Nastat alle ja villaa ylle – Miten minusta tuli talvipyöräilijä?

Vuoden sisällä olen muuttunut sisäpyöräilijästä ulkopyöräilijäksi; myös talvella. Miksi? Koska se vain on (useimmiten) mukavampaa. 

Minä olen sitä lajia, joka liikkuu velvollisuudesta. Vaikka kuntoni on kohtalaisen hyvä ja harrastan liikuntaa melko ahkerasti, en koskaan ole oppinut nauttimaan siitä. Endorfiiniryöpyt ovat jääneet minulta kokematta – edes maksimisykkeellä treenatessa en niitä saa. Strategiani on siis tehdä liikunnasta mahdollisimman vähän epämiellyttävää ja harrastaa mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa. 

Sisäpyöräilyä jo vuodesta…

Olen harrastanut sisäpyöräilyä eli spinningiä jo 2000-luvulta lähtien.  Se on ainoa aerobisen liikunnan muoto, jota olen jaksanut harrastaa säännöllisestivuodesta toiseen. Kaikki muut hikiliikunnan muodot ovat aina jääneet alkuinnostuksen jälkeen. Yhtenä syynä yksipuolisuuteen on varmasti minulta täydellisesti puuttuva pallosilmä, joka on estänyt joukkuepeleistä nauttimisen. 

Tärkeimmät spinningvarusteeni: polkimiin kiinnitettävät klossikengät, vesipullo, hikinauha sekä -pyyhe ja sykevyö.

Työmatkapyöräily vei mukanaan

Neljä vuotta sitten aloitin spinningin rinnalla työmatkapyöräilyn. Matkaa on noin yhdeksän kilometriä suuntaansa, joten reippaasti polkien siitä saa kohtuullisen liikuntamäärän jo kahtena päivänä viikossa. Koska tehtäviini kuuluu usein matkustamista ja teen osittaista etätyötä, on pari–kolme päivää viikossa vakiintunut työmatkapyöräilyni määräksi. Kauteni on aiemmin kestänyt keväästä syksyyn, eli jäättömän ja pakkasettoman ajan.

Työmatkapyöräilyllä on henkilökohtaisten aivoterveysvaikutusten lisäksi muitakin hyviä puolia. Valitessani ajoneuvokseni fillarin saan rutkasti hyvä ihminen -pisteitä: Säästän julkisia menoja (työmatkapyöräilyn lisääntyminen parantaa kansanterveyttä ja vähentää terveydenhuollon kustannuksia) ja torjun ilmastonmuutosta (pyöräilyn syrjäyttäessä yksityisautoilua, liikenteen päästöt vähenevät).

Ulkolenkit alkoivat maistua

Viime kesänä halusin tehostaa ulkopyöräilyäni spinningistä tutuilla klossikengillä. Siis sellaisilla, jotka saa kiinni polkimiin. Tämä auttaa polkemista huomattavasti erityisesti ylämäissä. Innostuinkin klosseista niin, että tavakseni tuli sisäpyöräilyn sijaan käydä työmatkojen lisäksi ulkona pyörälenkeillä. Kotikaupungissani Turussa Ruissalon ulkoilupolut tarjoavat tähän aivan ihanteelliset maastot ja maisemat. Bonuksena raitis ilma.

Turun Ruissalosta löytyy huikean kaunis pyöräilyreitti.

Syksyn kylmien ja sateisten säiden myötä Ruissalon lenkit alkoivat harveta, kunnes loppuivat kokonaan. Työmatkapyöräilyä jatkoin ja ajattelin sitten taas pikkuhiljaa talven tullessa siirtyä sisätiloihin. Muutaman spinningtunnin jälkeen en kuitenkaan enää löytänyt normaalia innostusta. Kynnys töiden jälkeen lähteä erikseen liikuntaharrastukseen on korkea, kun väsyneenä haluaisi vain kotiin.

Ruissalossa voi pyöräillä saaren ympäri Ruissalontien toisella puolella kevyenliikenteenväylää ja toisella puolella hiekkapohjaista metsäpolkua.

Talvipyöräilyni aiemmat esteet

En ollut koskaan aiemmin vakavasti harkinnut talvipyöräilyä. Tärkeimpiä syitä olivat liukkauden pelko ja palelemisen välttäminen. Sinänsä ihan päteviä syitä. Tasapainoni ei ole erityisen hyvä ja kärsin valkosormisuudesta eli ääreisverenkiertoni on äärimmäisen huono. Jo syksyisin olen joutunut kokeilemaan erinäisiä käsine- ja rukkasvaihtoehtoja estääkseni sormiani menemästä tunnottomiksi.

Hankin testivarusteet

Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla. Olin kuullut, että nastarenkaat tosiaan toimivat polkupyörässäkin. Lisäksi hankin nastat varmuuden vuoksi myös talvipyräilykenkiini. Kylmyyttä torjumaan hankin merinovillaisen kerraston ja kypärämyssyn, joka suojaa myös leukaa ja poskia. Lisäksi löysin vielä merinovillasta ja froteesta valmistetut lämpösukat ja kintaan sisukset. Näillä varusteilla olin valmis testiin.

Liukkailla voi tarvita nastat myös kenkiin. Suutarin nastoittamissa kengissäni jätetiin polkimia varten päkiän alue paljaaksi.

Alkutuntuma jännitti

Etelä-Suomessahan varsinainen talvikeli alkaa olla harvinaisuus. Sohjosta ja jäästä sekä pakkaspäivistä pääsemme kuitenkin ”nauttimaan”. Aluksi musta jää ja myöhemmin paksummat jäälaikut pyöräteillä vaikuttivat pelottavilta. Huomasin kuitenkin, että varovasti ajaen niistä selviää nastoilla hyvin.

Olen huomannut, että kevyt pakkaslumi ja aurauksen jälkeen kovettunut lumipinta eivät tunnu juuri missään. Silloin vauhti pysyy melkein samana kuin syksyllä. Aina tuuliolosuhteista riippuen tietenkin. Keskimääräinen ajoaika yhteen suuntaan on minulla hyvällä talvikelillä noin 5–7 minuuttia pidempi kuin kesällä, jolloin se pyörii puolen tunnin paikkeilla (+/- 3 minuuttia). 

Uusilla villavarusteilla ja riittävällä kerrospukeutumisella olen myös selvinnyt yllättävän hyvin palelematta. Nyt helmikuun alussa olen päässyt testaamaan varustustani jo noin -10 asteessa. Muutamina päivinä tuuli on myös ollut niin kovaa, että pienempikin pakkanen on vastannut melko arktisia olosuhteita.

Aina nastat eivät riitä

Kahdessa kelitilanteessa olen joutunut toteamaan pelkkien nastojen riittämättömyyden ja alle olisi tarvittu fatbiken todella paksut renkaat. Ensinnäkin kun märkää lunta tai sohjoa ei aurata ennen kuin se jäätyy, on tuloksena jalanjälkien ja syvien pyöränurien ”perunapelto”.  Jos siihen ei sada päälle riittävästi tasoittavaa lunta tai jos vesisade ei sulata jääkerrosta kokonaan pois, ei tavallisen levyisillä renkailla saa pinnasta minkäänlaista otetta edes nastoilla.

Toiseksi kun pyryttää reilusti kosteaa lunta, jota kova tuuli vielä kinostaa, syntyy sakeaa ”mössöä”. Sellaisessa en saa normaalikapeita renkaitani pyörimään ja kulkupeli on jätettävä kotiin.

Molemmissa tapauksissa oikea-aikainen kevyenliikenteen väylien auraus pelastastaisi tilanteen. Mutta ajoradat taitavat ikävä kyllä mennä niiden edelle ja pyrätiet voivat sään vaihteluiden jälkeen olla milloin missäkin kunnossa. Toinen ratkaisu olisi se fatbike tai ainakin maastopyörä. En kuitenkaan toistaiseksi aio hankkia toista pyörää talvea varten, joten pahoilla keleillä fillari vaihtuu linja-autoon.

Turussa ”normaali” talvikeli alkaa olla harvinaisuus.

Riesana jäätyvät jarrut

Yksi talvipyöräilyn – kuulemani mukaan hyvin yleinen – riesa ovat jäätyvät jarruvaijerit. Itselläni takajarru jämähtää kesän jälkeen pienelläkin pakkasella umpijäähän. Koska pyörässäni ei ole jalkajarruja ja ilman takajarrua ajaminen on vaarallista, piti fillari viedä korjaajalle. Hän totesi takajarruni olevan mallia, joka väistämättä hörppii sateella vettä vaijerin ja kuoren väliin. Jäätymistä ei siis voi estää ilman toimenpiteitä pakkasten alkaessa.

Nyt vaijeri on puhdistettu ja rasvattu ja jarrut toimivat – toistaiseksi. En haluaisi tästä kuitenkaan joka talvista operaatiota. Olenkin ajatellut vaihdatuttaa takajarruni hydrauliseen malliin ennen ensi talvea, vaikka se on kallista. Hydrauliset jarrut eivät kuitenkaan kuulemma jäädy, joten investointi kannattanee tehdä.

Testin tulos: Näillä mennään!

Aika on aina rajallista ja töiden jälkeen ei jumppa innosta. Olenkin nyt tilanteessa, jossa pyöräilen töihin pari kertaa viikossa ja joogaan kotona kolmisen kertaa viikossa. Enemmänkin voisi tehdä. Koska olen kuitenkin päättänyt olla vaatimatta itseltäni liikoja, jatkan tällä linjalla itseeni tyytyväisenä kevääseen. Sitten vaihda jälleen klossit alle ja lenkkeilen pyörällä työmatkojen lisäksi Ruissaloon.

Talvipyöräilijän muistilista:

  • Hyvät valot pimeällä, mielellään myös takavalo ja sivuheijastimet. Ja tämähän pätee ympäri vuoden.
  • Lämmin sekä tuulta ja vettä pitävä kerrospukeutuminen. Merinovillaiset kerrokset toimivat!
  • Hyvät nastarenkaat, jotka on myös pistosuojattu sepeliä vastaan. Nastoja kannattaa harkita myös kenkiin.
  • Jarrujen toimivuuden varmistaminen myös pakkasella.
  • Kelivaraus, jos et aja fatbikella.
  • Ja hei, ajetaan sitten varovasti liukkaalla!

Teksti ja kuvat: Pia Puustelli

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Minä ostin fatbiken talveksi. Asun alueella, jossa on oikea talvi. Lunta ja pakkasta riittää. Kevyen liikenteen väyliä ei ehditä aina auraamaan siihen mennessä, kun menen töihin, joten normaalilla pyörällä eteneminen oli vaikeaa. Fatbiken myötä talven työmatkapyöräilyyn aukesi uusi näkökulma – läskipyöräily töihin on hauskaa. Ja turvallista, nastat alla tietenkin.

    Fatbikessäni on myös hydrauliset levyjarrut. Ei minkäänlaisia ongelmia.

  • Hei ja kiitos kommentistasi! Hienoa kuulla kokemuksia eri pyörämallien toimivuudesta. Olen asiasta keskustellessani saanut parilta muultakin henkilöltä sellaisia kommentteja, että maastopyörä tai fatbike tosiaan olisi paljon parempi talvella.

    Pistän vinkit korvan taa ja ehkä vielä joskus hankin erillisen talvipyörän ajomukavuuden parantamiseksi. Toistaiseksi koitan pärjäillä tällä ”tavis”-pyörälläni. Varsinainen talvikausi täällä Turussa on niin lyhyt, että en ole vielä valmis investoimaan satoja euroja kakkospyörää. Ja onneksi pääsen töihin huonolla kelillä myös bussilla. :)