Mistä virtaa pimeään vuodenaikaan?

Syksyn ja talven aikana voi käydä helposti niin, että väsyttää, liikkumisen määrä vähenee ja ruokavalion laatu heikkenee. Lopputuloksena mieli on maassa ja tuntemukset omasta itsestä negatiivisempia kuin niiden pitäisi olla. Onneksi on joitain menetelmiä, joiden avulla synkkyyttä vastaan voi taistella. Nappaa omasi!

Aiheuttaako kellojen siirtäminen pulmia nukkumiseen?

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin keskustelu kellojen siirtämisestä ja etenkin sen vahingollisuudesta ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille käy kuumana. Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirrettiin kelloja taas tunnilla taaksepäin. Talviaika on siis tullut. Lehdet ovat pullollaan kaikenlaisia kokemuksia siitä, miten hyvin tai huonosti talviaikaan on kukin tottunut. Mikä siinä tunnissa on niin kriittistä?…

Miksi nukahtaminen on niin vaikeaa?

Alkaa olla jälleen pimeää. Aamulla herätessä ja kotoa lähtiessä sekä kotiin tullessa aurinko loistaa poissaolollaan. Monilla on tähän aikaan vuodesta vaikeaa herätä, mutta toisaalta myös vaikeaa nukahtaa. Päivällä ei sitten oikein jaksa, kahvia kuluu ja makeaa sekä rasvaista naposteltavaa tekee mieli. Eikä oikein innosta lähteä liikkumaankaan, koti vetää vahvemmin puoleensa. Uni on hyvinvoinnin tukipilari Ravitsemustieteilijänä…