Elämäni iltamat

Ruoanlaiton nousu suosituksi harrastukseksi on ollut kutkuttavaa seurattavaa. Blini-iltojen kaltaiset illanistujaiset ovat jo monen ystäväpiirin vuosittainen perinne. Niin meidänkin, vaikka porukka vuosittain vaihteleekin. Itseni kaltaiselle puolenyön aikaan väsähtäjälle pitkän kaavan mukaan seurustelu milloin kenenkin luona on paljon baaria mieluisampi vaihtoehto.

Useasti rakennamme ystäviemme kanssa kokonaisen illan pitkäjänteisen, usein teemoitetun, ruoanlaiton ja sitäkin pitkäjänteisemmän hyvin syömisen ja juomisen ympärille.

Monesti kaikkein perusteellisinta on kuitenkin suunnittelu. Yksi parhaista ystävistäni muutti viime syksynä toiseen kaupunkiin. Ensimmäistä porukkavierailua suunniteltaessa sähköpostiketju vierailuun liittyen keskittyi melkein yksinomaan tulevaan ruokalistaan, ja sitä puitiinkin viikkoja.

Alkuvuodesta vietimme viini-iltaa, mutta emme kaikkein perinteisintä sellaista, vaan bändiviini-iltaa. Alkon tilausvalikoiman kautta tilasimme otoksen niin sanottuja bändiviinejä, ja edustettuina olivat niin kotimaiset listakärjet kuin menneiden vuosikymmenien progeruhtinaatkin. Ilta aloitettiin Katri Helenan nimikkokuohuviinillä, jota raati ei suosittele. Nyt suunnitteilla on Bond –ilta, jossa tarjolla on pelkästään James Bond –kirjoista löytyviä ruokia ja juomia.

Monesti iltojen ikimuistoisuus on rakentunut myös useista kirosanoista. Aina macaronsit ja uppomunat eivät onnistu. Tai hermot loppuvat kesken, kun jättimäistä erää falafeleja paistetaan pannulla (kyseinen ilta nosti rasvakeittimen oman taloutemme hankintalistalle). Eräs tehosekoitin on myös onnistuttu saamaan keskeltä kahtia niin, että jälkiruokaa varten valmistettu mansikkakastike lainehti niin pöydällä kuin lattiallakin.

Seesteinen on harvoin sana, jota näistä illoista käyttäisin ja hyvä niin. Koen ruokailtani mieluiten elämänmakuisina. Yleinen ryppyotsaisuus ja stressaaminen on kuitenkin ehdoton ei. Ilta ei ole epäonnistunut, vaikka jälkiruokana loppujen lopuksi olisikin jätskipakkaus monella lusikalla.

Vaihto-opintojeni lähentyessä loppuaan ystäväni ja avomieheni alkoivat nostattaa odotuksiani suuresta paluuillallisesta, jota oli kuulemma suunniteltu pitkään ja hartaasti. Illan koittaessa minulle kerrottiin illan teeman olevan niin sanotusti kansan syvät rivit. Huoli ruoanlaittotottumustemme viime aikaisesta snobiutumisesta oli nostettu pöydälle ja minut istutettiin pöytään, josta löytyivät niin lastensynttäreiltä tuttu kaalisiili kuin mikropitsat. Ensimmäinen viinivalinta oli kuulemma ollut Huttunen, mutta se olikin liian kallista. Ehkä Huttusen aika koittaa kun teemana on perisuomalainen juhannus.

 

Katso faktat

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *