Älä tule paha yllätys, tule hyvä yllätys

Elämä on täynnä yllätyksiä. Osalle niistä avaan oven sepposen selälleen tervetulotoivotusten kera. Toisia yllätyksiä taas pakenen ja näyttelen, etten ole kotona. Peräänajoa en ehtinyt paeta, kolari tuli kutsumatta.

Kuvittelin, että peräänajo liikennevaloissa olisi ollut pikku juttu. Kummallekaan kolarin osapuolelle ei näyttänyt käyneen pelästystä ja niskajäykkyyttä kummoisempaa. Olin väärässä. Niskakipuni yltyi ja kipualue laajeni. Särkylääkkeet ja unettomat yöt eivät kuitenkaan olleet haitoista suurimmat. Sain vieraakseni uuden tunteen, turvattomuuden.

Vuosien saatossa olen opetellut tunteiden tunnistamista. Omaan itseen tutustumista helpottaa, kun tunteiden tulvahtaessa vangitsen tunteen, asetan sen pöydälle ja aloitan tarkastelun: ”Mikä tunne tämä on ja mistä se kumpuaa?” Kun olen tunnistanut tunteen, on minun helpompi päättää tietoisesti, tarvitsenko kyseistä tunnetta vai työnnänkö sen tylysti pois.

En mielestäni tarvinnut turvattomuuden tunnetta. En halunnut säikkyä autossa enkä pelästyä äkillisiä ääniä joihin en aiemmin olisi reagoinut mitenkään. Yritin pontevasti työntää turvattomuuden ja pelon tunteet pois – itsepäisiä olivat, eivät totelleet.

Turvallisuuden tunne on yksi ihmisen perustarpeesta. Rakennamme turvamuuria ja turvaverkkoa ympärillemme hyvin erilaisin menetelmin. Toiset saavat turvaa yhteisöstä ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästä, toiset taas rakentavat ympärilleen sosiaalista statusta tai rahamuuria. Yksille ylipaino tarjoaa suojaa, toisille taas pakonomainen kehon muokkaus ympäristön asettamiin standardeihin sopivaksi. Turvallisuuden tunne ei kumpuakaan vain konkreettisten vaarojen poissaolosta vaan ehkä enemmänkin pään sisäisestä turvan kokemuksesta.

Kaikella on vastaparinsa. Useimmilla on toisinaan tarve kolkutella epämukavuusalueen ovia, tarve hakeutua vaaraan. Itse olen onnekseni saanut tyydytettyä tämän tarpeen pääasiassa huvipuistolaitteissa. Kaikille tämä ei riitä. Toiset tarvitsevat syvempää kokemusta, jotta elämä tuntuisi täydeltä. Niinpä homo sapiens ripottelee turvalliseen elinympäristöön turvattomia elementtejä. Korvaako nykyihminen mammuttien metsästyksen tuoman endorfiinijysäyksen ajoneuvoilla kaahailulla, exterme-liikunnalla ja kännissä kaatuilulla?

Kiitos kysymästä, niska voi jo paremmin. Turvallisuuden tunteeni on vahvistunut huomiolla, että pääsääntöisesti en joudu peräänajon uhriksi pysähtyessäni liikennevaloihin. Ehkä siis olen turvassa.

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *