Tabula rasa

Vuoden vaihtuminen on juhlallinen tapahtuma. Ylimenokautta värittävät rituaalit – kuohuviini, ystävät, tinan hämmästely, ilotulitus, suukon suikkaaminen vuoden vaihtuessa ja uuden vuoden lupaukset. Kaikki rituaalit heijastelevat uskoa ja luottamusta siihen, että tuleva vuosi tuo jotakin hyvää tullessaan.

John Locke pohti jo 1600-luvulla vastasyntynyttä mieltä: ”Valkoinen paperi vailla kirjoitusta, jonka vasta kokemus kalustaa.” Tyhjä kalenteri tuijottaa minua. Vuosi 2016, uusi mahdollisuus. Miten sen kalustaisin, mihin kokemuksiin suuntaisin tekoni? Uskon, että mitä vanhemmaksi elämme, sitä enemmän pohdimme elämän tarkoitusta. Minun ei tarvitse tätä enää pohtia, minä tiedän sen: Elämäni tarkoitus on nauttia elämästä ja tuottaa iloa muille. Mutta miten toteutan tätä suurta missiotani vuonna 2016?

Historia opettaa, sanotaan. Uskon, yritän oppia ja otan esiin vuosien 2014 ja 2015 kalenterit. Kääntelen sivuja, en ole ylpeä eikä oletettavasti olisi myöskään herra Locke. Nämä sekavien kokemusten sarjatko kalustavat mieltäni ja toteuttavat elämäni tarkoituksen missiota? Huomioin selatessani, että tammikuussa merkinnät ovat kirjattu selkeällä käsialalla ja yleisilme on täsmällisen hallittu. Sitten tilanne muuttuu, mopo lähtee käsistä. Käsiala ja merkintöjen määrä kertovat selkeästi milloin kiire on hallinnut arkeani. Arkipäivät ovat täynnä merkintöjä, tarralappuja, yliviivauksia, nuolia. Toimin siis periaatteitteni vastaisesti, en nimittäin usko, että kiireessä saamme enemmän aikaiseksi. Vanha sananlasku ”Hiljaa hyvä tulee” onkin usein totta. Olemmeko enemmän olemassa, muutummeko enemmän näkyväksi, mikäli omia ja työkavereiden kanssa sähköisesti jaettuja kalentereita koristavat lukemattomat merkinnät? Kilpavarustelua? Kuka pelkää tyhjiä kalentereita?

Lupaan, että vuonna 2016 pyrin omalta osaltani vähentämään kiireen kulttuuria. Tuon elämääni uuden rituaalin, ne tuovat elämään juhlan ja turvallisuuden tunteen. Siis samalla kunnioituksella kuin uutta vuotta kohtaan pyrin nyt suhtautumaan jokaista uutta viikkoa kohtaan. Tai uutta päivää kohtaan. Kysyn sinulta herra Locke: ”Kalustankohan mieltäni jo liiaksi, mikäli otan jokaiseen aamuun uuden rutiinin – kumarran kiitollisena ja sanon: tervetuloa kiireetön päivä, tehdään yhdessä jotain mukavaa!”

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *