Takana kymmenen kuukautta paljasjalkajuoksua

Juostako perinteisillä lenkkareilla vai trendikkäillä minimalistisilla tossuilla? Paljasjalkajuokseminen ei välttämättä vähennä vammautumisen riskiä, mutta se vähentää rasitusta polviin ja lonkkaan.

Viime vuosina ’barefoottailu’ on kasvattanut suosiotaan huimaa vauhtia. Paljasjalkajuoksuun liittyviä kirjoja, verkkosivustoja ja keskustelupalstoja on lukemattomia. Paljasjalkajuoksun kantavin argumentti on sen luonnonmukaisuus. Nykyaikaisia, pehmennykseen ja vaimennukseen perustuvia kenkiä ei ole ollut käytössä kovinkaan montaa sataa vuotta, kun taas paljain tai esimerkiksi eläimennahkaan käärityin jaloin on talsittu maailman sivu. Koska paljasjalkailu on luonnollinen tapa liikkua, se vähentää vammautumisen riskiä ylituettuihin kenkiin verrattuna, kertovat useat liikkumistyylin puolestapuhujat. UKK-instituutin kesäkuisen verkkoartikkelin mukaan tutkimustuloksissa on ristiriitaista tietoa paljasjalkailun vammautumisriskistä suhteessa perinteiseen kenkäilyyn. Paljasjalkailussa polviin ja kenties lonkkaan ei kohdistu niin suurta rasitusta, kun taas pohkeet, akillesjänteet ja jalkapohjan luut ja lihakset ovat suuremmassa vammautumisriskissä.

Ostin ensimmäiset Vibram Fivefingers -tossuni jo vuonna 2008, mutta silloin uusi juoksutapa jäi kokeilun asteelle. Tottumattomalle uusi askellustapa on erittäin raskas ja jopa kivulias. Toki ensimmäisen minuutin ajan olo oli sulava kuin savannin gasellilla. Toisella minuutilla pohkeet tuntuivat räjähtävän maitohappojen voimasta. Kokeilu ei kestänyt juuri viikkoa kauempaa. Viime syksynä päätin kuitenkin antaa tossuille uuden mahdollisuuden.

Nuoresta iästäni huolimatta minulla on huono lonkka, jonka kohtalona on huonota entisestään johtaen lopulta leikkauspöydälle. Pari vuotta sitten oireet ja kivut olivat jo melko rankat, enkä voinut juurikaan lenkkeillä enää. Työkaverin suosituksesta päädyin hankkimaan MBT-kengät ja ilokseni niillä kävelylenkkeily onnistui hienosti ja kaikki kivut väistyivät (suosittelen kaikille lonkkavaivaisille!). Pyöröpohjaisilla kengillä juokseminen oli kuitenkin kömpelöä ja nuorena miehenä en halunnut vielä alkaa vanhaksi mieheksi, joka ei saa juosta, joten päätin kokeilla paljasjalkajuoksua uudestaan.

MBT-kenkien suomalla kokemuksella järkeilin, että lonkka pysyy kivuttomana, kunhan vain vältän kantapääaskellusta. Paljasjalkatekniikalla kantapää vain pussaa maata, joten lonkan pitäisi kestää. Ja kestihän se. Aluksi kokemukset olivat samanlaiset kuin ensimmäisellä kerralla. Juoksin lyhyitä pyrähdyksiä ja pohkeet olivat kipeinä. Muutaman kuukauden jälkeen tulivat ensimmäiset ylirasitukseen viittaavat oireet, jatkuva pistävä tunne pohkeen ja jalkapohjan sisällä. Vasta tässä vaiheessa menin nettiin (RTFM!) ja katsoin useita videoita oikeasta juoksutekniikasta. Tekniikassani oli ollut virhe – olin jännittänyt pohkeita aktiivisesti askeltaessani, sen sijaan että ne olisivat olleet rentoina. Tämän havainnon jälkeen korjasin juoksuani ja kaikki rasitusvaivat hävisivät ja juoksumatkat pitenivät huomattavasti. Kehitys on silti melko hidasta, nyt pystyn juoksemaan noin 7 kilometrin lenkkejä. Hitaus johtuu varmasti siitäkin, että en treenaa tavoitteellisesti, vaan lähinnä nautiskelen juoksun tunteesta.

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *