Pohjoiset opit

Piipahdin Lapissa laskettelemassa. Totesin sellaisen tekevän ihmiselle kummia.

Ennen matkaa olin ylityöllistetty, nuutunut ja äksy. Vajaamittaisiksi jääneet yöunet himmensivät talven mittaan kertyneiden saavutusten kimallusta kummasti.

Nyt reissun päätyttyä askel on kevyt ja hymy herkässä. Aina ehtiessäni hehkutan olevani uudestisyntynyt.

Kymmenen päivää Ylläs-tunturin katveessa ei tietenkään poistanut stressin alkulähteitä. Kandi ei valmistunut itsekseen, eivätkä työnantajani lakanneet olemasta. Mielenrauha syntyikin lähinnä fyysisten seikkojen ansiosta. Rentoutumisen resepti oli yksinkertainen: valtavasti unta, ruokaa ja liikuntaa. Erityisesti viimeksi mainitun vaikutus oli uskomaton.

Loman ajaksi vaihdoin kuntosalin hiihtolatuihin. Aluksi ikävöin raudan kolinaa ja maitorahkan kitkeränsuloista makua. Fitness-manian riivaamassa maailmassa murtsikkasukset tuntuvat äkkiseltään kehnolta korvikkeelta vatsalihasprässille.

Myös omaa liikuntakäyttäytymistäni on viime aikoina määrittänyt halu treenata jatkuvasti aiempaa nopeammin, kovemmin ja tehokkaammin. Joku saattaisi puhua tavoitteellisesta treenaamisesta, joku muu ylenpalttisesta hurahtaneisuudesta. Hiihtäminen ei toistaiseksi ole mahtunut kummankaan kuvauksen piiriin.

Kirpeässä pakkasessa sivakointi pakotti kuitenkin myöntämään, että rauhallisemmaltakin vaikuttavassa liikunnassa on etunsa.  Jumiutuneet hartiat vertyivät, ja sielu lepäsi tunturimaisemassa. Kepeästä fiiliksestä huolimatta lajia ei voi moittia tehottomuudesta: hiihtäessä käytössä ovat lähes kaikki suuret lihasryhmät. Seuraavana aamuna sen myös huomaa, vaikka jalat eivät tunnukaan samanlaisilta pökkelöiltä kuin rankan salitreenin jälkeen.

Rinneravintolassa tuhotuista hampurilaisista huolimatta olo oli paluun koittaessa erityisen keveä. Eilen palasin kotoisasti kuntosalille, ja ilokseni huomasin treenin sujuvan kuin leikiten. Pieni tauko ja turhan reuhtomisen hylkääminen ei siis tehnyt lainkaan pahaa – päinvastoin!

Kokemuksesta inspiroituneena päätin alkaa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, millaista liikuntaa kehoni tuntuu kulloinkin kaipaavan. Sporttailun määrää en aio vähentää, mutta jos kroppani hinkuu mieluummin pöhköä tanssituntia kuin puolimaratonia, fiilistä lienee syytä totella.

Epäonnistuminenkaan ei pelota. Tarpeen vaatiessa lähden kyllä ilomielin takaisin pohjoiseen virkistämään ajatteluani.

Julkaistu:
Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *