Himojen riepottelema herkuton helmikuu

Blogasin helmikuun alussa päätöksestäni aloittaa herkuton helmikuu. Repsahdin tietenkin pari kertaa. Eräänä lauantaiyönä käsi ohjautui kuin itsestään maissilastupussiin. Ja keittiön hyllyssä olevat chilipähkinät eivät yhden päivän ajan olleetkaan herkkua. Pysyin kuitenkin molemmilla kerroilla kohtuudessa, ja koko pussin sijaan tuli syötyä vain pari kourallista.

Herkuttomuus avasi silmät sille, miten monessa tilanteessa aivoni synnyttävät houkutuksia. Ensimmäinen oivallus oli, että ruokailun jälkeen teki aina mieli vielä ”vähän jotain”. Vatsa oli jo täysi, joten ruokaa se ei kaivannut – olin huomaamattani opettanut kroppani vaatimaan jälkkäriä.

Yllättäen viikonloppu ei ollutkaan se hankalin aika, vaan arki-illat. Töiden jälkeen keittiössä Netflixiä katsoessa alkoi tehdä mieli kaikenlaista hyvää. Tylsinä hetkinä herkuttelu on mukava ja helppo tapa kuluttaa aikaa. Oikeasti kaipasin seuraa, en sokeria.

Kieltäytymisten määrä on kuukauden aikana ollut yllättävän suuri. Töissä on usein jälkiruokaa tai kahvileipiä. Kotona joku on tehnyt kakkua. Tänään tekee mieli jäätelöä. Kokouksessa on tarjolla tummaa suklaata (eihän se ole niin paha?). Olisipa lettuja aamiaiseksi. Himoja riittää jokaiselle viikonpäivälle.

Nollatoleranssi on kuitenkin ollut melko helppoa, koska vastaus on aina ollut jyrkkä EI. Totaalikieltäytyminen on johtanut tilanteeseen, missä ei:tä joutuu sanomaan itselleen yhä vähemmän. Pian siirryn kuitenkin pelottavaan aikaan, jolloin valmista vastausta ei enää olekaan.

Itsekurini on heikkoina hetkinä olematon, joten tarvitsen säännöstön ohjaamaan valintojani. Helmikuun loppua elettäessä suunnitelmani on seuraava: maaliskuussa yritän noudattaa ”herkku per viikko”-linjaa. Mielenkiintoista nähdä toimiiko se, vai lipsahdanko äkkiä takaisin herkkuun per päivä, sokeriaddiktion suossa rypemiseen ja jatkuvaan huonoon omaantuntoon.

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *