Elämä on elämistä, ei työstressiä varten

Päivätöissäni on käynnissä iso myllerrys. Varmaa on, että paljon on muuttumassa, mutta kaikki muu on vielä enemmän tai vähemmän auki. Osa ihmisistä kestää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä paremmin kuin toiset.

Päivästä riippuen olen oikea zen-mestari tai maailman piikikkäin stressipallo. Voin vakuuttavasti rauhoitella muita samalla kun haluaisin repiä hiukset päästäni. Kaikkein eniten stressaan muiden puolesta, niiden, joiden harteilla asiat lepäävät kaikkein suurimmalla painolla. Murehdin ja analysoin asiat helposti puhki, jos siihen on aikaa. Tykkään suunnitella, tehdä listoja ja yleensä se on kivaakin, mutta suhteettomuuksiin menevä pohdinta on aina askeleen päässä.

Elämässä minkä tahansa pitkittyneen epävarmuuden keskellä alkaa toivomaan sitä, että olisivatpa asiat tapahtuneet ennemmin suurella rysäyksellä. Sellaisella vauhdilla, että miettimään ei pahemmin kerkeäisi. Vatvomiselle ei jäisi aikaa, pitäisi vain tehdä, mennä eteenpäin ja hoitaa asioita.

Tällä viikolla törmäsin pitkästä aikaa ihmiseen, joka mentoroi minut nykyiseen työhöni sellaisella kärsivällisyydellä, mistä en ikinä pysty kiittämään tarpeeksi. Hän kehotti stressin kivutessa niskan päälle piirtämään kaikki epäselvät ja stressaavat asiat laatikkoina paperille ja käymään ne yksitellen läpi ajatuksella ”pystynkö vaikuttamaan tähän”. Tällä metodilla moni meistä huomaisi stressaavansa asioista, jotka ovat oman vaikutusvaltamme ulottumattomissa.

Ja ennen kaikkea: ”making a living is not making a life” eli vapaasti ja lyhyesti suomennettuna työ ei ole koko elämä.

Äitini fatalismista minuun on tarttunut fraasi ”asioilla on tapana järjestyä”. Pakkohan niin on ajatella. Pessimismi ei auta ketään, edistä mitään ja korkeintaan vetää puoleensa muita pessimistejä.

Kaikki järjestyy kyllä.

Faktat

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *