Kuka korjaisi särkyneen sydämen?

Ihastuminen on aivokemiaa. Hermovälittäjäaineissa tapahtuu ihastumisen hetkellä muutoksia serotoniinin, noradrenaliinin ja dopamiinin tuotannossa. Hyvänolon tunne itseään ja muita ihmisiä kohtaan voimistuu.

Ihastuneena elämästä löytyy aurinkoa, vaikka ulkona pilvet valtaisivatkin taivaan ja räntäsade hakkaisi vasten keittiön ikkunaa. Elämäniloa löytyy aivan eri tavoin kuin yksin ollessaan. Rakastumisen tunnetta voi verrata huumeannokseen aiheuttamaan euforiaan. Kun rakastuneen dopamiinitaso muuttuu, tämän huomiokyky kaventuu, ja elämä alkaa pyöriä ihastuksen ympärillä. Mielihyvän tunteet muuttuvat vahvemmiksi.

Siksi menetetty rakkaus vaikuttaa meihin niin voimakkaasti. Aivokemiamme heittelehtii yhtäkkiä toiseen suuntaan. Tunnetta voisi verrata siihen, että huumeisiin koukussa oleva lopettaa niiden käytön kertaheitolla kokonaan. Saamme vieroitusoireita rakkauden tunteesta kun tajuamme, että se viedään luotamme. Rakastamme yhä, mutta rakkautemme ei aiheuta vastakaikua toisessa ihmisessä.

Tässä vaiheessa neurobiologia loppuu, ja mukaan tulevat konkreettiset tunteet. Rakkauden menetykseen suhtaudutaan yhtä monella tavalla kuin on ihmisiäkin. Jotkut tarttuvat pulloon. Jotkut vaipuvat masennuksen syövereihin. Kun luotamme viedään jotain sellaista, johon olemme luoneet tunnesiteen, sen tempaisu ympäriltämme ahdistaa.

Meillä kaikilla on omat tapamme käsitellä noita tunteita. Aika parantaa henkiset haavat. Aikaa ja sen kulkua ei voi kuitenkaan nopeuttaa. Mitä teemme rakkausvajeen ja parantumisen välillä, määrittelee meidät ihmisenä.

Ihminen paljastaa todellisen luonteensa siinä vaiheessa, kun rakkaus viedään hänen luotaan.

Lähde: Väestöliiton sivut.

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *