Oletko ylpeä vartalostasi? Ei välttämättä kannattaisi

Kuulin vastikään uudesta Lammily-nukesta, jonka on tarkoitus suojella pikkutyttöjä ulkonäköpaineilta. Nukke muistuttaa perinteistä Barbieta, mutta sen mittasuhteet ovat luonnollisemmat. Mukana tulevien tarrojen avulla nukkeen voi liimata tatuointeja, selluliittia tai raskausarpia.

Nuken luoja, yhdysvaltalainen Nickolay Lamm sanoo tähtäävänsä teoksellaan siihen, että ”tyttömme voivat kasvaa ja tulla onnellisemmiksi, vahvemmiksi naisiksi ja olla itsevarmoja ja ylpeitä omista vartaloistaan”.

Kuulostaa hyvältä. Kukapa ei haluaisi tyttärensä kasvavan itsevarmaksi, kauneusihanteista vapaaksi aikuiseksi?

Jokin on kuitenkin pielessä Lammin sanavalintojen suhteen. Se aivan viimeinen luonnehdinta: ylpeys omasta vartalosta. Miksi kenenkään pitäisi lähtökohtaisesti olla ylpeä kropastaan?

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö vartalostaan saisi tykätä. Tyytyväinen ja iloinen kannattaa toki olla, sillä muuten peilistä kurkisteleva tyyppi alkaa pidemmän päälle rassata.

Tietyissä tilanteissa saa ehkä tuntea hitusen ylpeyttäkin: esimerkiksi sen jälkeen, kun jalat ovat jaksaneet kantaa koko lenkin ajan tai kädet ahertaa askarteluprojektin kimpussa. Kenties myös onnistunut laihdutuskuuri johtaa ylpeyden kokemukseen – mutta silloinkin kannattaisi kehua tahdonvoimaansa ennemmin kuin kroppaansa.

Puhdasta kehoylpeyttä kannattaa tuntea lähinnä siinä vaiheessa, kun oma vartalo onnistuu nujertamaan jonkin vakavan sairauden.

Ylpeys on vaarallinen tunne. En sentään luokittelisi sitä Danten tapaan kuolemansynniksi, mutta olkoon silti kohtuus kaikessa. Parhaassa tapauksessa pieni ylpeys tekee meistä onnellisia ja itsevarmoja. Huonolla tuurilla meistä saattaa tulla koppavia ja tylyjä.

Siksi ajatus siitä, että jokaisen tulisi olla ylpeä vartalostaan, on kummallinen. Se tuntuu jopa sotivan terveen naiskuvan ideaa vastaan: miksi kaikkien pitäisi intoilla kroppansa vuoksi, mutta ketään ei kehoteta tuntemaan ylpeyttä vaikkapa älystään?

Kun sinua seuraavan kerran kehotetaan olemaan ylpeä kropastasi, mieti kahdesti. Ylpistytkö mieluummin siitä, millaisen vartalon olet sattunut geenibingosta saamaan, vai siitä, mitä olet omilla toimillasi saavuttanut?

Jatka sen jälkeen matkaasi ilolla ja pystypäin. Rakasta vartaloasi varauksetta, mutta säästä ylpeys sinne, minne se kuuluu.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *