Kun kesä on täällä ja shortsit eivät menekään jalkaan

Kesä! Ihanaa! Lämmintä! Kaikki ihanat kevyemmät vaatteet taas päivittäiseen käyttöön! Onpa ihanaa vetäistä shortsit jalkaan! Mutta…mitäs helvettiä tämä nyt on?

En valita säästä vaan kropastani jonka kanssa ei enää niin vaan solahdettukaan viime kesän shortseihin.

Kun tarkemmin mietin niin ne ainoat farkutkin jotka omistan ovat olleet hieman kireän tuntuiset viime aikoina. Pikkumusta oli helppo viimeinen todistaja, armoa ei herunut.

En ole koskaan laihduttanut. En ikinä. Olen aina pitänyt huolen siitä, että perussyömiseni ovat sen verran terveellisiä ja liikuntaa varattu kalenteriin sen verran, että muu mukavuudenhaluinen elämäni ei heilauta tilannetta suuntaan eikä toiseen.

Nyt tilanne kuitenkin selkeästi on heilahtanut, suuntaan jos toiseenkin. Tunnen kroppani ja tiedän, että muutokset näkyvät nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa.

Kehoni on aina ollut liikunnalla suhteellisen helposti muokattavissa ja tiedän, että tälläkin kertaa kertyneet lisäsentit (senteistä on varmaan suostuttava puhumaan) johtuvat  liikunnasta, mutta samaan aikaan myös sen puutteesta.

Olen vasta viime vuosina alkanut treenaamaan salilla järkevämmin, eli isommilla painoilla, ja olen huomannut kropan muovautuneen erilaiseksi, joskin hienovaraisesti. Rintakehäni on leveämpi ja tiedän, että reiteni ja takapuoleni ovat treenien myötä menettäneet inan sieltä ja toisen täältä ja ne inat ovat siirtyneet lihasmassan muodossa saman alueen sisällä toisiin paikkoihin.

Vaikka monipuolisesti urheilenkin, niin kunnon sykkeenkohotusliikunta on kuitenkin ollut aika minimissä viimeisen vuoden. Tai kaksi. Olen saattanut kompensoida muuten hektistä elämänvaihetta leppoisimmilla urheiluvalinnoilla. Pirunmoinen ihme olisi jos tällä ei olisi ollut vaikutusta kroppaani. Kaiken rehellisyyden nimissä onkin siis sanottava, että ei, pelkkää lihasta tämä entisiin shortseihin pääsyni estävä lisä ei ole.

Olen aina ollut normaalipainoinen, en koskaan laiha. Mutta en myöskään epävarma vartalostani. Nyt hetken aikaa kuitenkin tuntui, että naistenlehtien painonhallintaotsikot puhuivat juuri minulle. Lisäksi uusien shortsien metsästysreissulle mahtui muutamakin tyly myyjä, joiden ”asiakaspalvelun” myötä kävi ilmi, että universumi on unohtanut minut viestiketjusta, jossa ilmoitetaan, että 38 on nykyisin iso koko. Palauttelin aktiivisesti mieleeni Nyt:in artikkelia kaftaanin eduista. Nykyinen sukkahousut+väljä mekko  -muoti on suojellut minua ilmeisen kylmältä maailmalta jo useamman vuoden.

Pienen häkellyksen jälkeen hoksasin kuitenkin jotain tärkeää. Minulla on edelleen hyvä olla kehossani. Oloni on terve ja olen hyvässä kunnossa. Tällä hetkellä kroppani vain on hieman erilainen kuin aiemmin.

Hävetti kuitenkin, että omasta mielestäni niin rautainen itsetuntoni taipui länsimaisen mainosyhteiskunnan vaatimusten alla. Tajusin tätä tekstiä luonnostellessani olleeni myös ensimmäistä kertaa kasvotusten painoon liittyvien tabujen kanssa. Huomasin miettiväni onko minulla, edelleen täysin normaalipainoisella ihmisellä oikeutta päivitellä painoani? Aivan kuin painonnousu ei olisi täysin subjektiivinen kokemus. Aivan kuin ajatuksilleni ja heränneille tunteille ei olisi oikeutusta koska en kärsi syömishäiriöstä tai ole vakavasti ylipainoinen.

Niin kroppani kuin mielenikin kaipaa joka tapauksessa lisää aerobista liikuntaa. Syyskauden lupaukseni on aloittaa uusi hengästymislaji. Sitä ennen ostan kuitenkin uudet farkut, sillä kuka jaksaa kärvistellä.

Faktat

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *