joulu

Usein vielä muistelen mä jouluja lapsuuden

Liekö sitä on tulossa vanhaksi, kun lapsuusjouluja muistelee. Päällimmäisenä mielen täyttää lämmön, rauhan ja turvallisuuden tunne. Muistan lumiset kuusenoksat kerrostalon ikkunoiden ulkopuolella, hopeisten koristenauhojen kimmellyksen, pinkaisun portaasta toiseen taloyhtiön saunaan. Muistan myös glögit, jotka aina nautittiin riisipuuron kera samalla, kun televisiossa kankeasti ruotsia ääntävä virkamies toivotti riemullista joulujuhlaa. Ja muistan illallispöydän, karjalanpiirakat, laatikot (jotka aina olivat ne laittaneen isoäidin mielestä menneet pieleen) ja myös kynttilänvalon heijastuksen aikuisten punaviinilaseissa.

Se, miten lapset kokevat aikuisten alkoholinkäytön, on paljon keskusteltu aihe. Kun työnantajani EHYT kysyi pari vuotta sitten lapsilta ja teineiltä ajatuksia aikuisten alkoholinkäytöstä, vain 14 prosenttia katsoi alkoholin kuuluvan positiivisena osana jouluun. Sen sijaan kielteisenä sitä piti 38% vastanneista. Omassa perheessäni tosiaan glögi ja viinit kuuluivat jouluun, mutta nautitut määrät ovat epäilemättä pysyneet hyvin maltillisina – niin rikkumaton on joulumuistojeni rauha mitä juomapuoleen tulee.

Sitten oli se yksi kerta. Se ei ollut aattoilta vaan varmaankin jonkinlainen suvun pikkujoulu isoäidin luona. Eräs sukulainen oli – näin selvisi myöhemmin – holvannut viinaa glögiin vähän reippaammalla kädellä, ja yhdelle tästä tietämättömälle perheenjäsenelleni kävi arviointivirhe. Muistan, kuinka lelujeni parista aloin pikku hiljaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka rakas ihminen käyttäytyy jotenkin kummallisesti: liikkuu vilkkaasti edestakaisin huoneesta toiseen, nauraa paljon, puhkeaa usein laulamaan saman joululaulun yhtä säettä.

Rakas perheenjäseneni ei varmastikaan ollut oikeasti kovinkaan humalassa. En nimittäin muista, että muut aikuiset olisivat mitenkään reagoineet poikkeuksellisesti hänen käyttäytymiseensä. Hän ei myöskään ollut mitenkään uhkaava tai synkkä – päinvastoin, hän hymyili, nauroi, lauloikin. Ja silti tilanteesta jäi minulle tuolloin todella outo, vähän epämiellyttäväkin tunne. Se tunne on myös – kuten tätä kirjoittaessani tajusin – jäänyt minulle vahvasti mieleen. Tuleekin miettineeksi, millaisia olisivat lapsuusjoulujeni muistot, jos tällaiset tunnelmat olisivat olleet enemmänkin sääntö kuin poikkeus?

On paljon luotettavaa tietoa siitä, miten suhteellisen pienetkin alkoholimäärät voivat vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten lapset kokevat tutun aikuisen ihmisen, ja siten heikentää lasten turvallisuudentunnetta. Jouluisen (vähäisen) alkoholinkäytön ja lasten hyvän olon yhdistäminen ei toki näytä ainakaan omien kokemusteni perusteella mahdottomalta, jos järki pysyy kaikilla päässä ja aikuiset oikeasti pystyvät pitämään kiinni itselleen asettamista rajoista. Mutta jos perheessä on pieniä lapsia, ei se raittiin joulun valitseminenkaan ole ollenkaan typerä tai tiukkapipoinen ajatus. Niin tai näin, tärkeintä meidän aikuisten on muistaa ettei lasten tarve turvallisista aikuisista pääty jouluun – se kestää ympäri vuoden.

(Blogin otsikko on säe Suvi Teräsniskan laulusta Lapsuusjoulut.)

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *