Unelmien metsäkauris suunnistaa

Innostun milloin mistäkin. Suunnistus alkoi kiinnostaa aikuisella iällä kuullessani, että suunnistajat ovat keskimäärin hyvin älykkäitä ihmisiä. Ilmeisesti aivoissani joku rata sitten suoristi mutkat ja ajattelin että minäkin muuttuisin kuvitelmieni älykkääksi ja hyväkuntoiseksi metsäkauriiksi, kun ottaisin kartan ja kompassin käteeni ja lähtisin metsään.

Olin muistaakseni ollut koulussa ihan hyvä suunnistaja, mikä tarkoitti sitä, että yleensä löysin rastit. Koulun suunnistus siihen aikaan oli, etten sanoisi, uhkarohkeaa. Porukalla oltiin ensin luokassa ja yritettiin kompassista saada selville missä nurkassa on pohjoinen. Kun tämä uroteko oli saatu tehtyä, otettiin kartat ja kompassit ja lähdettiin metsään. Eikä siis mihinkään pieneen puistikkoon, vaan ihan umpimetsään. Kompassin ja pohjoisen avulla siellä sitten mentiin. Ei meille juurikaan kerrottu mitä niillä kartoilla muuta voi tehdä, kuin nähdä rastien paikat.

Liioittelisin, jos sanoisin että kartan lukeminen on nykyisin tosi sujuvaa. Se ei kuitenkaan ole enää niin kryptistä, kuin aikaisemmin. Kartassa olevat värit ovat saaneet merkityksen ja jopa jonkinlaisen kolmiulotteisen hahmotuksen päässäni. Osaan pääosin valita sopivan reitinvalinnan polkuja hyödyntämällä, jyrkkiä mäkiä ja tiheikköjä väistämällä sekä maamerkkejä tarkkailemalla. Toki aika ajoin löydän itseni tilanteesta jossa ajatukset ovat harhailleet ja löydän itseni jostakin muualta kuin minne oli tarkoitus mennä.

LounaJukola

Kuten viime kesänä Jukolassa Venlojen viestissä. Juoksentelin alkuhankaluuksien jälkeen itseeni tyytyväisenä seuraavalle rastille, kunnes tajusin joutuneeni pussiin ison ojan haaralle. Vaihtoehdot olivat palata takaisin ja kiertää iso lenkki tai metsäkauriin lailla loikata ojan yli.

Vaikka näenkin itseni metsässä liikkuessani sirona osaavana metsäkauriina (todellisuuden ollessa lähempänä pusikoiden läpi rymistelevää hirveä), en pystynyt edes kuvittelemaan, että minä olisin voinut loikata sen huikean leveän (oikeasti noin puolitoista metriä) ojan yli keveästi ja jatkanut samalla vauhdilla juoksemista. Suomalainen sisu ei myöskään anna periksi palata takaisin, joten tein sen mitä aikuinen itsetietoinen nainen tekee – päätin kahlata ojan poikki. Toki lähellä oli sitten joku toinen suunnistava kohtalotoveri, joka minun esimerkkini innoittamana seurasi perästä. Siellä me ”kirmasimme”, kaksi älykästä metsäkaurista.

Suunnistus on alkuinnostuksen jälkeen muuttunut mukavaksi harrastukseksi. Siitähän on tullut muutenkin oikea trendilaji. Suunnistusseurat järjestävät erilaisia kuntokouluja aikuisille ja kesäisin Iltarasteihin ainakin Tampereen seudulla osallistuu satoja suunnistajia, sekä kilpasuunnistajia että kuntoilijoita. Onneksi metsässä on tilaa meille kaikille ja myös uusille tulokkaille. Metsästä löytyy aina hyvää oloa ja hyvää mieltä.

Palatakseni vielä siihen ajatukseen suunnistajien älykkyydestä, joka alun perin minut houkutti metsään – monen vuoden kokemuksesta voin täysin allekirjoittaa asian. Hyvä suunnistaja on tarpeeksi älykäs oppiakseen sujuvasti lukemaan karttaa, ymmärtääkseen lukemansa ja vielä toimiakseen sen mukaan. Suunnistajilla on myös poikkeuksellisen hyvä tunneäly. Heillä on aina kärsivällisyyttä ja aikaa neuvoa eksyksissä olevia lajitovereitaan, jotta me kaikki voimme tuntea itsemme metsässä osaaviksi, kevyesti kirmaaviksi metsäkauriiksi.

Tutustu suunnistukseen

Kuntosuunnistus

Tule rasteille

Kuntorastiosallistujan ohjetaulu

Lappee-Jukola 2016

 

 

 

 

Faktat

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *