Vaaralliset itsestäänselvyydet

Edesmennyt kirjailija David Foster Wallace piti vuonna 2005 Kenyon Collegessa vastavalmistuneille opiskelijoille puheen. Sen sanoma oli, että toimimme elämässämme usein tiedostamattomien vaikuttimien alaisena, varmoina siitä että juuri oma kokemuksemme maailmasta on tärkein ja oikea.

Wallacen mukaan todellista viisautta on pystyä asettumaan hetkeksi näiden ajatusmallien ulkopuolelle ja valinnavapautta se, että voimme itse vaikuttaa siihen miten asiat koemme ja mitä niistä haluamme ajatella. Myös todellinen empatia on mahdollista vasta silloin, kun tiedostamme miten rajallinen ja minäkeskeinen kykymme hahmottaa ympäristöämme on.

Wallacen ajatukset ovat sovellettavissa myös henkilökohtaiseen elämäntapamuutokseen. Asiat jotka tekevät meidät onnettomiksi ovat usein seurausta pitkän ajan kuluessa opituista ajattelu- ja käyttäytymismalleista. Niiden muuttaminen on vaikeaa, koska emme osaa nähdä ”oletusasetustemme” ulkopuolelle.

Tämän perusteella olen päättänyt yrittää saada pääni sisäiset hälytyskellot soimaan aina, kun huomaan ajattelevani että omat tunteeni ja näkemykseni ovat jonkinlainen yleismaailmallinen totuus. Konkreettisia esimerkkejä asioista joita olen, noloa kyllä, pitänyt omassa elämässäni tiedostamatta tosina ovat muun muassa seuraavat älynväläykset: minun ei tarvitse huolehtia fyysisestä kunnostani, koska henkisen kapasiteetin kehittäminen on tärkeämpää. Nokkeluuteni vuoksi alkoholi ei vaikuta minuun kuten muihin. Pieleen menneet ihmissuhteet johtuvat tuskin koskaan minusta itsestäni. Ja niin edespäin.

Päänsisäisessä mikrokosmoksessa syntyneet ajatusmallit voivat olla rajoittavia, vahingollisia ja usein ääneen lausuttuna jopa täysin absurdeja, mutta niiden kanssa on mahdollista elää vuosikausia, tai pahimmassa tapauksessa hautaan saakka. Siksi itsensä ulkopuolelle asettuminen on ehdottoman tarpeellista, mutta samalla myös vaikeinta mitä kuvitella saattaa.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *