Mistä virtaa pimeään vuodenaikaan?

Syksyn ja talven aikana voi käydä helposti niin, että väsyttää, liikkumisen määrä vähenee ja ruokavalion laatu heikkenee. Lopputuloksena mieli on maassa ja tuntemukset omasta itsestä negatiivisempia kuin niiden pitäisi olla. Onneksi on joitain menetelmiä, joiden avulla synkkyyttä vastaan voi taistella. Nappaa omasi!

Rutiinit ja vaihtelut auttavat jaksamaan töissä ja elämässä

Neljä ja puoli vuotta sitten ryhdyin kokopäiväisesi toimittajaksi. Koska tuloni olivat tuolloin pienet, päätin tehdä töitä kotonani, enkä edes harkinnut oman työhuoneen vuokraamista. Elin tuolloin kuukaudesta toiseen köyhyysrajan alapuolella, ja rahaa oli säästettävä sieltä, mistä sitä säästämään pystyi.