kuluttaa myös rasvaa. Jokainen askel on hyödyksi painonhallinnassa, myös arkiset toimet. Lopputulokseen vaikuttaa liikunnan teho ja kesto sekä liikkumiskertojen määrä viikkotasolla. Liikuntalajit kannattaa valita oman kiinnostuksen mukaan, jolloin liikkumisesta nauttii ja sitä harrastaa mielellään usein. Vyötärön seudulle saa ”ryhtiä” vahvistamalla keskivartalon (ylä-, ala- ja sivuvatsa, selkä) lihaksia.

Mieltymys makeaan on synnynnäistä ihmiselle, mutta makeanhimoa voi opetella hallitsemaan. Ensimmäisenä kannattaa tarkastaa päivittäinen ateriarytmi. Pitkät ateriavälit ”altistavat” makeanhimolle, säännöllinen ateriarytmi eli syöminen 3-4 tunnin välein auttaa. Suunnitelmallisuus on toinen tärkeä asia. Mieti etukäteen, mitä teet, kun makeanhimo yllättää. Suuntaa huomiosi johonkin muuhun mieleiseen asiaan (esim. soita ystävälle, lue kirjaa). Mielihalu kestää noin 10–15 minuuttia, joten sinnittelemällä sen aikaa mielihalu alkaa laantua. Apuna voi toimia myös se, että yksinkertaisesti jättää houkutukset kaupan hyllyille. Varaudu tilanteisiin, joissa huomaat makeanhimon vaanivan. Esimerkiksi nälkäisenä kaupasta ostaa helposti mitä sattuu, joten tarvittaessa syö kevyttä välipalaa (esim. ruisleipää ja jogurttia) ennen kauppaan menoa. Myös kauppalistan laatiminen saattaa auttaa kiertämään herkkuhyllyt.

Muista kuitenkin, että liiallinen ehdottomuus saattaa aiheuttaa sortumista ahmimiseen, joten yleensä kannattaa sallia itselle herkkuhetkiä silloin tällöin. Myös herkkuhetkinä voi tehdä valintoja, esim. ostaa pienemmän karkkipussin isomman sijaan. Parhaat keinot löytyvät usein omin voimin keksittyinä. Jotakin auttaa salmiakinmakuinen purukumi, toista porkkanoiden napostelu jne. Joka tapauksessa säännöllinen ateriarytmi ja suunnitelmallisuus kannattaa.