Elintapamuutos vaatii sitkeyttä vastustaa mielitekoja

Newsflash! Elintapamuutos vaatii pitkää pinnaa eikä ole helppoa! Tämä on osoittautunut rappukävelyä harjoitellessa käytännössä niin todeksi.

Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, toimistomme muutti Tampereella maaseudun rauhasta kaupungin keskustaan. Tämä muutti monen päivittäisiä toimintatapoja ja tarjosi myös uusia mahdollisuuksia elintapamuutosten tekemiseen. Omalta osaltani voin todeta, että muuton myötä työmatkaliikunta lisääntyi hurjasti.

Aikaisemmin hyppäsin aamulla kotipihasta autoon ja hurautin työpaikan pihaan. Iltapäivällä sitten takaisin. Nykyisin liikun pääsääntöisesti bussilla. Kävelen aamulla 10 minuuttia bussipysäkille ja taas keskustassa 5 minuuttia töihin. Kun laskee aamun ja iltapäivän kävelyt yhteen, sisältyy jokaiseen päivääni 30 minuuttia työmatkakävelyä entisen noin 0 minuutin sijaan.

Bussilla liikkuminen on kätevää, ja tämä onkin ollut se helppo osio elintapamuutoksessa. Haastavampaa on se, mitä työpaikalle pääsemiseksi tapahtuu.

Hissi vai rappuja

Toimistomme on nykyisin kuudennessa kerroksessa ja sinne pääsee paitsi hissillä, myös RAPPUJA pitkin. Päätin heti ensimmäisenä päivänä, että tämä onkin tosi kätevä tapa liikkua työpäivän aikana. Niinhän se onkin – kätevää, joskaan ei helppoa. Rappujen kävelemistä on takana nyt noin kaksi kuukautta, ja joka ikinen aamu joudun mielessäni neuvottelemaan itseni kanssa rappuihin menemisestä. Useimpina aamuina hissin ovi on alakerrassa kutsuvasti valmiiksi auki. Siinä se luo mielitekoja helposta elämästä ja houkuttelee ihmisiä mukaansa. Olen kuitenkin pystynyt vastustamaan se kutsua, kääntänyt sille selkäni ja lähtenyt päättäväisesti kipuamaan rappuja.

Yksi-kaksi kerrosta menee ihan hyvin, mutta sitten alkaa hengästyttää ja ehkä hiukan myös ärsyttää. Olisihan ollut niin paljon helpompaa vastata hissin houkuttelevaan kutsuun ja hypätä sisään. Sisulla sitten etenen seuraavat pari kerrosta. Neljännessä kerroksessa olen yleensä jo ihan valmis tilaamaan hissin ja menemään sillä lopun matkaa. Silloin kuulen viidennestä kerroksesta seurakuntien päivähoitotoimiston ovesta oranssin paperileijonan lempeän kannustuksen: ”hyvin menee tänäkin aamuna”. Sen kannustamana pari viimeistä kerrosta sujuu taas keveämmin. Ja niin pääsen joka aamu posket punaisina, hengitys puuskuttaen kuudenteen kerrokseen.

Iltapäivällä käymme syömässä ykköskerroksessa, mutta jostakin syystä ruokailun jälkeen rappujen nousu tuntuu keveämmältä, kuin aamuisin. Kyllä silloinkin hapottaa ja hengästyy, mutta siltikin tuntuu helpommalta.

Neuvottelua ja tuloksia

Ja seuraavana aamuna on edessä taas sama neuvottelu oman mielen kanssa, ja myös sama rappujen kiipeäminen. Milloin tämä alkaa helpottaa ja muuttuu pysyväksi? Milloin mieli alkaa hyväksyä tilanteen, eikä koeta joka ikinen aamu suostutella minua vastaamaan hissin kutsuun? Elintapamuutokseen pitää uskoa, pitää huijata psyyke uskomaan jotain muuta, kuin kuuntelemaan hissin suloista kutsua.

Tosiasiassahan tilanne on jo kovin paljon helpottanut. Rappujen kiipeäminen tuntuu aina vaan yhtä raskaalta, mutta kiipeämisvauhti on kasvanut ja palautuminen nopeutunut. Keho tuntuu tykkäävän aamuisesta rapputreenistä. Kohta pääsenkin testaamaan, miten rapputreeni sujuu vajaan 10 km pyöräilyn päätteeksi.

Elintapamuutos vaatii mielen jumppaa

 

 

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *