Sokeririippuvuus pitää minua otteessaan

Sokeriset herkut ovat olleet paheeni jo pitkään. Aloitin tammikuun 11. päivä karkkilakon, jonka tavoitteena oli ottaa taukoa mässäilyyn. Viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana olen muuttanut elämääni terveellisempään suuntaan. Aloitin ensin liikunnan lisäämisellä ja otin sitten välittömästi kaksi vuotta myöhemmin tavoitteekseni ruokavalion saattamisen terveellisempään suuntaan. Kuten useimmat ihmiset, tiesin kyllä, mikä ruokavaliossani oli pahiten vialla, mutta olin kykenemätön tekemään asialle mitään. Rakastan suklaata liikaa.

Olin sentään saanut elämääni liikuntaa ja sen myötä fyysinen kuntoni oli kasvanut ja rasvaprosenttini pienentynyt. Silti minulla oli runsaasti ylipainoa, joka kertyi lähes yksinomaan vatsaontelooni, sisäelinteni ympärille. Sinne pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Jotakin oli tehtävä.

Olen joskus yrittänyt vähentää suklaan ja herkkujen kulutusta, mutta en ole koskaan osannut nauttia niistä kohtuudella. Vähentäminen onnistuu kenties kahden viikon ajan ja sitten karkkivirta vie minut täysin mukanaan. ”Syö kaksi palaa suklaata silloin tällöin” -ohjeet eivät toimi minulla. Ne kaksi palaa ovat kuin tulppia padossa, ota ne pois ja koko pato murenee. Minulle oli muodostunut sokeririippuvuus. Joka päivä minulle tuli valtava sokerihimo, jonka edessä tunsin olevani voimaton. Yritin etsiä vinkkejä, kuinka herkuista pääsisi eroon. Useampikin lehti kehotti syömään karkkien sijaan vaikka rusinoita. RUSINOITA! Kuvitelkaa! Sokeririippuvuuteni oli sellaisella tasolla, että rusinoista tulin vain vihaiseksi.

Totesin, että totaalinen kieltäytyminen on minulle ainoa vaihtoehto. Erään tutkimuksen mukaan se onkin paras tapa päästä eroon karkkikoukusta. Kohtuukäyttö ei kerta kaikkiaan onnistu. Ja koska sokeriset karkit johtivat mässäilyyn, totesin että myös muista herkuista minun täytyy pidättäytyä. Täyslakko vie lopulta makeanhimon mukanaan. Omaksuin seuraavanlaisen säännön:

Ei karkkia, eikä sokerisia herkkuja. Suolaiset herkut ovat ok, koska niitä voin syödä kohtuudella. Rajatapauksissa kuuntelen itseäni: jos minun tekee jotakin valtavasti mieli, pidättäydyn siitä.

Kolmen kuukauden jälkeen ilokseni huomasin, että aloin miettiä herkuista ja karkeista että ”ne eivät ole minua varten”. Ja kuinka ollakaan, pitkän pidättäytymisen jälkeen ne hemmetin rusinatkin maistuivat taivaalliselta!

Suunniteltu retkahdus

sokeririippuvuus

Jokaiseen elämänmuutokseen kuuluu kuitenkin retkahdus ja omaani pelkäsin jo etukäteen. Entä, jos tämä vakaumus kaatuu välittömästi, kun pistän suuhuni sen ensimmäisen suklaapalleron? Pelossani päädyin tekemään tietoisen retkahduksen. PPP:n bloggari, työkaverini Johanna jäi vanhempainvapaalle ja päätin kaksi viikkoa etukäteen, että syön hänen läksiäisissä kermakakkua. Söin ihan hyvän kokoisen palan. Tulin palasta todella täyteen. Sokerinsietokynnykseni oli madaltunut!

Äkkinäinen ajattelee varmasti, että no nyt se Miika löysi tavan elää kohtuudella ja happily ever after. No eipä ihan! Hirveä sokeritarve iski päälle saman tien ja joudun jälleen päättämään joka kerta, että ”ei, en ota”. Ensimmäisen tietoisen retkahduksen jälkeen olen retkahtanut uudelleenkin ja luisun ja lipsun koko ajan. Olen kuitenkin vakaa päätöksessäni ja jokaisen retkahduksen jälkeen aloitan karkittomuuden uudestaan tuoreella tarmolla. En jää vatvomaan retkahduksia liikaa, vaan olen itselleni armollinen. Ehkä ajoittainen retkahtaminen onkin tapani kohtuukäyttää.

Olen kuitenkin huomannut, että herkuitta eläminen ei vähennä elämänlaatuani, vaikka sitä aluksi pelkäsinkin. En oikeasti tarvitse suklaata hyvän elämän ylläpitoon. Se ei ole nautinto, jonka perään kaiholla haikailisin. Aivoni ovat oppineet hamuamaan sokeria ja se taistelu on ainoa elämänlaatua madaltava osa-alue tässä yhtälössä.

Useammin kuin kerran olen miettinyt, että sokeririippuvuus on kuin oikea riippuvuus, koska himo sokeria kohtaan ei tunnu hellittävän. Ei sitten millään. Olen avautunut PPP:n uuteen palveluun riippuvuudestani ja PPP-tsempparien kannustus on auttanut ja raikastanut vakaumustani herkkulakkoon. Olen iloinen noista tsemppareista. Tällä hetkellä olen jälleen vahva.

Pyrin parempaan terveyteen ja hyvinvointiin, mutta tiedostan samalla olevani jo riittävän hyvässä kunnossa. Itsensä yletön ruoskiminen on pahasta sekin.

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *