Älä lupaa liikoja!

Uudenvuodenlupaukset ovat haastava laji. Tarina on monelle tuttu: intoa puhkuen tehdyt päätökset siirtyvät menneisyyteen kutakuinkin sillä samalla hetkellä, jona ilotulitteiden räiske ja humalainen hihkunta vaimenevat.

Se on tietenkin sääli, sillä useimmiten lupaukset on tehty hyvästä syystä. Soimaava omatunto tai huolestunut läheinen ajaa meidät tekemään päätöksiä, jotka ovat ehdottomasti omaksi parhaaksemme – mutta joista on usein mahdottoman vaikea pitää kiinni.

Mikä lupauksissa menee niin pahasti pieleen? Katsotaanpa.

Ystäväni päätti taannoin lopettaa kaikki paheet uudenvuoden kunniaksi. Kyse ei ollut tipattoman tammikuun kaltaisesta väliaikaisesta viritelmästä: terveiden elämäntapojen oli tarkoitus jatkua tästä ikuisuuteen. Tupakan ja alkoholin mukana elämästä katosivat myös kofeiinin ja yökukkumisen kaltaiset pikkupaheet.

Poikaparalla ei käynyt mielessä, että muodonmuutos opiskelijabileiden vakiokasvosta täysraittiiksi aamuvirkuksi ei tapahtuisi sormia napsauttamalla – ei välttämättä edes kuukausien työllä. Ei siis ihme, ettei lupaus lopulta johtanut yhtään mihinkään.

Minun on turha moralisoida, sillä omat uudenvuodenlupaukseni ovat yleensä pitäneet kutinsa aivan yhtä heikosti. Kenties kehnoin rimanalitus tapahtui, kun eräänä vuonna päätin lakata huolehtimasta. Hyvin nopeasti selvisi, että murehtimista voi kenties vähentää, muttei tietenkään lopettaa kokonaan: esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaiset Isot Asiat eivät katoaisi minnekään, vaikka pienemmät huolet saisikin hampaat irvessä vaimennettua.

Siskoni puolestaan päätti, ettei myöhästyisi koulusta enää koskaan. Toisin kävi. Aamu-uninen läheiseni vitkasteli entiseen tyyliinsä, kunnes puoli vuotta myöhemmin löysi sanomalehdestä Arno Kotron kolumnin, jossa myöhästelijät kirotaan alimpaan helvettiin. Silloin hän oivalsi, että sanoista tekoihin siirtyminen vaati aiempaa konkreettisempia toimia.

Sisko leikkasi tekstin talteen ja teippasi sen huoneensa seinälle. Sen avulla Kotro lukee hänelle madonlukuja joka ikinen aamu. ”Myöhästely ei ole eteläeurooppalaisen jänskää bohemiaa, vaan huonoa käytöstä”, sisko tavaa koululaukkua pakatessaan. Nyt myöhästymismerkinnät ovat kadonneet.

Juuri sellaista suurten lupausten antaminen on: voimme päättää mitä haluamme, mutta vasta teot ratkaisevat kohtalomme. Ja teot – ne ovat useimmiten pieniä ja tuntuvat vaatimattomilta. Juuri siksi ne onnistuvat töytäisemään meidät oikeille raiteille tehokkaammin kuin suuret sanat.

Osoitteessa uudenvuodenlupaus.fi kuka tahansa voi antaa oman uudenvuodenlupauksensa. Satojen lupausten lista sulattaa sydämen: miten paljon hyvää tahtoa meillä itsemme ja toistemme varalle on!

Ehdoton suosikkini on kuitenkin lupaus numero 14:

Minä lupaan pitää itsestäni huolta.

Nuo viisi sanaa sulkevat syleilyynsä kaiken muun. Itsestään huolta pitävä ihminen ei ahdistu turhista murheista tai päihdytä itseään liian railakkaasti.

Mutta ennen kaikkea hän on itselleen armollinen. Muutos parempaan tapahtuu, kun sille antaa aikaa ja tilaa. Se ei vaadi pitkiä puheita vaan pieniä, konkreettisia tekoja – ja kenties seinälle liimattavan lapun, jossa asiat väännetään rautalangasta.

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *