Kiukkunälkäiset ovat rasittavia ihmishirviöitä – Tiedän tämän, sillä olen itsekin sellainen

Viime perjantaina tapasin ystäväni Kiasman kahvilassa. Tai niin ainakin suunnittelimme.

Kiasman kahvila on nykytaiteen museon tapaan remontissa, joten menimme viereiseen Painobaariin oluelle kahvin ja sämpylän napostelun sijaan.

Tunnin tapaamisesta tuli katastrofi. Paikalle saapui ystäväni tuttava, jolle sanoin tuskin sanaakaan koko tunnin aikana. En tosin sanonut mitään ystävällenikään. Äksyilin ja kävin jatkuvasti savukkeella. Kiehuin raivosta, ja mieleni teki heittää ravintolan tuhkakuppi ikkunasta läpi. Tasaisin väliajoin palasin takaisin pöytään ja uhkailin lähteväni paikalta. Halusin osoittaa, että minua harmitti. Sekunnissa kuitenkin peruin päätökseni, ja jäinkin istumaan paikalleni älypuhelintani räpläten ja vihaisesti tuhahdellen. Helvetti, jäädään sitten tänne kun kerran pyysivät. Mutta hauskaa en pidä.

Kun saatoin ystäväni juna-asemalle, hän halasi minua lämpimällä tavalla hyvästiksi. En vastannut halaukseen, vaan käänsin katseeni pois. Tuijotin R-kioskin ikkunaa ja julistetta, jossa mainostettiin alehintaan lämmintä kahvia ja pullapalaa.

Myöhemmin ystäväni pommitti minua tekstiviesteillä joissa kertoi, miten häpesi käytöstäni hänen ystäväänsä kohtaan. Sanamuodot olivat sen verran rankkoja, etten viitsi toistaa niitä kaikkien nähden.

Ansaitsin kuitenkin kaiken sen vihaisen tekstin, jota ystäväni niskaani latoi. Olin tapaamisen aikana kiukkunälkäpsykoosissa, ja kaikki jotka tuntevat kiukkunälkäpsykoosista kärsiviä tietävät, miten he ovat täydellisiä ihmishirviöitä.

Kiukkunälkäinen kuvittelee kykenevänsä toimimaan osana yhteiskuntaa, vaikka hän jättäisikin yhden aterian väliin. Näin ei kuitenkaan koskaan käy. Kiukkunälkäinen ei tajua, että samassa suhteessa kuin hänen nälkänsä yltyy, yltyy myös hänen kyvyttömyytensä kommunikoida muutoin kuin murahtelemalla ja kulmien alta vihaisesti tuijottelemalla. Kiukkunälkä on rasite, joka tuhoaa ihmisen sosiaalisen kanssakäymiskyvyn täysin.

Meille kiukkunälkäisille kiukkunälässä on se paha puoli, että emme voi syyttää kiukkunälästä ketään muita kuin itseämme. Kiukkunälkäinen ei tajua syödä ennen tapaamisia, ja tunnin keskustelun jälkeen hän vain tuijottaa pöytää tai keskustelukumppaniaan ja tahtoo repiä tämän silmät päästä. Kun kiukkunälkäisen verensokeri laskee, kiukkunälkäistä ärsyttävät pienetkin asiat.

Kiukkunälkäistä ei voi ymmärtää, ellei itse kärsi kiukkunälästä. Kiukkunälkäiselle maailmassa on vain hän ja ruoka, jota ei ole. Verensokerin laskiessa kiukkunälkäisen sosiaaliset kyvyt laskevat samassa suhteessa. Kun kiukkunälkä yltyy liian pahaksi, edes Snickers-patukka ei auta.

Ystäväiseni, pyydän anteeksi. Kärsin kiukkunälkäisyydestä, enkä voi syyttää ongelmastani ketään muuta.

Toivottavasti kaikki ei mennyt nyt plörinäksi vain siksi, etten ollut syönyt lounasta ennen tapaamistamme.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *