Musiikkia korville ja aivoille

Istun monesti luurit päässä, kun haluan töissä keskittyä johonkin asiaan. Olen valikoinut itselleni töitä vastaavia soittolistoja, joiden tahdissa valmistuvat taitto, oikoluku ja tekstit. Kaikki työtehtävät eivät onnistu samoilla biiseillä, vaan jokaiseen hetkeen on omansa. Esimerkiksi instrumentaalimusiikki on täydellistä oikolukua varten. Se on sen verran tasaista, että toimiston häly peittyy sen alle ja ajatukset pysyvät kasassa. Taittamiseen taas tarvitsen usein jotain menevää – vanhoja klassikoita ja tämän päivän indietulokkaita.

Aivoliitossa vietettiin viime vuonna juhlavuotta teemana aivot ja musiikki. Sama teema jatkuu vielä tämän vuoden. Aivoterveys-lehdessämme on käsitelty aihetta tieteellisen tutkimuksen kautta, joka tutkii musiikin kuntouttavaa vaikutusta aivoihin. Tyksissä järjestettiin sairastuneille virtuaalikonsertti, jossa konserttielämys tuotiin sairaalaan virtuaalilasien avulla. Tämä jos mikä on hieno esimerkki siitä, mitä kaikkea nykyteknologia mahdollistaa.

Musiikki on läsnä myös vapaa-ajallani. Livekeikoilla tulee käytyä usein, jo ihan sen takia, että perhepiiristä löytyy keikkaileva muusikko. Yksi kirjahylly notkuu vinyyleistä, senkki kätkee sisäänsä pinoittain cd-levyjä. Aamut aloitan kuuntelemalla lempiradiokanavaa, samalla kun matkustan työpaikalle. Autoillessa ilahdumme, kun radiosta tulee ne parhaat musiikkiohjelmat. Soittimia meiltä löytyy aina ukulelesta ksylofoniin. Musiikki onkin hyvä harrastus, koska se on terveillekin aivoille suorastaan supervoima.

Hassuinta on, että joskus jään istumaan luurit tai nappikuulokkeet korvilla vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun musiikki on jo loppunut tai olen sen jonkun asian takia katkaissut. Ilmeisesti joskus pelkkä ajatus riittää viemään ajatukset siihen asiaan mitä olin tekemässä ja musiikki on vain iso bonus. Miten sinä kuuntelet musiikki? Onko sinulla tietyt biisit, joiden tahdissa hommat hoituvat vauhdikkaammin?

Susanna Manu

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *