Cecilian tie lamauttavasta stressistä takaisin elämään

Vuosi sitten olin loppuun palamisen partaalla. Uupuminen ei johtunut työstäni, jossa siinäkin toki haasteita ja kiireisiä hetkiä riittää. Syynä oli liian suuri vapaaehtoisnakki joka tuotti enemmän työtä ja stressiä kuin olisin voinut arvata.

Tilanteen vakavuuteen minut herättivät paniikkikohtaukset, kehoni omat pikku suojausmekanismit. Aiemmin niitä oli tupsahdellut kerran parissa vuodessa. Nyt kohtaukset ryöpsähtelivät viikon mittaisina aaltoina kerran kuussa. Aiemmin harmittomat hetket todellisuudesta irronneena alkoivat vaikuttaa arkeen. Aamun kohtaus tuhosi täysin keskittymiskyvyn moneksi tunniksi tai koko päiväksi. Mieliala oli ärtynyt ja apea. Olo oli epätodellinen.

Tätä kirjoittaessani olen jo palautunut lähes ennalleni. Vuoteen on kuitenkin sisältynyt työlästä prosessointia. Näkyvimmät pitkäaikaisvaikutukset olivat ns. huijarisyndrooma sekä tavoitteiden ja elämänvalintojen kyseenalaistus.

Huijarisyndroomassa on Helsingin Sanomien jutun mukaan siitä, että esimerkiksi älykäs tai lahjakas ihminen pelkää, milloin muille paljastuu, ettei hän oikeasti olekaan sitä miltä näyttää. Kyseessä on psykologinen ilmiö tai ajattelumalli, jossa todellinen ja koettu minä ovat ristiriidassa.

Kohdallani huijarisyndrooma liittyi työhön. Kyseenalaistin jatkuvasti pätevyyttäni sekä tekemieni töiden merkityksellisyyttä. Tähän sekoittuivat myös muut stressin oireet, kuten haasteet suunnitelmallisessa toiminnassa ja sosiaalisen statuksen pohdinta. Minusta tuntui, että vain esitän tekeväni tärkeää työtä ja olevani siinä hyvä.

En hetkittäin ymmärtänyt, mitä hyötyä tehtävänkuvani mukaisesta toiminnasta ylipäätään on työnantajalleni. Samalla pelkäsin mahdollista sairauslomaa – kuka sitten hoitaisi kaikki pakolliset rutiinit jos en olisi paikalla. Ristiriitaista, eikö? Siltä se tuntuikin.

Onneksi työterveyshuoltoomme kuuluvat työpsykologin käynnit. Keskusteluavun kautta opin tunnistamaan pelkoni ja ajattelumallini. Ymmärrys konkretisoitui toiminnaksi. Kirjasimme esimieheni kanssa erilaisia strategioita sen varalle jos esimerkiksi joutuisin olemaan poissa töistä. Tein töitä henkilökohtaisten elämäntavoitteideni löytämiseksi (tämä on vielä pahasti vaiheessa). Pienin askelin olen päässyt takaisin oman työni herraksi ja löytänyt itseluottamukseni uudelleen.

Pari viikkoa sitten kävin läpi kaikki tehtäväni ja suunnittelin niiden etenemisen seuraavan puolen vuoden aikana. Tein valmiiksi seuraavien viikkojen to-do-listat. Katsoin läpi prosessit ja varauduin henkisesti tuleviin nakkeihin. Tajusin samalla, etten ollut organisoinut työtäni tällä, itselleni tärkeällä tavalla lähes vuoteen. Se oli unohtunut koska aivoni olivat jatkuvasti sitä mieltä, että aikaa ei ole hukattavaksi.

Olen ollut karenssista vapaaehtoistoiminnasta lähes vuoden. Aktivismi on kuitenkin osa identiteettiäni, ja siitä luopuminen on ollut tuskallista. Nyt olen valmis palaamaan sen pariin. Olen kuitenkin oppinut sanomaan ei. Tiedän, mihin jatkuva kyllä voi johtaa. Osaan nukkua päätöksiä tehdessäni ensin yön yli.

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *