shiatsu-hieronta

Shiatsu-hieronta hoivaa nivelvaivaista ja hidastaa aikaa

Shiatsu-hieronta on täydentäviin hoitoihin kuuluva menetelmä, josta löytyy viitteitä kirjallisista lähteistä lähes 3000 vuoden takaa. Samoilta ajoilta löytyvät ensimmäiset maininnat akupunktiosta, joka on toinen länsimaisille tuttu kiinalaisen lääketieteen sovellutus. Mutta mistä shiatsussa on kyse ja toimiiko se oikeasti?

Olen käynyt viimeisen muutaman kuukauden aikana shiatsu-hieronnassa yhteensä neljä kertaa. Jokainen hoitokerta kestää noin puolitoista tuntia ja hoidon aikana käsitellään koko vartalo. Hoidon aikana käytetään painalluksia, venytyksiä ja hierontaa lihaksiin, lihaskalvoihin ja akupisteisiin. Shiatsu aktivoi aineenvaihduntaa ja saa kuona-aineet liikkeelle.

Shiatsu täydensi fysioterapiaa

Aloitin hoidoissa käymisen pitkään jatkuneiden nivelkipujen vuoksi. Kävin samaan aikaan myös fysioterapiassa, jossa selvisi perisyy kivuille (virheasennot ja niitä ylläpitävät jännitystilat lihaksissa ja lihaskalvoissa). Stereotyyppisen suomalaisen miehen tyylille uskollisena venyttelyt olen aina hoitanut hutiloiden, jos ollenkaan. Lihashuollon puutteen lasku erääntyi maksettavaksi minulla jo kolmikymppisenä. Aloitin fysioterapeutin ohjeiden mukaisen venyttelyn lisäksi hathajoogan ja shiatsu-hoidot.

Olisin voinut yhtä hyvin valita perinteisen hieronnan vaivojeni hoidon tukemiseen, mutta kun tilaisuus tarjoutui, niin päätin kokeilla tätä minulle uutta hoitomuotoa. Huomasin heti ensimmäisessä hoidossa, että lihasten ja kalvojen vetreytymisen lisäksi mieleni virkistyi aivan eri tavalla kuin perinteisessä hieronnassa.

Huljuttelen jalkojani vesiastiassa. Hoito alkaa pian. Kehonlämpöinen vesi saa minut rauhoittumaan. Huomaan olevani hyvin läsnä huoneessa. Oloni on jollakin tavalla maadoittunut.

Vaihdan ylleni ohuen kerraston. Hieronnan voisi tehdä ilmankin, mutta koska shiatsussa on kyse paljolti akupainannasta, ohuesta kerrastosta on hyötyä kitkan näkökulmasta. Merinovillainen kerrasto pitää kehon myös sopivan lämpimänä.

Kirkas mieli rentoutuneessa kehossa

Nivelongelmien hoidon tukemisen lisäksi shiatsu on auttanut minua pysähtymään. Kun saavun hierontahuoneeseen, voin aluksi jutella arkisista asioistani, mutta käsittelyn jatkuessa vaivun jonkinlaiseen syvään levon ja valveen välimaastoon. Kehoni on kuin unessa, mutta ajatukset juoksevat mielessäni. Ajatuksista irti päästäminen tuntuu hyvin helpolta. Olen kuin matkamies katselemassa kivikossa pulputtavaa ajatusten puroa. Koen kaiken, mutta mikään ei jää minuun kiinni. Aika tuntuu hidastuvan ja kaikki stressitekijät tuntuvat kaikkoavan sen ulkopuolelle.

Hoitaja tuntuu hengittävän hathajoogasta tutulla tavalla. Hän on läsnä hetkessä. Pyrin itsekin suuntaamaan huomioni kosketukseen ja hengitykseeni.

Olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti hierojalla jo varmaan kymmenen vuoden ajan. Olen hoidattanut lihasjumejani ja vilkastuttanut aineenvaihduntaani, mutta perinteisen hieronnan jälkeen minulla ei ole koskaan ollut varsinaisesti kosketettu olo. Shiatsussa tiedostan kosketuksen eri tavalla. Klassinen hieroja muljuttelee ja manipuloi lihaksiani rytmikkäästi, kun taas shiatsussa painellaan enemmän, vaikka kyllä perinteisemmätkin hierontaliikkeet kuuluvat shiatsuun.

Kevyelläkin painalluksella saa aikaan muikeaa kipua kireissä sellonkielissä, jotka reiteni sisällä kulkevat. Hoitaja ohjeistaa kertomaan heti, jos kipu tuntuu väärältä.

Rentoutuminen vaatii luottamusta

Huomasin, että ensimmäisellä parilla kerralla minulla oli hieman vaikeuksia rentouttaa itseni täysin. Käsittely oli uudenlainen kokemus ja pystyin rentoutumaan syvällisemmin vasta, kun mielessäni luovutin hoitajalle oikeuden koskettaa itseäni. Klassisessa hieronnassa pystyn rentouttamaan lihakseni riittävän hyvin, mutta shiatsu tuntuu vaativan syvempää rentoutumisen tasoa.

Esimerkiksi lapsuudesta saakka vaivannut huono lonkka on vaikea rentouttaa. Olen alitajuntaisesti suojellut lonkkaa kaikelta koko elämäni (yksi syy nivelvaivojen takana olevien virheasentojen kehittymiselle). Kun lonkkaa käsittelee kevyestikin, niin minun täytyy todella keskittyä, että voin päästää turhasta suojelurefleksinä toimivasta jännityksestä irti. Kaikki jollakin tavalla huonoiksi kokemani alueet vastaavat kosketukseen ensin jännittymisellä. Kehityn irtipäästämisessä edelleen ja jokaisella hoitokerralla se on aavistuksen helpompaa. Jokaisen kerran jälkeen lonkassa on myös parempi olo.

Uskoako täydentävään hoitomuotoon?

En tiedä, uskonko ajatuksiin myyttisistä meridiaaneista tai energiavirroista. Positiivinen ajattelu voi pidentää ikää ja päätän uskoa ainakin shiatsun hyvää tekevään vaikutukseen. Shiatsu pysäyttää minut hetkeen ja suo nykyajan hektisyyteen pienen suvanteen. Tuntuu, että niitä suvantoja on nykyään niin harvassa, että kun niitä lopulta löytää, voisi niitä melkein kutsua taianomaisiksi.

Puolentoista tunnin kuluttua hoitaja käärii pääni liinaan ja kiittää minua hetkestä, jonka jaoimme. Hän kertoo hoitamisen olevan meditatiivista myös hänelle ja että minua hoitaessaan hän hoitaa myös itseään. Klassisten hierontapalveluiden pitkän linjan kuluttajana ajatus hämmentää minua. Pidän siitä. Oma kiitokseni jää kurkkuun kiinni. Olen edelleen jossakin muualla ja vasta puoli tuntia myöhemmin kehoni alkaa tajuta olevansa hereillä.

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *