Pitääkö olla huolissaan tupakoinnista?

Nimestä huolimatta tämän jutun tarkoitus ei ole mainostaa MTV3:n Pitääkö olla huolissaan -ohjelmaformaattia, vaan pohtia hetki tupakointia ”elämäntapavalintana”.

Totta, valinnaksi sitä harva ainakaan alkujaan mieltää, vaan ajatuksissa saattaa olla vain utelias kokeilu ja satunnainen sauhuttelu oman valinnan mukaan. Niin tavallinen ja normaali ajatus tupakoinnista, josta sitten yllättävästi kehittyy monimuotoinen riippuvuus ja pakkoaikataulu, jatkuva huoli terveydestä ja nykyelämässä myös rasite.

Kyllä tupakoinnista pitää olla huolissaan. Huolen aiheita ovat tupakoinnin terveyshaitat (niitä on paljon), toimintakyvyn ja hyvinvoinnin heikentyminen (tupakoinnilla ei ole turvarajaa ja haittavaikutukset ovat yksilöllisiä), työkyvyn säilyminen (tupakointi lisää sairastavuutta ja työkyvyttömyyttä) ja työllistyminen (työnantajat ovat tietoisia työntekijän tupakoinnin kustannusvaikutuksista ja savuttomat työpaikat ovat yleistyneet vauhdilla Suomessa).

Lisäksi kannattanee olla huolissaan rahanmenosta: aski, esimerkiksi 6 euroa,  päivässä tekee vuodessa 2 190 euroa savuna ilmaan. Elämäntilanteesta riippuen on ehkä syytä olla huolissaan myös hajuhaitan vaikutuksista sosiaalisiin suhteisiin esimerkiksi parisuhdemarkkinoilla, aikuisen mallista lapsille tai naapurisovusta parvekkeilla ja pihamailla. Tarkemmin ajatellen ja laajemmin tarkastellen ei tupakointi olekaan pelkkä henkilökohtainen huoli tai oma pikkupahe.

Hyvää asiassa on se, että tupakoinnista aiheutuvasta huolesta ja terveyshaittojen kertymisestä pääsee eroon, kun lopettaa tupakoinnin. Se ei ole kaikille vaikeaa eikä mahdotonta, vaikka tupakoinnin jatkamisen tekosyiden runsaus – toiselta nimeltään ”perustelut itselle” – saattaa hämätä: ”Kaikki tietää, ettei voi lopettaa, kun on uudenvuoden juhlat, lomamatka, grillikauden avajaiset, kesäkauden lopetus, ystävän häät, opiskelukiireitä, stressiä työssä ja kotona… Jotakin on aina.

Oman hyvinvoinnin lisäämiseksi kannattaa kaikesta huolimatta kokeilla lopettamista. Siirry rohkeasti sanoista tekoihin ja hanki apua, jos siltä tuntuu. Tupakoinnin lopettamisessa tyyli on vapaa, mutta pakollinen. Tänään on oikea päivä. Mikä on sinun tyylisi?

Faktoja tupakoinnista:

  • Tupakan lisäksi nikotiinituotteet, kuten nuuska ja sähkösavuke aiheuttavat käyttäjässään nikotiiniriippuvuuden.
  • Nikotiinikorvaushoitoon tarkoitetut valmisteet ovat tutkittuja lääkkeellisiä tuotteita, joita käytetään ohjeen mukaan alenevin annoksin ja rajallinen aika tarvittaessa apuna tupakoinnin lopettamisessa.
  • Tupakkavero ei nykyisellään kata tupakoinnista yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.
  • Apua tupakoinnin lopettamiseen saat Stumpin palvelupuhelimesta p. 0800 148 484 (maksuton) ma-ti, klo 10-18 ja to klo 13-16, jossa vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset ja Stumpin verkkopalvelvelusta: www.stumppi.fi.

Kirjoittaja
Maija Kolstela, Hengitysliitto ry

Kirjoittaja on aiemmassa elämässään työskennellyt monenlaisissa terveyden- ja sairaanhoidon tehtävissä. Nykyisin hän työskentelee järjestössä terveyden edistämisen parissa.

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *