Vanha koira oppii uusia temppuja

Kankkulihakset olivat monta päivää niin kipeinä, että selällään futonilla nukkuminen sattui. Kipuun sekoittui kuitenkin ylpeyttä, koska sen aiheutti reilusti mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen.

Päätin viime vuoden loppupuolella ottaa tämän kevään treeniteemaksi kehonhallinnan ja -tuntemuksen. Vasta parikympisenä liikunnan maailmaan tutustuneena en vielä ole juuri päässyt kokeilemaan, mihin oma kroppa pystyy. Saliharjoittelu ja thainyrkkeily onnistuivat, nyt kokeiluun tulivat akrobatia, kontakti-improvisaatio ja japanilainen Butō-tanssi. Pylly tuli tällä kertaa kipeäksi viikonlopun mittaisesta akrobatian intensiivikurssista

Vajaa tunti kärrynpyöriä ja saman verran voltteja. Seuraavana päivänä sama setti. Ei ollut laiskottelusyksyn jälkeen ihan helppoa, vaikka alla oli ties minkälaisia ponnistuspatjoja. Viikonloppu oli hyvää shokkiterapiaa kevään sirkusakrobatia-kurssin pohjaksi.

Koska kroppa ei vielä oikein osannut hoitaa hommaansa, luisuin helposti suorittamiseen ja vertailuun. Naaman joutui useaan otteeseen vääntämään pakolla hymyyn ja itsekritiikin nauruksi.

Lopuksi fiilis oli kuitenkin hyvä – selvisin rääkistä ja kärrynpyöräkin on nyt melkein suorassa! Sitä paitsi volttien tekeminen on superhauskaa vaikka alas pyllähtelisikin jalkojen sijaan takapuolelleen – ainakin jos alla on tarpeeksi pehmeä alusta.

Tuskan lomassa tutustui myös huipputyyppeihin. Esimerkiksi perheenäitiin, joka tekee jokaisella ulkomaanmatkallaan kärrynpyörän. Idean hän keksi 15 vuotta aikaisemmin ystävän kanssa. Siinä kuulemma joutuu pakostakin pitämään temppuilutaidot terässä. Ehkä itsekin suhtaudun joskus treeniin samalla ilolla!

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *