Itseopiskelu toi ekan työpaikan

Jes. Vihdoin kova työ palkittiin. Työtilanne on monilla bloginkin lukijoilla kauniisti sanottuna haastava. Uutisista saamme lukea jatkuvasti yt-neuvotteluista. Itselläni kävi niin hyvä mäihä, että sain kauan himoitsemani kokopäivätyön.

Nuoret ovat siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että heille on olemassa erilaisia työllistymistukia. Työkkärin Sanssi-kortilla eka työpaikan antajalle annetaan palkkatukea. Itse työllistyin Raha-automaattiyhdistyksen Paikka auki -ohjelman kautta. Tässä ohjelmassa Rahis rahoittaa kolmannelle sektorille nuoria järjestöjen määräaikaispesteihin.

Ohjelmien taustalla on ajatus antaa nuorille mahdollisuus päästä työelämään kiinni. Ajatus on hieno, sillä Suomessa on valtavasti osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi itse kilpailin nykyisestä pestistäni 70 muun vastavalmistuneen hakijan kanssa. Reserviin jäi vielä valtavasti ainutlaatuista osaamista. Sen käyttöön saaminen olisi koko Suomelle suuri etu.

Toinen ajatus on ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Nykyisin valtava määrä nuoria siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle aivan liian aikaisin. Ajatellaan, että työnteolla nuoret pidetään mukana yhteiskunnan toiminnassa mukana.

Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi viime syksynä. Kuusi kuukautta ja kahdeksan päivää tuntui todella pitkältä ajanjaksolta työttömänä ensimmäistä työpaikkaa odottaessa. Käytännössä koko aiempi elämä oli mennyt opiskelijana, joten työttömän identiteettikin tuntui aluksi vieraalta.

Stereotyyppinen kuva työttömästä on hakemuksia täyttävä sohvaperuna. Omaan identiteettini tällainen ei sopinut. Piti tehdä jotain enemmän. Aloin opiskella ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tein viestinnän ammattitaitoa kehittäviä harjoituksia, luin kirjoja ja hankin uusia taitoja.

Perustin blogisivun joel.kanerva.info, jonne pistin töitäni näkyville. Ajatuksenani olin alun perin harjoitella datajournalismia, mutta yhä enemmän huomasin perehtyväni tiedon visualisointiin. Tästä syntyi ajatus muuttaa perinteinen CV:ni uusia taitojani vastaavaksi. Tekstipohjainen ansioluetteloni sai uuden muodon, kun visualisoin osaamiseni palkeiksi ja viivoiksi.

Hieman tämän jälkeen hankin oman mentorin työelämästä, jonka kanssa katsoimme hakemukseni kuntoon. Uudessa hakemuspohjassa osaaminen oli aiempaa paremmin esillä. Tämän jälkeen alkoi tulla yhä enemmän kutsuja haastatteluihin ja lopulta onnistuin saamaan työpaikan. Suosittelen nuorille työnhakijoille mentorointiohjelmia, joiden kautta saa hyviä vinkkejä työelämässä olevilta.

Työttömyys on henkisesti vaativaa aikaa, mutta siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Monet työntekijät hyödyntävät vuorotteluvapaita päästäkseen vähäksi aikaa pois oravanpyörästä. Työttömällä on etuoikeus kehittää omaa osaamistaan parhaaksi katsomaansa suuntaan.

Ilman ammattitaidon kehittämistäni en olisi vieläkään töissä.  Suosittelen lämpimästi jokaista hankkimaan uusia taitoja, joilla pystyy erottumaan työnhakijoiden joukosta. Väittäisin, että mitä paremmin oma osaaminen on esillä, sitä enemmän tulee kutsuja työhaastatteluihin.

Tsemppiä kaikille työnhakuun. Keskittykää työttömyysaikanne hyviin puoliin ja yrittäkää olla stressaamatta liikoja. Te löydätte oman paikkanne aivan varmasti!

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *