Kuin raivo härkä

Ystäväni ilmoitti taannoin, ettei aio äänestää EU-vaaleissa. Tieto sai allekirjoittaneen kiskaisemaan viinit väärään kurkkuun.  Puoli ravintolaa hiljentyi kuuntelemaan, kuinka yhteiskunnallisen keskustelun kiihkeä rakastajatar antoi sanaisen arkkunsa laulaa: se on kansalaisvelvollisuus, mesosin vihaisena.

Kotiin palattuani jäin pohtimaan välikohtauksen taustaa. Kyllä, äänestäminen on minusta etuoikeus ja samalla merkittävä velvollisuus. Kyllä, motiivini olivat hyväntahtoiset – toivoin tosissani voivani välittää ystävälleni osan siitä innokkuudesta, jolla itse asiaan suhtaudun. Mutta ei, toimintatapani ei tainnut olla paras mahdollinen.

Unelmissani rationaalinen argumentointini olisi uponnut vastapuoleen kuin teräase Flooraan. Vaikutus taisi kuitenkin olla päinvastainen. Kuten Jarkko Fräntilä taannoin totesi, suu vaahdossa rähjäämällä harvoin saavuttaa mitään. Ystäväni tuskin painelee äänestyskoppiin, eikä minullekaan tapauksesta kovin hyvä mieli jäänyt.

Tympeästä jälkimausta huolimatta uumoilen, että tulevaisuudessa saatan ajautua jälleen vaahtoamaan. Onneksi tiedän, etten ole ainoa epäonnistuja – muussa tapauksessa rauhanomainen retoriikka olisi melkoisesti nykyistä kovemmassa huudossa. Mikä meidät oikein saa terrorisoimaan keskustelutilanteita?

Yksi syy piilee varmasti tottumuksessa ja maneereissa. Minulle niiden vaikutus on lähinnä päinvastainen: nuorempana olin niin ujo, etten välttämättä viitsinyt heittäytyä mukaan väittelyihin. Nyt otan vahinkoa täysillä takaisin.

Lisäksi kuvittelin aiheen olevan niin universaali ja merkittävä, että siitä olisi luvallista kiivastua. Eikö kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita politiikasta?

Myöhemmin päädyin kysymään toiselta tuttavalta, mitä mieltä tämä asiasta oli. Mikä hänet saisi reagoimaan yhtä kiihkeästi?

Vastaus oli jokseenkin avartava:

Jos joku kertoisi, ettei koskaan käy taidenäyttelyissä.”

Yhden aarteet voivat olla toiselle samantekeviä. Siksi niistä keskustelemisen tapoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Tästä lähtien yritän säästää raivokkaimman politiikasta keuhkoamisen sinne, minne se parhaiten sopii: ylioppilaskunnan kokousten jälkeisiin kaljanhuuruisiin illanviettoihin. Näin säästyvät kanssaeläjieni mielenrauha ja jokirannan ravintoloiden leppoisa tunnelma.

Faktat

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *