Helppoa kuin pyörällä ajo

Helppoa kuin pyörällä ajo, sanonta tuli minulle konkreettisesti eläväksi viime kesänä kun 79-vuotias äitini ilmoitti, että hän ei enää aja polkupyörällä ja tarjosi lähes uutta hienoa Tähtipyöräänsä meille kolmelle keski-ikäiselle tyttärelleen.

Jokainen meistä tiesi, että ainoastaan minulla ei ollut polkupyörää, koska A) en ole koskaan erityisemmin pitänyt pyöräilystä (osaan kyllä ajaa) ja B) olen kokenut, ettei se ole sopinut oikein ”tyyliini”.  Mieluiten olen aina kävellyt tai istunut autossa. Ja sitä viimeistä liian kanssa. Ajatuskin itsestäni puuskuttamassa pyörällä vastamäkeen tuulisessa sadesäässä sai kylmät väristykset kulkemaan läpi selkäpiin.

Nyt sitten äitini tarjosi polkupyörää minulle siskot rinnalla kannustaen: ”Hieno, uusi pyörä, jolla voisit kulkea työmatkat ja samalla saisit kuntosi kohoamaan.” Enhän minä voinut tällaisesta tarjouksesta kieltäytyä, vaikka mieli olisi tehnyt. Niinpä pian huomasin olevani uuden Tahtipyörän omistaja.

Pyörää katsellessa mieleeni nousi muisto lapsuudesta, jolloin sain ensimmäisen ikioman polkupyöräni. Pyörä oli pieni ja käytetty mutta ei se iloani hälventänyt.  Siihen aikaan pyörä lapsiperheissä oli iso investointi ja sitä osattiin arvostaa. Muistan kuinka ensimmäistä kertaa pyörällä ajaessani tunsin suurta vapautta ja iloa uudesta pyörästäni. Pääsinhän sillä huristelemaan suuresti ihailemani isosiskon ja hänen ystäviensä perässä ja samalla kuulemaan ”isojen tyttöjen” juttuja. Enää ei tarvinnut juosta pyörien perässä tai anella tarakkapaikkaa.

Minulla oli vielä kesään saakka ollut käsitys, että kun pyörällä ajon on kerran oppinut, niin taito on ja pysyy. Rutiinilla vaan. Ei sitä enää tarvitse harjoitella. Pian sain kuitenkin huomata, ettei se niin helppoa ollutkaan.

Päätin järjestää itselleni muutaman harjoitustunnin ennen varsinaista työmatkapyöräilyä, koska työpaikkani sijaitsee vilkasliikenteisen kaupungin keskellä ja tiesin että ensimmäisestä kerrasta saattaisi tulla haasteellinen. Harjoitustunnit toteutin kotini vieressä olevalla pyörätiellä. Ensin piti säätää pyörän penkin ja ohjaustangon korkeus. Onneksi mieheni auttoi minua siinä. Kun säädöt oli tehty, olin valmis koitokseen. Ei muuta kuin kypärä päähän ja menoksi.

Ensimmäinen harjoitustunti oli positiivisesti sanottuna mielenkiintoinen. Sain tosissani keskittyä siihen, että pysyin pystyssä ja vieläpä oikealla puolella tietä. Olin kauhuissani. Tietysti minua myös nolotti välillä horjahteleva ajotyylini kovakuntoisten trikooasuisten pyöräilijöiden suhahdellessa ohitseni. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan jatkoin sinnikkäästi harjoittelua. Siinä ei paljon maisemia katseltu, kun kaikki huomio piti suunnata tienpäällä pysymiseen. Huokaillen ajattelin, että miten tämä kaikki tuntui niin helpolta lapsena.

Kuinka monta asiaa tuleekaan ottaa huomioon pyöräillessä.  Tulee hallita ohjaaminen, jalkajarrut, käsijarrut, liikennesäännöt ja muut tielläliikkujat ja ennen kaikkea tulee pysyä koko ajan TARKKAAVAISENA.

Päätin ottaa homman varman päälle ja vierailin Liikenneturvan sivuilla. Siellä oli paljon konkreettisia neuvoja, miten pyöräillä turvallisesti. Ilokseni huomasin, että pitkään pyörättä olleille henkilöille on myös Avaimet arkipyöräilyyn -kurssi ja Jalan ja pyörällä -opas, josta voi kerrata pyöräilyyn ja kävelyyn liittyvät liikennesäännöt. Eli en todennäköisesti ollutkaan ainoa keski-ikäinen, jonka pyöräilytaito oli vuosien saatossa ruostunut.

Kesän vaihtuessa syksyyn pyöräilyni on kehittynyt lähes entiselle tasolle. On hienoa huomata, että harjoittelu tekee ”mestarin” ja rutiini pyöräilyyn kehittyy uudelleen. Säännöllinen pyöräily on vaikuttanut myönteisesti terveyteeni etenkin tasapainoon, jalkojen lihaskuntoon ja painonhallintaan. Ja mikä parasta, olen kokenut pyöräillessäni samanlaista vapautta ja iloa kuin lapsena. Nyt voin taas vilpittömästi seisoa lauseen, ”helppoa kuin pyörällä ajo” takana.

 

 

 

 

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *