Tavallinen tyyppi treenasi vuoden – miten kävi?

Miten kävisi, jos aloittaisi treenaamisen, mutta ei tekisi juurikaan muita muutoksia elämään ja ruokavalioon? Vuosi sitten olin näissä ajatuksissa ja tänään tiedän vastauksen.

Kävin lääkärintarkastuksessa noin vuosi sitten, täytettyäni vastikään 28 vuotta. Uutiset eivät olleet erityisen iloisia ja mieltä ylentäviä. Varhaisia merkkejä metabolisesta oireyhtymästä (MBO) oli nähtävissä. Metabolisen oireyhtymän merkit täyttyvät, jos vyötärön ympärysmitta on yli 94 senttiä (miehillä) ja vähintään kaksi seuraavista ehdoista täyttyy:

  • Veren triglyseridien määrä on suurentunut
  • Veren HDL-kolesterolin eli hyvän kolesterolin määrä on pienentynyt
  • Verenpaine on koholla
  • Häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta, esimerkiksi suurentunut verensokeri tai diabetes

Näillä kriteereillä metabolinen oireyhtymä on yli kolmasosalla aikuisista suomalaisista miehistä ja naisista yli neljäsosalla. Monilla henkilöillä voidaan todeta kaikki kriteerit, toisilla vain osa niistä.

Omalla kohdallani neljästä kriteeristä täyttyi kaksi. Tai no kolme, koska olen ykköstyypin diabeetikko, mutta sitä en laskenut listaan mukaan, koska insuliinivasteeni on hyvä. MBO tarkoittaa käytännössä sitä, että kakkostyypin diabetes kolkuttaa ovella ja sydän- ja verisuonisairaudet ovat käyneet omat puumerkkinsä oven pieleen jo raapustamassa. Samalla yhtäkkiä tiedostin, että lähes kaikilla vanhemmilla sukulaisillani on kakkostyypin diabetes.

Lähtötilanteeni oli todellinen herätyskello, mutta jotain hyvääkin oli. En käytä juurikaan alkoholia, enkä ole koskaan polttanut. Olin myös vastikään edellisenä keväänä tehnyt muutoksia ruokavaliooni ja sen myötä painoni oli laskenut 103 kilosta 95 kiloon. Tosin liikuntaa en juurikaan harrastanut. Tein päätöksen, että nyt aloitan kuntoilun. Olin tehnyt saman päätöksen ennenkin, mutta epäonnistunut viimeistään kuukauden päästä. Tällä kertaa minulla oli apunani salainen ase, fysioterapeutti Kaisa, joka lupasi auttaa minua pääsemään alkuvaiheen haasteiden yli.

Kaisan kanssa loimme minulle tavallisen ihmisen kuntosaliohjelman, joka koostui käsipäivästä ja jalkapäivästä. Aloin käymään salilla kolme kertaa viikossa ja kerran kuukaudessa mittasimme Kaisan kanssa kehonkoostumustani. En aloittanut mitään tiukkaa dieettiä, vaan jatkoin samalla, hyväksi todetulla huonolla ruokavaliolla. Kuntosalin lisäksi kävin juoksemassa kerran viikossa, aluksi lyhyitä lenkkejä, myöhemmin noin 40 minuutin lenkkejä. Treenini ei ollut tavoitteellista, kuten fitness-tyypeillä tai kilpanostajilla, vaan ajatuksenani oli vain saada joka kerta lihakset oikeasti väsyneiksi.

Rutiinini koostui siis kolme kertaa viikossa tunnin salitreenistä ja kerran viikossa keskimäärin puolen tunnin juoksulenkistä. Ruokailutottumukset olivat normaalin epäterveelliset, karkkia viikossa 2000 kcal, ”oikeaa” ruokaa noin 2000 kcal päivässä.

No miten kävi? Parin viikon päästä uutta elämää on tullut täyteen vuosi. Fysioterapeutin tsemppaustarvetta ei ole enää ollut, koska kuntoilusta on tullut elämäntapa. Olin kesällä jopa kolme viikkoa sairaana ja pääsin senkin jälkeen jälleen rytmiin kiinni. Tärkeää on ollut se, että olen löytänyt punttisalista ja juoksusta lajit, joista nautin niiden itsensä vuoksi. Tavoitteettomuus on auttanut siihen, että pienet takapakit treenissä eivät haittaa, koska tuloksella ei ole mitään merkitystä. Kuntoilu on elämäntapa ja kipeänä maltan sairastaa, enkä palaa liian aikaisin salille. Grammaakaan lisäravinteita en ole syönyt.

Mutta kerrottakoon nyt kuitenkin vähän tilastoja. Painan edelleen 95 kiloa, mutta kolmasosa rasvakerroksesta on hävinnyt. Kehonkoostumusmittaukset ovat muuten siitä käteviä, että ne kertovat totuuden treenaamisesta vaikka paino ei muuttuisi minnekään. Ja kyllähän sitä rautaakin nousee, aloittaessani 50 kiloa oli rajani penkkipunnerruksessa, viime lauantaina jaksoin punnertaa 115 kiloa. Ilman tavoitteellisuutta, vain liikunnasta nauttien ja ruisleivän (karkin) voimalla. Ehkä seuraavan vuoden haasteeni on ruokavalion saattaminen terveelliseen kuosiin. Asia kerrallaan.

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Hieno onnistuminen! Itse painiskelen koko ajan tämän kanssa: miten saisin liikunnasta niin kivaa, etten malttaisi jättää jumppatunteja väliin työkiireiden tai työpäivän jälkeisen väsymyksen varjolla? Ehkä pitäisi aina säännöllisin väliajoin kokeilla jotain uutta, ettei pääse kyllästymään.

  • Lapsuudessa kuusihenkisessä perheessä opin, että vaikka rahaa ei olisi mihinkään, niin aina on terveyteen rahaa. Vastaavasti mie priorisoin ne viikon liikuntatuokiot aina ykköseksi, vaikka talo olisi tulessa, niin lähden. Aiemmin en tehnyt näin ja kaikenlaisia päteviä syitä ja tekosyitä tuli aina liikunnan eteen ja sitten tuli taukoa ja tauoilta on aina vaikeinta palata liikunnan rytmiin.