Saako vapaaehtoisesta köyhyydestä kärsiä?

Olen aina ollut ylpeä köyhyydestäni ja työväenluokkaisesta taustastani. En ole koskaan ollut rikas. 36 vuoden aikana tililläni on ollut samanaikaisesti parhaimmillaan pari tuhatta euroa. Tätäkin on tapahtunut ainoastaan silloin, kun olen saanut veronpalautuksia. Yleensä tilini saldo tasapainottelee 100 euron ja 500 euron välillä vuokranmaksun jälkeen.

Kerran voitin 2500 euroa vakioveikkauksesta. Elin kuin kuningas kaksi kuukautta.

Se, onko tuo paljon vai vähän riippuu lukijasta. Olen aina tehnyt pienipalkkaisia töitä, ja yleensä olen tasapainotellut virallisen köyhyysrajan molemmin puolin. Olen kuitenkin aina tullut toimeen. En ole koskaan kokenut parempaa.

Tätä nykyä kirjoitan ammatikseni. Haluaisin tehdä kunniainhimoisempia artikkeleita kuin teen. Tämä vaatisi osaltani kuitenkin ponnisteluja, joita en uskalla ottaa. Pelkään epäonnistuvani.

Osittain tämä epävarmuus ja kyvyttömyys toimia juontaa juurensa työttömyysaikoihini. Mikään ei ole masentavampaa kuin lähettää työhakemus, johon ei vastata. Olin onnekas, ja vuoden työttömyysjakson jälkeen pääsin takaisin työelämään kiinni. Aloin kuitenkin olla juuri niillä rajoilla, että epäonnistumisen pelko olisi lamaannuttanut minut täysin ja olisin yksinkertaisesti pudonnut rattaiden ulkopuolelle. Baarit tulivat tutuiksi, sillä mitä muutakaan sitä olisi voinut tehdä?

Vaikka nykyään saan enemmän tai vähemmän vakituista palkkaa vaikeinta omassa tilanteessani on tunnustaa, että osasyy köyhyysrajan alapuolella elämiseeni on myös oma laiskuuteni. Olen köyhä, mutta käytännössä se on minulle vapaaehtoinen pelkurin valinta. Pelkurin, joka pelkää juttuideansa saavan kieltävän vastauksen. Epäonnistumisen pelko lamaannuttaa minut, enkä edes jaksa yrittää. Tyydyn siihen naurettavan vähään, mitä minulla on.

Nykyinen köyhyyslarppaamiseni tuntuu loukkaukselta työttömiä ystäviäni kohtaan.

Työttömänä ollessani ja tuilla eläessäni söin joskus perunoista, pavuista ja sipulista tehtyä mössöä. Sillä eli hyvin muutaman päivän, jonka jälkeen piti metsästää jostain uudet rahat seuraavien päivien aterioihin.

Nykyään olen teoriassa tyytyväinen rahatilanteeseeni. En voi ostaa aamiaispöytääni kuuden euron juustoa, mutta voin sentään hankkia itselleni punaisella tarralla varustettua edamia aina silloin tällöin.

Jos on köyhä osittain oman selkärangattomuuttaan ja mukavuudenhaluaan, saako rahattomuudestaan tuntea itsesääliä?

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *