Kipinä työhön lämmittää mieltä läpi vuoden

Onko kutsumustyö vain harvojen onnekkaiden asia, vai voiko kuka tahansa löytää sen? Onko kutsumustyö pysyvää vai voiko kutsumukseni olla viiden vuoden kuluttua jotakin muuta?

Filosofi Lauri Järvilehto kirjoitti joitakin vuosia sitten blogissaan oman kutsumuksen löytämisestä ja onnellisuudesta. Järvilehdon mukaan onnellisuus perustuu siihen, että jokapäiväinen toiminta tuottaa omaan arvomaailmaan nojaavia tuloksia. Siten ensimmäinen askel kohti onnellista elämää on se, että tunnistaa minkälainen toiminta on itselle merkityksellistä ja mahdollistaa sen toteuttaminen leipätyönä. Perustyön toteuttajiakin tarvitaan, joten voiko bussikuski löytää omasta työstään kutsumuksellisuutta tai ovatko kaikki siivoojat vankina tyytymisen syvässä suossa? Järvilehdon mukaan ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea.

Uskon, että merkityksellisyyden etsiminen tekee hyvää kaikille, riippumatta työnimikkeestä tai koulutuksesta. Elämä tarvitsee mielekkyyttä, jotakin arvokasta, jonka puolesta voisi vaikka nousta barrikadeille. Ei tarvita hienoa ja hyväpalkkaista työtä, vaan sitä, että tuntee olevansa arvokas ja että omalla työllä on merkitystä. 

Omaan kokemukseeni nojaten minun on helppo olla samaa mieltä Järvilehdon kanssa. Kun mietin, mitkä työtehtävät ovat olleet mielekkäimpiä, huomaan että ne kaikki ovat olleet linjassa oman arvomaailmani kanssa. Toimin aiemmin projektikoordinaattorina – siis paperinpyörittäjänä – hankkeessa, jossa kehitettiin hoivamuusikon ammattia sairaaloihin ja palvelutaloihin. EU-hankkeiden raporttien kanssa painiskelu on suoraan sanottuna melkoisen karmaisevaa hommaa. Hankkeessa pyrittiin kuitenkin kehittämään uutta ammatinkuvaa muusikoille ja auttamaan sekä potilaita että henkilökuntaa keventämällä heidän päiväänsä. Ihmisten auttaminen on minulle tärkeää ja sen vuoksi EU-paperisodasta tuli huomattavasti miellyttävämpää. Arvojeni mukainen työ motivoi, sai katseen loistamaan ja sisäisen kipinän lämmittämään.

Oman kutsumuksen tai sen ”jutun” löytäminen ei ole helppoa. En minäkään herännyt vasta valmistuneena lukiolaisena tietäen, mitä elämässä pitää tehdä. Kokeilin juttuja, opiskelin väärää alaa, kokeilin kymmeniä harrastuksia ja pidin tiukasti kiinni niistä, jotka sykähdyttivät. Lopulta löysin asiat, jotka toimivat itselleni. Tiedostan vahvasti, että en ole pääteasemalla nytkään. Olen oikealla raiteella, mutta kuka tietää, mitä tulevilta asemilta löytyy. Mielestäni hyvinvoinnin kannalta on tärkeintä on se, että elämällä on merkitystä ja että voi olla avuksi.

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *