Pientäkin pienempi uudenvuodenlupaus

Pieni on kaunista. Siksi uuden vuoden kunniaksi tein tosi tosi pienen lupauksen. Lupasin muistaa hengittää. Mutta miksi ihmeessä? Noh – syy on joulun. Sain lahjaksi kirjan, joka on tarkoitettu ihmiselle, joka potee ainaista kiireen, stressin, keskeytysten ja keskittymättömyyden tautia. Sellaiselle, joka ei muista hengittää. Onneksi kirja on aika pieni, joten otin sen dekkarikassiin mukaan lomalle,…

Uusi vuosi, vanhat kujeet?

Olemme jälleen jyrkänteellä. Yksi kevyt hypähdys ja olemme jättäneet jäähyväiset vanhalle nukkavierulle vuodelle. Uusi vuosi odottaa. Uusi lupaava alku.

Työpaikan alkoholihaitat – ratkaisuja läheltä

Sopivatko alkoholi ja työ yhteen? Ei tietenkään, vastaa moni. Silti monen työelämässä pidempään olleen tarinoissa esiintyvät konjakkipullot arkistokaapissa, pitkien viskien miehet liikematkoilla tai maanantaiset krapula-aamut. Työpaikkojen nuoremmasta sukupolvesta nämä tarinat saattavat kuulostaa jo vähän oudoilta – sillä näkyvät alkoholihaitat ovat työpaikoilla aidosti ja merkittävästi vähentyneet. Tästä on syytä olla tyytyväinen. Moni työpaikka on kuitenkin tehnyt…