Vuosi, jolloin kevät katosi

Vuonna 2018 hukkasimme kevään. Syöksähdimme talvesta suoraan kesään. Pitkään, kuumaan kesään, jolloin ajan kulku hidastui, päivät olivat pitkiä ja tuntui kuin lomaviikkoja olisi ollut tuplaten.

Suosittelen vahvasti lopettamaan tämän kirjoituksen lukemisen, mikäli odotat lämpimän kesän ylistystä. Sitä ei ole luvassa. Lupaan rypeä sarkasmiin käärityssä pessimismissä ilman vähäistäkään optimismin pilkahdusta.

Olen aina paennut kuumuutta. Kuulopuheiden mukaan valitsin jo pienenä tyttönä varjoisan leikkipaikan. Tänä kesänä piiloleikki helteen kanssa oli toivotonta. Hävisin aina – helteen hikinen koura tavoitti minut lähes jokaisena kesäpäivänä, kaikkina vuorokauden aikoina.

Mummuni sanontaa siteeraten olin koko kesän kuin ”kuraan kuollut kuttu”. Hylkäsin jokaisen kaavailemani kohdan laatimastani loma-ajan to-do -listasta, koska vähäiset voimavarani valuivat olemassaoloon. Tukala tilanne tarjosi minulle kuitenkin kosolti aikaa ympäristön tarkkailuun – ihmisten katseluun ja kuunteluun. Meille muuttanut koiranpentu on todellinen ihmisimuri ja takasi täten puistonpenkillä runsaslukuisen ihmisotoksen.

Helteen kolme ensimmäistä viikkoa täyttivät puistot poikkeuksellisella määrällä positiivista energiaa. Suomalaisuudesta poikkeavaan tapaan, ihmiset vauvasta vaariin lörpöttelivät ja hymyilivät tuntemattomille. Lämpö ja luonnon väriloisto saivat ihmiset pukeutumaan rennon huolettomasti.  Havaitsin, että noin 80% ohikulkevista ottivat kontaktia hymyillen ja jopa 60% ohikulkijoista pysähtyi juttelemaan. Heistä 100% kommentoi suloista koiranpentua ja ihastustaan kesän vihreyteen sekä ilman että veden lämpötilaan.  Seuraavina viikkoina havaitsin puheenaiheiden muuttuvan: ”Huh, huh, sais jo loppua nämä helteet.”, ”Ei kyllä mitään jaksa”, ”Sais jo sataa, luontokin kaipaisi”, ”Onks sinilevää näkyny?”

Helle jatkui ja nautinnon sekä ilon kaveriksi tuli uusi tunne. Pelko. Tunne epänormaaliudesta – ajatus siitä, että näin ei kuulu olla. Pelko, että olemme kulkemassa kohti vaaraa. Ihanasta lämmöstä tulikin uhka. Tiedotusvälineet ruokkivat pelkoamme tehokkaasti.  Kesän aikana sain tietoa eri tiedontuottajien kautta ilmaston lämpenemisestä, punkkien lisääntymisestä, oudoista kalakuolemista, sinilevän lisääntymisestä, arktisen alueen merijään ohentumisesta, melanooman lisääntymisestä ja maataloustuotannon romahtamisesta ja ampiaisten määrän mystisestä kasvusta. Kesä on vaarallista aikaa. Pelon tunnekaveriksi tuli syyllisyys. Tiedotusvälineet valistivat, että suurelta osin kaikki on tekojemme seurausta. Ratkaisuja tarjottiin: vähentäkäämme muovipussien käyttöä! Radiossa toinen koulukunta todistelee, että lämpötilan vaihtelu on luonnollista. Totuus löytynee jostakin ääripäiden väliltä.

Helle vaikuttaa myös kansanterveyteen. Pitkittynyt helle ruokkii ruokailussa nopeita ratkaisuja, jotka useimmiten ovat myös epäterveellisiä valintoja. Helle saa meidät myös liikkumaan säästeliäämmin. Askelmäärät laskevat, askelpituus lyhenee ja kuntosalin kutsuhuuto heikkenee heikkenemistään. On yleistä, että paino nousee kesän aikana. Luulenpa, että hellekesän aikana painokäyrä saa osakseen jyrkemmän nousun.

Tarkoitukseni oli tämän kirjoituksen myötä heittää iloiset hyvästit kesälle. Olet jo työsi tehnyt – ja enemmänkin. On syksyn vuoro loistaa!

Julkaistu:
Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *