Tiedon kirous

Luin kesälomalla Chip Heathin ja Dan Heathin teoksen Made to Stick, joka käsittelee kunnianhimoisesti sitä, miksi osa ideoista jää elämään vastaanottajien mieliin siinä missä useimmat unohtuvat ja kuolevat välittömästi. Teoksen lukuisista esimerkeistä omia ajatuksiani jäi vaivaamaan eniten ns. ”tappers and listeners” -koe, jonka psykologi Elisabeth Newton kehitti 90-luvulla. Koe kiteytti yksinkertaisella tavalla kenties perustavanlaatuisimman ongelman ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa — tiedon kirouksen.

Kokeeseen osallistuneet jaettiin pareihin. Toisen parin tuli naputella käsillään kaikille tuttujen kappaleiden rytmejä, ja toisen arvata mikä laulu oli kyseessä. Tehtävä osoittautui arvaajille uskomattoman vaikeaksi — juuri kukaan ei osannut sanoa juuta tai jaata. Naputtajia pyydettiin ennen testin alkamista arvioimaan, millä todenäköisyydellä vastaanottava puoli tunnistaisi kappaleen. He arvelivat, että kuuntelijat osaisivat yhdistää naputtelun oikeaan biisiin melko suurella varmuudella.

Jutun juju oli siinä, että kuvittelemme kanssaihmistemme ymmärtävän viestimme, vaikka niin ei kovin usein olisikaan. Kun tiedämme itse jotakin, on likimain mahdotonta asettua sellaisen ihmisen asemaan, jolla ei ole samaa pohjatietoa.

Asia on helppo ymmärtää teoriassa, mutta vaikeampi toteuttaa käytännössä: miten usein olet törmännyt samaan kommunikoinnin haasteeseen ihmissuhteissasi, yrittäessäsi saada ajatuksesi läpi työprojekteissa tai kokiessasi syvää turhautumista siitä, että kirjoittamasi teksti ei kiinnosta yleisöään.

Mitä asialle sitten on mahdollista tehdä? Miten voimme vapautua tiedon kirouksesta? Heathin veljeksiä vapaasti mukaillen kyse on muun muassa seuraavista, sinänsä yksinkertaisista asioista:

Yleisön tunteminen. Ala-astelaisille on turha yrittää puhua samalla termistöllä kuin ylipisto-opiskelijoille. Pelkästään yleisön ”omalla kielellä” puhuminen ei kuitenkaan riitä. Kommunikaation on lähdettävä ensisijaisesti liikkeelle siitä, miksi asiasi pitäisi kiinnostaa juuri sitä ihmistä tai ryhmää, jolle viesti on suunnattu.

Viestin ytimen löytäminen. Kuinka monesti olet lukenut tekstejä, joiden pääasiallinen sisältö on piilotettu sivulauseeseen? Kuinka monta kertaa olet ajautunut keskelle riitaa, jossa varsinainen syy hautautuu epäolennaisen alle? Usein epäselvää kommunikaatiota voi parantaa paljon jo rakentamalla muun sanottavan ydinviestin ympärille, eikä päinvastoin.

Konkreettisuus auttaa ymmärtämään. Mikäli viesti on mahdollista kytkeä konkreettisiin, vastaanottajalle tuttuihin asioihin, on vaikeasti avautuviinkin asioihin helpompi päästä sisälle. Konkreettiset asiat on myös huomattavasti helpompi muistaa.

Listan asiat ovat niin tuttuja, että ne tuntuvat lähes itsestäänselvyyksiltä. Miksi meidän on silti kanssakäymisessämme toistuvasti vaikea kohdata muita ihmisiä? Ymmärretyksi on mahdollista tulla vasta silloin, kun pystyy astumaan sen ihmisen tai ryhmän saappaisiin, jolle viesti on suunnattu.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *