Pähkinä päivässä pitää lääkärin loitolla

No, ehkä hiukan liioittelin, sellaista pähkinää ei kai ole vielä keksittykään, mikä yksistään pitäisi lääkärin loitolla. Jos olisi, niin varmasti ostaisin sitä heti. Ruokavaliokeskustelu käy kiivaana ja trendit vaihtuvat niin usein, että kun on saanut vehnänalkiot kaupasta kotiin, ne eivät enää ole terveellisiä, saati trendikkäitä.

Pähkinöillä ja myös niiden kavereilla siemenillä on kuitenkin todettu monia kiistattomia terveysvaikutuksia. Ne tuovat ruokavalioon elimistölle hyödyllistä tyydyttymätöntä rasvaa, kasviproteiinia, ravintokuitua sekä vesiliukoisia vitamiineja ja monia kivennäisaineita. Miksi niiden osuminen kaupassa ostoskoriin on niin vaikeaa? Luulisin vastauksen olevan siinä, että takaraivoon on jäänyt jostakin lapsuudesta kommentti pähkinöiden epäterveellisyydestä. Joo, onhan niissä paljon rasvoja, mutta ne ovat pääsääntöisesti hyviä pehmeitä rasvoja, ja niiden on jopa todettu auttavan painonhallinnassa. Paitsi jos niitä syö ihan tolkuttomia määriä.

Joten joka kerta kun tartun pähkinäpussiin, takaraivossani kolkuttelee toisella puolella tieto pähkinöiden epäterveellisyydestä ja toisella puolella tieto niiden terveellisyydestä. Tilanteesta sitten riippuu kumpi voittaa. Nakkaanko sen pähkinäpussin ostoskoriini vai en. Jos en, niin usein päädyn siemenpussiin. Niitä kun on siinä kätevästi vierekkäin. Siemenet ovat yhtä lailla terveellisiä, mutta ei niitäkään paria kourallista enempää suositella syötävän.

Mitä sille pähkinä- tai siemenpussille sitten tapahtuu, kun se on voittanut tahtojen taistelun ja päässyt ostoskoriini? Kassan kautta kotiin ja puuroihin, leipiin, ruokiin ja naposteltavaksi. Niinhän sitä luulisi, mutta surullinen totuus on se, että kertaalleen laitan niitä salaattiin. Sen jälkeen unohdan pussin ehkä työpöydälle, kunnes huomaan sen sinä ja nostan kaappiin. Siinä vaiheessa löydän kaapista samanlaisen, avatun pussin jo entisestään. Se vaan oli unohtunut sinne. Olen aina tyhmästi aiemmin heittänyt sen roskiin, kun sen olisi voinut käyttää puuroon, viiliin tai tehdä siitä siemennäkkäriä.  Miten siis saan itseni syömään ne siemenet, jotka olisivat hyväksi minulle? Tässä pätee vanha totuus, poissa silmistä, poissa mielestä.

Siemenet kulhoon ja pöydälle odottamaan ruokailuhetkeä. Siitä niitä todennäköisemmin tulee lisättyä ruokaan, kuin kaiveltua kaapin periltä. Pähkinöiden ja siemenien on siis vihdoin syytä tulla kaapista ulos ja näkyville. Syöty pähkinä saattaa auttaa pitämään lääkäri loitolla. Ei se, joka piilottelee kaapin perillä.

Pähkinät ovat hyvä pahe

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *