Nyt jännittää!

Minä olen jännittämisen mestari. Esillä oleminen on aina ollut vaikeaa, päässä surisee ja ajatus  jähmettyy niin, että oman nimen muistaminen tai kuullun ymmärtäminen voi olla todella hankalaa. Päätinkin testata Headsted:n Jännä juttu – nimistä verkko-ohjelmaa, josko jännityksen saisi edes vähän kuriin.

Ohjelmassa on käytetty tuttuja ja tutkittuja psykologisia menetelmiä, jotka perustuvat hyväksymis- ja omistautumisterapiaan. Ohjelman seitsemän jaksoa voi tehdä omaan tahtiin. Harjoitukset ovat kokemuksellisia, tietoisuustaitoja kehittäviä ja pistävät pohtimaan omia arvoja. Osan harjoituksista voi myös kuunnella.

Suuri uusi oivallus oli harjoituksen myötä havaita se, miten ajattelen itsestäni ollessani jännityksen vietävänä. Saatan ajatella olevani kelvoton ihminen, kun jännitykseltäni sanon taas väärin jotain tai sekoilen sanoissani. Se, että ajattelen olevani kelvoton ihminen, ei kuitenkaan tee minusta kelvotonta. Tärkeää on havaita ajattelevansa tietyllä tavalla. Voin valita ajattelenko jatkossakin näin vai muutanko ajattelutapaani.

Jokin jännittämiseen liittyvä asia voi olla alitajuinen, epäselvä mörkö, mutta kun sille saa sanoja ja sen tiedostaa uudella tavalla, se ei enää olekaan niin hallitseva. Ohjelman kautta sain jännitykselleni sanoja ja huomasin asioiden suurentelun olevan omaa erikoisalaani.

Esimerkkinä olkoon tästä jännityksen vääristämien mittasuhteiden ja härkästen maailmasta puhelimella soittaminen. Välttelen tärkeiden asioiden hoitamista puhelimella, sillä en ehdi miettiä puhelimessa asioita riittävän nopeasti. Puhelin on minulle liian nopea tärkeissä asioissa.

Siirrän soittoa niin kauan kuin se mahdollista ja koska asia yleensä on lopulta pakko hoitaa (enkä ole saanut ketään muuta hoitamaan sitä puolestani) on jännityskin jo ehtinyt kohota. Tämä johtaa yleensä puheluun, jossa sanat menevät sekaisin, saatan mennä lukkoon ja pian ollaankin taas kelvoton ihminen ajatuksissa.

Kärpäsestä tulee puhelun aikana härkänen ja siihen eivät enää kevyet ajatuskärpäslätkät riitäkään. Mieleni suurentelee ja henkilökohtaistaa kaiken ja jos jännitys vielä vie kuullun ymmärtämisenkin mennessään ja joudun monta kertaa kysymään ”mitä?” niin se vasta noloa on. Ja olen siis valmistautunut puheluihin tarvittavien papereiden ja kalenterin kanssa. Aina. Tarvitseekohan sanoakaan, että käytän sähköisiä palveluita mahdollisimman paljon…

Ohjelmassa on harjoitus lempinimien antamisesta mielen tuottamalle ajatushöpinälle ja päätin nimetä sisäisen kriitikkoni Huutajaksi. Sinnikkäät, itseä tai muita arvostelevat ajatukset on ohjelmassa loistavasti nimetty terrieriajatuksiksi, koska mitä enemmän yrität päästä niistä eroon, sitä enemmän ne takertuvat kiinni. Onneksi niihinkin voi vaikuttaa jo tiedostamalla niiden olemassa olon. Moni pelko tai ahdistava ajatus helpottaa, kun sen oppii huomaamaan.

Koin ohjelman harjoitukset toimiviksi ja ohjelma oli kestoltaan hyvän pituinen. Ajatuksen voimalla on jännittämisessä iso valta. Teki hyvää oppia, että minä itse olen jännitystilanteessakin ihan kelvollinen kaveri, vaikka huutava kriitikko sisälläni yrittää minulle muuta väittää. Jo mutta-sanan vaihtaminen ja-sanaksi avaa sekin ihan uusia näkökulmia ajatuksiin.

En usko pääseväni jännittämisestä koskaan kokonaan eroon, mutta voin tulla sen kanssa paremmin toimeen eri tilanteissa tiedostamalla omat toimintatapani ja hyväksymällä jännittämisen tunteet osaksi elämääni.

kuva Leo Hidalgo

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *