Mitä minä haluan – ja mitä muut siitä ajattelevat?

Työkaverini kertoi hetki sitten, kuinka hän sai kuulla ystävänsä laittaneen lapselleen aina hänen vierailujensa ajaksi kestovaipat vaikkei muuten niitä käyttänytkään. Ilmeisesti hän on pohtinut, mitä ympäristöorientoitunut kollegani ajattelee kertakäyttövaipoista – paheksuuko, tuomitseeko, päivitteleekö ääneen? Pitääkö huonona ihmisenä?

Minkä tahansa asian perustaminen muiden ihmisten mielipiteille on lähes aina huono idea ja johtaa useasti entistä etäämmälle omista perimmäisistä haluista ja toiveista ja näin ollen vaikeuttaa oloa omissa nahkoissa.

Olen tällä viikolla joutunut tilanteeseen, jossa en tiedä itsekään mitä haluan. Muiden mielipiteisiin on erityisen helppo lähteä nojaamaan jos oma vahva mielipide ja näkemys puuttuu.

Olemme avomieheni kanssa tilanteessa, jossa meidän pitäisi suunnitella uusi keittiö purkutuomion saaneen vanhan tilalle. Mutta minä en ole sisustaja. Minulla ei ole mielessäni unelmieni keittiötä ja käytössä valmiiksi kerättyä ideavarastoa. Vaikka saisin rajattoman budjetin ja kaikki vuorokauden tunnit käyttööni suunnittelua varten olisin silti aivan yhtä sormi suussa. Mitä minä haluan keittiöltä? Kaappeja?

Tajusin miettiväni, miltä keittiön kuuluisi näyttää. Mitä pitäisi olla. Minkälaisia ajatuksia vieraissa herää heidän astuessaan keittiöön? Mitä ne ajattelee? Vanha kunnon Pandoran lipas oli auennut.

Ero omien mieltymyksien ja tämän hetken yleisesti hyväksyttyjen mieltymysten välillä on vaikea löytää. Varsinkaan jos ei koe omia mieltymyksiä olevan olemassakaan.

Ahdistavan suuressa rahamäärässä, joka keittiöön kuluu on yksi hyvä puoli: raha puskee monesti järjen äänen esiin. Rahaa ei halua käyttää mihinkään mitäänsanomattomaan, mutta yhtälailla sitä ei halua käyttää mihinkään mitä ei allekirjoita täysin, mihinkään mistä muut pitävät, mutta minä välttämättä en.

Siispä Google auki. ”Keittiö”. ”Kitchen”. Kuvahakusivuja sivujen perään. Jo puuduttaa, mutta ei auta.

Pikkuhiljaa kuva alkoi hahmottua. En halua välitilaan tapettia. En halua kaapin ovien taakse piilotettuja kodinkoneita. Haluaisin massiivipuutason, mutta tiedän ettei käytännönläheisyyteni anna periksi. Haluan tiskipöydän vaikkei se trendikäs olekaan.

Huomasin palaavani katsomaan yhtä kuvaa uudestaan ja uudestaan. Tuo. Tuollaisen minä haluan. Se ei ehkä ole aivan tätä päivää, mutta minä pidän siitä. Se on myös tarpeeksi neutraali kestääkseen katseita useamman vuoden, seikkailuhaluttoman mieleni ykköskriteeri. Kaikeksi onneksi valinnan toinen osapuoli ei myöskään kokenut tarpeelliseksi harjoittaa veto-oikeuttaan.

Kun oma ääni löytyy, muuttuvat toisten mielipiteet kuin taikaiskusta täysin yhdentekeviksi. Vieraiden astuessa keittiöön pääasiaksi muodostukoon vilpittömän tyytyväiset asukkaat. Jos kantaja kerran tekee vaatteen, asukas tehköön keittiön.

Ja mitä ne muut tästä ja kaikesta muustakin yleensä ajattelevat? Melko varmasti eivät yhtään mitään.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *