Älä häpeä, jos et lue kirjoja – Lukeminen on vain harrastus muiden joukossa

Kirjastot ovat hienoja paikkoja. Niissä on oma tunnelmansa. Sama kirjakauppojen kanssa. Rakastan selailla niiden valikoimia, pohtia mitä lainaan tai ostan mukaani.

Samaan aikaan kirjoista on tullut minulle ongelma. Luen omasta mielestäni vähän kirjoja. Jopa niin vähän, että häpeän sitä.

Nuorempana luin jatkuvasti. Saatoin lukea monta kirjaa viikossa. Sitten löysin elämän kirjojen ulkopuolelta. Join olutta, hengasin kavereiden kanssa. Elämä sivujen ja niiltä löytyvien kertomusten ulkopuolella alkoi kiinnostaa. Halusin kokea omia tarinoitani.

Jossakin vaiheessa löysin uudelleen erään kirjallisuuden alalajikkeen eli elämäkerrat. Ahmin itseeni henkilökuvia ja historiikkeja muusikoista, näyttelijöistä, historian suurmiehistä ja -naisista. Tätä jatkui muutaman vuoden. Sitten unohdin kirjat jälleen miltei kokonaan. Elämä tuli vastaan.

Osasyy kirjojen unohdukseen oli myös netissä. Keskustelupalstoilta löytyi aina jotain kiinnostavaa. Yllyin väittelyihin ja lukemaan muiden mielipiteitä. Uutisia löytyi kaikkialta. Kun mukaan tuli vielä sosiaalinen media ja Facebook, kirjojen lukeminen jäi minulta kokonaan vuosikausiksi. Netissä on valtava määrä tietoa, mutta kaikki informaatio ja luettava on hajanaista ja fragmentoitunutta. Kirjan lukeminen vaatii pysähtymistä. En enää osannut istua paikoillani yhteen asiaan keskittyen.

”Kirjoilla pääsee paikkoihin, minne ei muuten ole pääsyä! Kirjat avaavat mielikuvituksen portit!”

Pari vuotta takaperin sosiaalisessa mediassa alkoi kirjastojen ja kirjojen hehkutuskampanja. Jokainen, joka luki kirjoja kertoi, kuinka hienoa on lukea kirjoja. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten tavannut opuksia läpi. Pidin paljon lukevien kirjahehkutusta älyllisyyden ylistyksenä ja oman hännän nostatuksena.

Vähän aikaa sitten löysin kirjat uudelleen. En vieläkään tavaa niitä päivittäin tai edes viikoittain. Matkustaessani olen kuitenkin opetellut jättämään kännykkäni sivuun ja keskittymään vaikkapa David Foster Wallacen teksteihin tai rocktoimittaja Nick Kentin nuoruusmuisteluihin.

Yhdestä asiasta pidän silti kiinni. En tule missään vaiheessa hehkuttamaan, kuinka hienoa lukeminen on. Lukeminen on lukemista, silkka harrastus muiden joukossa.

Haluan myös yhä tehdä omat tarinani sen sijaan, että lukisin muiden kohtaloista.

Jos sinun ei tee mieli lukea, älä lue. Se, että lukee paljon, ei tee yksilöstä yhtään sen älykkäämpää.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *