Pääsin piireihin kuntosalilla

Olen aloittanut säännöllisen kuntosalilla käynnin muutaman vuoden tauon jälkeen. Ostin joulukuussa 3kk kortin lähistölläni sijaitsevalle kuntosalille ja päätin, että tästä tulee minun uusi harrastukseni. Ja nyt voin todeta olevani ylpeä itsestäni, kun olen käynyt siellä jo puoli vuotta melko säännöllisesti n. 2 kertaa viikossa. Hyvä minä. Tein kaksi asiaa alussa oikein, ja se on kantanut.

Kuntosali sijaitsee kodistamme noin 5min kävelymatkan päässä, ihan lähellä siis. Sali ei ole mikään kauniisti sisustettu hyvänolonkeskus, vaan testosteronia uhkuva laadukas treenauspaikka, jossa ei ole mitään turhia somisteita. Hevimusiikki soi ja rauta kolisee. Hieman mietin, onko tämä minun paikkani, mutta läheisyys ja helppous painoivat vaakakupissa eniten.

Ensimmäinen hyvä päätös: Aloittaessani salilla käynnin ja ostaessani ensimmäistä korttia tilasin samalla personal trainerin neljän kerran ohjauksen. Se maksoi jonkin verran ja mietin hetken, että olenhan minä ennenkin salilla käynyt ja tiedän mitä siellä kuuluu tehdä, mutta työkaverini hyvästä kokemuksesta innostuneena päätin sijoittaa tähän hieman rahaa. Tein sen hieman epävarmana, mutta päättäväisesti. Joululahja itselleni. Ja sijoitus kannatti.

Salin omistaja personal trainer Mikko oli nimittäin melkoinen lihaskimppu. Kysyinkin häneltä varovasti alussa, että oletkohan ohjannut tällaisia tavallisia 40-kymppisiä ruuhkavuosi-äitejä paljonkin. Hän naurahti leppoisasti että: kyllä, te olette suurinta asiakaskuntaa. Katselin ympärilleni enkä nähnyt yhtäkään toista 40-kymppistä äitiä salilla, mutta luotin tähän, kyllä hän hommansa osaa. Ja meillä oli oikein mukavat ja hauskat neljä ohjauskertaa. Sain 3 erilaista saliohjelmaa, joilla aloitin harjoittelun ja joista innostuin. Mikko osoittautui lämpimäksi ja hauskaksi mieheksi. Hän lupasi auttaa minua aina kun tarvitsin apua ja antoi hyvää palautetta minun kyvystäni oppia liikeradat. Pääsin hyvään alkuun ja luotin itseeni, tiesin, että teen nyt oikeita asioita.

Toinen hyvä päätös, jonka tein jo aluksi, oli hymyileminen. Tunsin oloni kuntosalilla ekoilla kerroilla melko erilaiseksi näiden lihaskimppumiesten ja fitnessnaisten joukossa. Nämä paljon salia harrastaneet ihmiset auttoivat toisiaan, ähisivät ja varmistivat, kun toiset treenasivat kovilla painoilla. Sali oli ihan oma maailmansa, hevimusa pauhasi, painot kolisivat ja naamat punoittivat. Toisella kerralla salille tullessani näin kaksi vertaistani, tavallisen näköisiä kuntoilijoita, mutta pääsääntöisesti tuntui että olin jotenkin ”erilainen.” Salikamppeeni eivät olleet pintaa paljastavia ja painoni olivat alussa melko pieniä, mutta päätin, että rinta rottingilla menen ja teen varman näköisenä sarjojani. Ja päätin hymyillä näille lihaskimpuille miehille ja naisille. Ja sainkin heti hymyjä takaisin. Pian sain jopa jo tervehdyksiä ja moikkauksia. Pukuhuoneessa joku jutteli minulle niitä näitä. Tullessani salille moikattiin ja lähtiessä joku heippasi. Pääsin piireihin. Erityisen mukavalta tuntui, kun kerran eräs pitkään salia harrastanut nainen tuli sanomaan, että asentoasi kannattaa hieman korjata, muuten sun polvet kipeytyy. En nolostunut tästä, vaan otin se kiitollisena vastaan. Tuntui, että tavallaan hän tuki minun treenaamistani ja halusi auttaa. Hymyilemisellä olin saanut salilta tuttuja, ja sinne meneminen helpottui.

Julkisuudessa on kirjoiteltu salikiusaamisesta ja uskon, että sellaista voi ilmetä joillain saleilla. Kuntosalien omistajilla ja ohjaajilla on vastuu hengen ja ilmapiirin luomisesta kuntokeskuksissa. Kannustaminen ja toisten tsemppaaminen koosta ja painosta huolimatta tulisi kuulua kaikille. Minun kokemukseni on positiivinen ja uskon, että omalla toiminnalla voi myös vaikuttaa.

Repsahduksia on sattunut minullekin ja taukoja tähän 6 kk harjoitteluun on mahtunut flunssien ja muiden jälkeen, mutta pääsääntöisesti olen ylpeä itsestäni. Minulla on nyt kiva harrastus ja fyysinen hyvänolon tunne on taas löytynyt.

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *