Mun täytyy kävellä näin…

Olen aina nauttinut kävelystä. Kävelyrakkauteni ulottuu niin hidastahtiseen tuumailutalsimiseen kuin myös reippaaseen kuntokävelyyn, joko sauvoilla tai ilman. Kävellessä olen tehnyt suuria ratkaisuja pienen elämäni suhteen. Olen myös surrut monta surua, purkanut kymmeniä ärtymyksen tunteita ja tuntenut kiitollisuutta monesta ilonaiheesta. Useimmiten kehoni ja mieleni tahtovat lähteä kävelylle, mikäli jokin tunnevalikoimani tunteista – negatiivisista tai positiivisista – tahtoo dominoida.
Ilon, onnen ja kiitollisuuden tunteet saavat kävelevän kehoni tuntumaan rennolta ja keveältä. Tekee mieli hypähdellä ja hymyillä vastaantulijoille. Tavallisesti hymyyn vastataan hymyllä, mikä taas buustaa ilon kaksinkertaiseksi. Lapset hyppivät ilosta. Leikittelen ajatuksella, että me aikuiset tekisimme samoin.

Ärtymys ja turhautumisen tunteet tahtovat ottaa kävelykaverikseen sauvat. Omaan kuntotasoon nähden ylimitoitettu vauhti, terävä kanta-askel ja napakat sauvaiskut takaavat sen, että iso osa negaatioista jää lenkkipolulle. Muistan, että lapsena poljin jalkaa maahan, mikäli en saanut haluamaani. Ehkä on hyvä, että en enää tee niin. Siihen tarkoitukseen me aikuiset saimme kävelysauvat.
Eri tunnetiloissa kehon kävelykäyttäytyminen muuttuu. Masentuneena askel painaa, keho valuu kasaan ja katse on maassa. Negatiiviset tunteet saavat kehon jäykistymään. Tällöin kehoa hellivät myötäliikkeet puuttuvat ja lantio – tuo ihana kehon keinuva keskus – on lukkiutunut paikoilleen. Jäykkä lantio takaa liian lyhyen askelpituuden ja hartiaseudun jämähtämisen. Lihakset eivät saa rakastamaansa pumppausta, mistä seuraa kipuja ja hampaiden kiristelyä. Ilman vapaata lantiota on kehon ja mielen vaikea kokea liikkeen nautintoa. Luulenpa, että juurikin tämä on yksi suurimmista syistä kävelyharrastuksen innon lopahtamiseen.
Liikunta olisi täydellinen elämänlaadun ylläpitämisen ja parantamisen kumppani, mikäli malttaisimme kuunnella kehoamme ja mieltämme. Haastattelisimme itseämme itsekkäästi ennen kävelylenkkiä: Millaista liikettä tarvitsen juuri nyt? Toistuvasti samanlainen, mekaaninen lenkki ei ehkä tuo tullessaan kokonaisvaltaisesti optimaalisia terveysvaikutuksia.

Tänään lähden taas kävelylle. Ehkä hymyilen vähän. Ennen lähtöä teen omaksumani rutiinin: seison hetken ulko-ovella, silmät suljettuina ja nuuskin ilmaa. Kuuntelen hengitystäni ja ryhtiäni. Olenko ryhdissä mutta samalla rentona? Avaan silmäni ja lähden kävelemään. Suuntautuuko katseeni eteenpäin? Rullaako askeleeni? Ovatko hartiat ja lantio liikkeessä rennosti mukana? Pidätänkö hengitystäni?
Uskon, että viivan alle jää automaattisesti terveysliikuntasuositusten mukainen liikunta, mikäli etsimme liikunnalta suorituksen sijasta nautintoa.

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *