Koiranelämä tekee hyvää

Tiesitkö, että ihmisen ja lemmikkieläimen vuorovaikutuksella on tutkittuja terveysvaikutuksia? Hyviin vaikutuksiin kuuluvat Terveyskirjaston mukaan mm. verenpaineen aleneminen, pulssin hidastuminen ja mielialan kohoaminen. Listaapa sivusto todennetuksi hyväksi vaikutukseksi myös sydänsairauksiin liittyvän kuolleisuusriskin alenemisen. Lisäksi lemmikki, kuten koira, aktivoi ihmistä, mistä on monenlaisia liikunnallisia hyötyjä. Kannattaa lukea tuo Terveyskirjaston sivu, siellä on uskomaton lista lemmikkieläimen vaikutuksista ihmisen terveyteen. Myös sellaiset lemmikit, joita ei tarvitse lenkittää, omaavat lähes yhtä paljon hyviä vaikutuksia.

Minun ei ollut ollenkaan vaikea uskoa sivuston kirjoitusta. Koira ylläolevassa kuvassa on Mosse. Tai Molberg, herra Mosse, Mörkö tai Molli. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hankin ensimmäisen lemmikkini vasta aikuisena, koska lapsuudessa kotona oli hengitysongelmista kärsiviä perheenjäseniä. Kun ensimmäinen koira lopulta asteli elämääni, minusta tuntui kuin jokin puuttuva palanen elämässäni olisi viimein loksahtanut paikoilleen. Kun Mossen kanssa leikkii, tulee hyvä fiilis. Se ei ole vain hyvää mieltä, vaan se on kuin liikunnasta saatava endorfiini, mutta sävyltään hieman erilainen tunne. Terveyskirjaston sivu osaa kertoa, että tunne johtuu dopamiinin, beeta-endorfiinien, prolaktiinin ja oksitosiinin erittymisestä verenkiertoon. Oksitosiini onkin varsinainen rakkaushormoni!

Kuulee usein puhuttavan, että lemmikit rakastavat omistajiaan pyyteettömästi. Onkin aivan erilaista palata kotiin raskaan työpäivän jälkeen, kun jo kotirappusille astuessaan kuulee oven läpi hirveän paukutuksen, kun Mosse hakkaa häntäänsä lattiaa vasten. Mosse saa minut nauramaan joka ikinen päivä.

IMG_20140103_164556

Lemmikistä tulee perheenjäsen, vaikka aina se on kuitenkin vain lemmikki. Lemmikkien osa on se, että ne ovat hetken aikaa vierellämme ja sitten ne lähtevät pois. Ainoa syy, miksi joskus voisin päätyä olemaan ilman lemmikkiä, on se, että en haluaisi enää kokea niiden menettämistä. 

Mosse ja Tyyne (aka Tylberg, Tylli & Tyllerö) olivat iloinen parivaljakkomme tammikuun alkuun saakka. Tyyne sairastui syöpään ja se jouduttiin nukuttamaan. Silloin opin, että pahin osa lemmikin omistamista ei ole vatsatautiin sairastuneen koiran jälkien siivoaminen työpäivän jälkeen, vaan se, kun ne kuolevat pois. Siitä tulee oikea suru, joka tosiaan tulee saumoista läpi.

Mutta onneksi ilopilleri-Mosse piti huolen, ettei synkkyys vallannut mieltä kokonaan. Tyyne tulee mukana muistoissa ja valokuvissa ja hyvä niin. Suruista ja murheista huolimatta lemmikki tuottaa äärettömän paljon onnea ja iloa elämänsä aikana.

 

Muita Miikan blogauksia:

Punaisen repun kantaja

Ensi kertaa oopperassa

Tein päätöksen – miten selvitä alkuinnostuksen toiselle puolelle?

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *