Tuntuuko joskus, ettet yksinkertaisesti jaksa, ettei mikään tunnu kiinnostavan? Onko sinun helpompi myöntää itsellesi ja muille fyysinen sairaus kuin vaikkapa henkinen lama. Selkäkivun huomaat helposti, ja sen takia on helpompi pysähtyä.
Jaksavathan muutkin, kyllä sinunkin täytyy jaksaa. Mutta sinä olet sinä, muut ovat muita. Ja muillakin voi olla samanmoisia tuntemuksia, mutta et niistä tiedä. Jaksamisesta huolehtiminen jää pääosin jokaisen omalle vastuulle, joten itsensä kuunteleminen kiireenkin keskellä on tärkeää.
Jos työ- ja kotiasioiden hoito alkaa tuntua ylivoimaiselta, pysähdy ja ota aikaa itsellesi. Kun tartut asiaan ajoissa, voit välttää uupumisen ja loppuun palamisen. Jos olet jo uuvuksissa, on vihdoin aika levätä ja alkaa ajatella omaa hyvinvointia ja jaksamisen eväitä.
Työtehtäviä tulee lisää, toimenkuva laajenee, mutta työaika pysyy samana. Miten selvitä uusista töistä, kun kukaan muu ei tunnu sitä ajattelevan? Ajattele itse. Monella meistä on uhrautujan viitta, kiitoksen odottajan palttoo. Riisu se. Olen hyvä tässä, riitän tähän, mutta tässä on raja: en ehdi tuota tai tuota. Uskalla sanoa se. Uskalla sanoa ei.
Henkistä jaksamistasi voit arvioida, kun mietit oman elämäsi tärkeitä asioita. Henkiseen jaksamiseen vaikuttavat kunkin ihmisen omat voimavarat, jotka tulevat elämän eri alueilta. Voimavaroja voit lisätä pienilläkin teoilla, pienillä päätöksillä: