Punaisen repun kantaja

Ruotsin diabetesliitto julkaisi videon, joka kertoo diabeetikon elämänmittaisesta taipaleesta. Mitä diabeteksen kanssa eläminen oikeastaan on?

Ykköstyypin diabetes on tauti, jossa elimistölle välttämätöntä insuliinia ei enää erity, koska sitä tuottavat haiman saarekesolut ovat tuhoutuneet. Jatkuva, elinikäinen insuliinihoito on elämän edellytys. Verensokerin omaseuranta ja hiilihydraattien laskeminen on tärkeää, koska insuliiniannokset sovitetaan hiilihydraattimäärien mukaisiksi. (diabetes.fi) Ykköstyypin diabeteksen syytä ei ole osattu paikantaa. Tiedetään, että tietyt geenit nostavat riskiä, mutta syy on vielä pitkälti hämärän peitossa. Ykköstyypin diabetes ei kuitenkaan johtune liiasta karkinsyönnistä, lihavuudesta tai laiskuudesta.

Selässä kulkeva reppu on hyvä metafora diabetekselle. Tai oikeastaan kyseessä on kirottu reppu, sillä ken sen selkäänsä kerran joutuu nostamaan, ei sitä koskaan voi enää maahan laskea. Edes Mordorin laavavirroista ei ole apua tämän aarteen karkoittamisessa. Onneksi reppu ei ole kovin painava ja usein sen voikin melkein unohtaa. Melkein. Toisinaan taas reppu tuntuu niin painavalta, että sen sisälle tuntuu olevan pakattu puolet maailmasta.

Repun painavuus ei johdu kovinkaan suurelta osin siitä, että sen sisällä on diabetes, joka johtaa todennäköisesti lisäsairauksiin. Se painaa, koska asianmukaisesti hoidettu diabetes vaatii jatkuvaa työtä: jokaisen suupalan hiilihydraattimäärän arviointia ja insuliiniannostuksen sovittamista hiilarimääriin, aiempiin hoitotoimenpiteisiin ja seuraaviin neljään tuntiin. Tämä ei sinällään kuulosta ihan kauhealta – arvioimalla kaiken oikein voit onnistua! Paitsi että tulehdusreaktiot, stressi, hormonitasot, liikunta, yllättävät elämänmuutokset, auringon määrä, kuun asento ja auton väri vaikuttavat siihen, kuinka paljon tarvitset insuliinia suhteessa hiilihydraattimäärään.

Diabetes ei hellitä, ei päiväksikään. Jos otat vapaapäivän, sokerit karkaavat käsistä ja olo muuttuu huonoksi. Jos taas arvioit jonkin parametrin liian tiukasti, voit saada hypon eli alhaisen verensokerin, jolloin muutut hikoilevaksi ja täriseväksi zombiksi, jota eläimelliset vietit ohjaavat etsimään hiilareita, mistä tahansa. Ja lopulta, geenien ja hoitotasapainon määrittämänä, viiden, kymmenen tai vaikkapa kahdenkymmenen vuoden jälkeen uurastuksesi palkitaan jollakin (tai useammalla) videollakin vilahtaneella lisäsairaudella.

Ihminen kuitenkin sopeutuu ja löytää tavan luovia eteenpäin, omalla tyylillään ja elämänlaadun liikoja kärsimättä. Oma sisäänrakennettu selviytymismekanismini on nähdä kaikessa jotain hyvää. Olen etsinyt positiivisia asioita diabeteksesta ja olen niitä myös löytänyt, tarpeeksi riittämään yhden elämän ajaksi. Ehkä diabeteksen ansiosta tapaa uuden mahtavan ystävän, pitää itsestään parempaa huolta, pelastaa oman henkensä vuosittaisten terveyssyynien ansiosta tai löytää oman yhteisön. Hyviä juttuja riittää, kun pitää silmänsä auki. Diabeteksen hoidon päämääränä ei ole selviytyminen, vaan hyvä elämä.

Jaa muille: