Pieni Päätös Päivässä
 
Mikä on ppp
Web Tältä sivulta
Tämän palvelun tuottaa Google
 
Elä hyvin

Syö hyvin

Liiku hyvin

FAQ

Muutospolku

Haasta kaverisi
 

Ravinto > Mitä ostoskoriin > Pakkausmerkinnät tutuiksi

PAKKAUSMERKINNÄT TUTUIKSI

Pakkausmerkinnöissä on paljon asiaa. Suurin osa siitä on lakisääteisiä ja myös vapaaehtoiset, esimerkiksi terveysvaikutuksiin viittaavat merkinnät, ovat yhtälailla tarkkaan säänneltyjä. Pakkausmerkinnöistä selviää se, mitä todellisuudessa syömme.

Ainesosaluettelo kertoo nopealla silmäyksellä, mitä raaka-aineita tuote sisältää. Valmistusaineet ja lisäaineet on lueteltu painon mukaan alenevassa järjestyksessä. Ensimmäisenä on ilmoitettu se ainesosa, jonka osuus tuotteen painosta on suurin. Ravintoarvomerkinnät kertovat tuotteen terveellisyydestä jo tarkemmin. Ravintoarvojen ilmoittaminen on vapaaehtoista, mutta lain edellyttämää, sikäli kun tuotteeseen sisältyy ravitsemuksellinen väite, esimerkiksi kolesteroliton.

Energia ilmoitetaan yleensä sekä kilojouleina (kJ) että kilokaloreina (kcal). Yksi kilokalori on 4,2 kilojoulea. Sekä energian että rasvan määrä ilmoitetaan tavallisesti sataa grammaa tai sataa millilitraa eli yhtä desilitraa kohden. Tästä syystä on hyvä kiinnittää huomiota myös annoksen kokoon. Jos tuote sisältää esimerkiksi 7 grammaa rasvaa sataa grammaa kohden, sisältää 350 gramman annos yhteensä 24 grammaa rasvaa, mikä onkin jo turhan suuri määrä yhdelle aterialle.

< Takaisin  Seuraava > 
Menestystarinat Testaa itsesi Kevyitä vinkkejä Tee oma päätös PPP-ohjaajien verkko
Pieniä Päätöksiä

Yhteistyökumppanit
Sydänliitto ja Diabetesliitto ylläpitävät www.pienipaatospaivassa.fi-sivuja
 
Anna palautetta | Kerro sivusta kaverille