Superhyperluomuruokaa

Kuten me kaikki, sain minäkin syntymälahjaksi mielikuvituksen. Lapsuusvuosinani mummuni ruokki ahkerasti mielikuvieni tuottamisen jaloa taitoa. Hänen ansiostaan matkani mielikuvitusmaailmassa jatkuikin pitkään. Mummu luki minulle paljon ja yhdessä sepitimme mahtavia tarinoita. Metsässä jutustelimme maahisten ja keijujen kanssa.

Noin 12-vuotiaana kirjoitin kouluaineen otsikolla ”Ihmisten arki vuonna 2000”. Annoin mielikuvitukseni lentää. Esimurkkuikäisen viisaudella näin selkeästi miten robotit tulevat hoitamaan kaikki ikävät työt, kuten siivouksen. Vuonna 2000 ihmiset saisivat ostaa aivoihin asennettavan kyvykkyyssirun, mikä sisältäisi kaiken sen tiedon ja taidon, mitä kukin elämässään koki tarvitsevansa. Jos vaikkapa haluaisi piirtää ja taiteilla, ostaisi siihen vaadittavia ominaisuuksia. Mikäli levoton sielu vetäisi merelle, ostaisi purjehdustaidon. Ruuantuottamiseen ja aterioiden valmistukseen ihminen vuonna 2000 ei tuhlaisi aikaa. Saisimme kaiken tarpeellisen pienen nieltävän kapselin välityksellä.

Nyt keski-ikäisenä pohdin skenaarion toteutumisen ja toteutumattomuuden hyviä ja huonoja puolia.
Sain testattavaksi viisi pussia Ambronite-juomajauhetta. Mielenkiintoista, ajattelin. Suomessa kehitetty Ambronite lupaa täyttää ruokavaliosuositukset ja se on valmistettu täysin luontaisista ainesosista. Kääntelin pussia kädessäni, epäilyn siemen mielessäni alkoi itää. Ennen kokeilua päätin varmistaa Ambroniten lupausten katteellisuuden ja käännyin Sydänliiton ravitsemusasiantuntija Tuija Pusan puoleen:

”Tämä ei ole laihdutustuote, yksi pussi sisältää noin 500 kcal. Sinällään tuote ei ole maailmaa mullistava, koska sairaanhoidossa on käytetty samalla periaatteella nestemäisiä ravintovalmisteita jo useita vuosikymmeniä. Mutta nyt tuote on tuotu tavallisen kansan ulottuville. Väitetty luontaisuus ja luomukaan eivät ole aukottomasti yhtä kuin terveellisyys ja turvallisuus, kuten useimmiten näihin väitteisiin liittyvät mielikuvat kertovat. Ainesosaluettelossa on tuttujakin ruoka-aineita, mutta myös eksoottisempia, kuten klorella (levä) ja ravintohiiva. Tämä saa tuotteen kuulostamaan erityisen superfoodilta. Tuotteen ravintosisältö vaikuttaa kuitenkin hyvältä ravitsemuksellisesti: vitamiineja ja kivennäisaineita on reilusti ja rasvan laatu, proteiinit ja hiilihydraatit ovat kohdallaan. Ambronite vaikuttaa enemmän elimistön tankkauskeinolta ja sen se tekeekin loistavasti. Mutta ruoalla on monia muitakin merkityksiä: sosiaalisuus, makunautinnot, työn tauottaminen ja sen myötä stressikierrosten vähentäminen.”

”Nautin” ensimmäisenä kokeilupäivänä aamiaiseksi puoli pussia Ambronitea veteen sekoitettuna. Jauhesekoittimena toimiva pullo on kauniin vihreä, onneksi. Mikäli olisin juodessani havainnut juoman värin, olisi kokemus muuttunut vastemielisestä sietämättömäksi. Join aamiaiseni puolessa tunnissa, ajomatkalla töihin. Välipalalla töissä toistin saman kokemuksen. Pullo tyhjeni tietokoneeni vieressä, töitä tehdessä, noin tunnissa. Oloni tuntui poikkeuksellisen kylläiseltä päivällisen aikaan, nautinkin kana-ateriastani vain noin puolet totutusta määrästä. Iltalenkin jälkeen syön tavallisesti leivän ja hedelmän, nyt söin vain omenan.

Toisena kokeilupäivänä valmistin lounaaksi smootien. Lisäsin Ambroniten joukkoon veden asemasta mustikoita ja ananasmurskaa. Edelliseen päivään verrattuna kokemus oli huomattavasti miellyttävämpi. Lisäelementit eivät kuitenkaan täysin poistaneet jauheen epämiellyttävää ominaishajua.

Kolmantena kokeilupäivänä ”nautin” tuotetta kahdella välipalalla. Jatkoin valitsemallani tiellä ja lisäsin jauheen maustamattomaan jugurttiin, puolikkaaseen banaaniin ja ananasmurskaan. Tehosekoitin sai seurakseen myös pari jääpalaa, mikä takasi, että välipalajuoma oli viileä. Kokemus oli hieman siedettävämpi. Edellisen päivän kylläisyyskokemukset toistuivat.

Neljäntenä kokeilupäivänä lopetin kokeilun.
Syytän mummua mielikuvitukseni yltiöpäisestä ruokkimisesta. Kun koen kerran epämiellyttävän tuoksun ja yhdistän sen ruokailuun, en saa mielikuvaa mielestäni vaikka yrittäisin peittää sitä superluomu-/terveellisyyshokemilla ananasten ja mustikoiden kera.

Valitsen tietokonepelien sijasta mieluummin lautapelit. Luonnossa liikkuminen peittoaa juoksumaton. Hyvä teatteriesitys jää monesti elämään vahvemmin verrattuna elokuvanautintoon. Haluan lukea kirjaa; kirjan tuntu kädessä ja paperin tuoksu voittaa keveästi sähköiset versiot. Pidän myös ruuan valmistuksesta. Haluan valita raaka-aineet, nähdä ruuan värit, tuntea ruuan koostumuksen ja maistaa eri makuvivahteita.

Huomaan, että lapsuuteni ihanne ravintokapseleista ei ehkä sittenkään ollut niin loistava. Ambronite tarjoaa selkeästi loistavan mahdollisuuden terveellisen lounaan tai välipalan nauttimiseen päiville, jolloin olemme kiireisiä mutta haluamme ravita itseämme terveellisesti. Itse en halua olla niin kiireinen.

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *