100 päivää kiireetöntä elämää

”Sehän näyttää sujuvan! Lupauksesi on selvästi tehty pidettäväksi.” Sain sadannen sparrausviestin sähköpostiini Yksi elämä Uudenvuodenlupaus.fi – sivustolta ja kyllä tuntui hyvälle. Hyvä minä! Taputin itselleni viestin luettua ja rupesin miettimään miten olinkaan saavuttanut tämän pisteen. Tein tammikuun alussa uuden vuoden lupauksen, jossa lupasin elää kiireettömämpää elämää. Se, että ylipäätään tein lupauksen kiireettömästä elämästä saattoi nostattaa minua tuntevien ihmisten kulmakarvoja, sillä olen tunnetusti koti-ihminen, joka ”ei tee juuri mitään” tämän suoritusyhteiskunnan mittapuulla. Minulla kuitenkin oli tunne, että elän itselleni liian kiireistä elämää.

Kun muutimme ruuhka-Suomesta tänne Pirkanmaalle kolme vuotta sitten, päätimme siipan kanssa tietoisesti (ja muodin mukaisesti) downshiftata elämäämme muuttamalla rauhallisempaan ympäristöön. Päätöksen jälkeen löytyi uusi asunto, johon piti tehdä pientä remonttia, työt alkoivat uudessa työpaikassa, tuli työmatkoja, hiukan opiskelua työn ohella, pientä terveysprobleemaa ja viime kesänä häät jne. Se downshiftaus unohtui aika nopeasti.

Tämä leppoistamisen ajatus palasi mieleeni viime vuoden lopulla, kun huomasin elämäni muutosten vähän helpottaneen ja päätin alkaa tavoittelemaan tuota rauhoittumisen ja läsnäolon tunnetta. Koin tämän kiireettömyyden lupaukseni osana laajempaa kokonaisuutta, joka alkoi oman hyvinvointini tarkastelulla. Aloitin opiskelun hyväksymällä itsessäni olevan levon tarpeen ja kuuntelemalla oman kehoni viestejä. Olen alkuvuoden mm. hoitanut itseäni kuntoon loistavien asiantuntijoiden opastuksella ja tärkeimpänä, opetellut nostamaan itseäni keskiöön. Olen myös oppinut arvioimaan kehoni palautumisen tarvetta ennalta. Tämä tarkoittaa konkreettisesti vaikka sitä, että jos viikkoon sisältyy paljon työmatkoja, sovin ennakkoon viikonlopun jatkeeksi yhden extravapaan palautumista varten. Nyt neljä kuukautta myöhemmin olen virkeässä kunnossa ja jaksan elää arkea ihan eri tavalla kuin viime syksynä. Maanantaisin sähköpostiin napsahtava sparrausviesti on hyvä tsemppi kiireettömien valintojen jatkamiseen. Viestissä pääsen myös joka viikko arvioimaan onko lupaukseni kiireettömyydestä pitänyt.

Varmaan se suurin oppimistehtävä on kuitenkin ollut sen tiedostaminen, että harvalla asialla on niin kiire, ettei sitä voisi siirtää huomiseen. Maailma menee kyllä eteenpäin, vaikka päätänkin levätä tämän illan. Henkinen syyllisyys siitä, että jotain pitäisi koko ajan tehdä, on hellittänyt. Muoti-ilmiö tai ei, elämän hidastamisen myötä arjessa vähemmän onkin nykyään enemmän.

Kuva: Leo Hidalgo / Flickr

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *