13 ideaa liikuntaan ajanpuutteessa eläville

Aina ei ole aikaa liikkua. Joskus elämässä on itselle tärkeämpiä prioriteetteja, tai aikataulut on tungettu niin täyteen, ettei mitään enää mahdu mukaan. Onneksi muun homman lomassa voi pitää myös kropasta huolta.

Pieni päätös päivässä oli olemassa kauan ennen nykyisiä verkkosivuja. Suomessa toimii useita PPP-ryhmiä, ja nettisivutkin leppoisamman elämänmuutoksen ajattelulla oli jo aiemmin. Kaivoinkin esiin nämä vanhat, mutta edelleen ajankohtaiset vinkit arkiliikunnasta.

Tee muutama pieni muutos arkirutiineihisi kotitöissä, työmatkalla, työssä tai vapaa-ajalla:

1. Kävele portaat hissin sijaan

2. Nouse työtuolista aina kun vastaat puhelimeen

pystypoyta

3. Käväise työtoverin luona sen sijaan että soittaisit tai meilaisit

4. Laita ”venytysaikamerkki” tietokoneellesi ja nouse venyttelemään työpäivän aikana

pyora1

5. Kävele tai pyöräile työmatka tai osa siitä

6. Tee taukojumppaa työpaikallasi

7. Tee kauppareissu jalan

autot

8. Pysäköi paikoitusalueen kauimmaiseen ruutuun

9. Lähde puolison tai kaverin kanssa reippaalle iltakävelylle

mosse

10. Peuhaa kotona lasten tai koiran kanssa

11. Lisää rivakoita puutarhatöitä, pihatöitä ja lumitöitä

12. Kuuntele kotitöiden lomassa musiikkia ja tanssahtele samalla

13. Ota tavaksesi 5 minuutin sänkyjumppa tai muu aamujumppa

Faktat

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *